Dramaattinen käänne sote-valmistelussa - tuleva oikeuskansleri Tuomas Pöysti jättää perustuslakiin törmänneen lain valmistelun

Oppositiopuolueiden puheenjohtajat kehottivat eilen Ylen haastattelussa Pöystiä harkitsemaan asemaansa. Pöysti on ollut keskeisessä roolissa valmistelemassa sote-lakeja ja siirtyy vuodenvaihteessa oikeuskansleriksi.

politiikka
Tuomas Pöysti
Tuomas PöystiTiina Jutila / Yle

Tuleva oikeuskansleri Tuomas Pöysti on tehnyt ratkaisunsa. Sote-lakien keskeinen suunnittelija, projektijohtaja Pöysti jättää valinnanvapauslain valmistelun.

Eilen Ylen haastattelussa oppositiojohtajat näkivät Pöystin aseman lakien valmistelijana ja tulevana lainvalvojana ongelmallisena ja kiusallisena. He kehottivat häntä harkitsemaan siirtymistä sivuun valinnanvapauslain valmistelemisesta.

– Kyllä minä sitä joudun nyt harkitsemaan, Pöysti sanoo Ylelle.

– Näen, että täytyy harkita, mikä rooli itsellä tässä voi olla - nyt kun lainvalmistelua siirtyy syksyn puolelle. Tällainen arviointi on tarpeen tehdä, jotta ei joutuisi arvioimaan omaa työtään valtioneuvostossa toisessa roolissa.

Alunperin sotelakien piti olla valmiina syksyyn mennessä. Vakavien perustuslakiongelmien takia valinnanvapauslain keskeiset osat joudutaan kirjoittamaan uudelleen. Tätä Pöysti ei aio enää olla tekemässä.

– Kun valinnanvapauslaissa edellytetään uutta valmistelua, pitäisin parempana, että yksityiskohtaisen valmistelun valinnanvapauslakiin tekisi toinen henkilö.

Pöystin oli tarkoitus siirtyä valtiovarainministeriön hallinto-osastolla maakuntauudistusta viimeistelemään.

– Jos siitä positiosta käsin konkreettisesti valmistelee korjaavaa esitystä, se ei näytä riittävän hyvältä ja voi tulla kysymyksiä. Parempi on, että näitä kysymyksiä ei pääsisi syntymään.

Pöystin ratkaisu on syntynyt nopeasti.

– En ole vielä ehtinyt tästä keskustella ministereitten tai kansliapäällikön kanssa.

– Näen tarpeellisena turvata, että on nimetty henkilö, joka vastaa valinnanvapauslain valmistelusta - ja se en ole minä, Pöysti toteaa.