yle.fi-etusivu

Petankkia ei pelata punaviinihöyryissä – puolen promillen ylittävät potkitaan kisoista pois

Petankin SM-kisat ovat parhaillaan menossa Haminassa.

petankki
mies heittää petanque-kuulia
Maija Tuunila / Yle

Baskeri vinosti päähän, puoli pulloa punaviiniä pohjiksi ja sitten palloja heittelemään. Tällainen kuva tulee monen mieleen, kun puhutaan petankista.

– Ehkä Ranskassa, mutta ei meillä Suomessa, naurahtaa Petanque-liiton taloudesta ja kilpailutoiminnasta vastaava Marko Taipalvesi.

– Moni kuvittelee, että tämä on kova ryyppäyslaji, mutta esimerkiksi kilpailuista osallistuja suljetaan pois, jos promillet menevät yli 0,5.

Ja pelaamiseen tarvitaan myös hyvää päätä ja kuntoa. Ainakin kun puhutaan kisapelaajista.

– Yksi pelipäivä kestää helposti 10-12 tuntia, joten kaikki pitää olla kohdallaan. Keskittymiskyky pitää olla kuin birjardinpelaajalla ja kunto kuin maratoonarilla.

Taipalvesi katselee ympärilleen Haminan Bastionissa. Meneillään ovat petankin SM-kisat. Kilpailijoita on kaikkiaan kolmisen sataa, kauimmaiset Kemistä. Sarjoja on veteraaneille, junioreille, naisille sekä yleinen sarja.

Petankin suosion huippuaika Suomessa oli 1980-90-lukujen taitteessa. Silloin esimerkiksi SM-kisoihin osallistui väkeä tuplasti enemmän kuin nykyään. Sittemmin tuli notkahdus, mutta viime vuosina lajin suosio on taas alkanut nousta.

Mies heittää petanque-kuulaa
Savitaipaleen Matti Käyhtö lämmittelee kisaa vartenMaija Tuunila / Yle

Ranne alas, ei ylös!

Kisoihin on saapunut myös Savitaipaleen Savi-Kuula ry:n kuuden miehen porukka Etelä-Karjalasta.

– Kovia pelaajia ollaan, ainakin omasta mielestä, virnuilee Matti Käyhtö.

– Näissä kisoissa tavoitteena tietysti voitto!

Savi-Kuulan miehet lämmittelevät Bastionissa ennen pian alkavaa parikisaa ja selittävät miten homma hoituu.

– Snadi eli pieni puinen pallo heitetään sopivan matkan päähän, kuudesta kymmeneen metriin. Riippuen mistä matkasta pelaaja on paras. Meidän porukan pelaajat ovat kyllä hyviä mistä matkasta tahansa, nauraa Käyhtö.

– Pallo yritetään heittää tietysti mahdollisimman lähelle snadia, mielellään sen eteen. Vastustajathan yrittävät ampua meidän pallot snadin läheltä pois.

Heittokäden asento on tärkeä. Ranne alaspäin, ei ylöspäin.

– Jos ranne on ylöspäin, lennon pituutta ei silloin voi säätää. Pituus säädetään kierteellä ja korkeudella, selvittää Matti Käyhtö.

Savitaipaleen porukka pelaa paljon. Yhdistys järjestää kesäisin kahdet harjoitukset ja kahdet kisat viikossa. Talvisinkin heittokuntoa pidetään yllä Lappeenrannasta vuokratussa hallissa.

– Tämä on mukava ja helppo laji. Ja niin sosiaalinen kuin vain olla voi. Ja meillähän on Suomen paras kenttä, Olkkolan rantakenttä!

Petankin SM-kisat kestävät Hamina Bastionissa lauantaihin 8.7. saakka.