Kela-taksit ruuhkautuivat pahoin – "Tänään pitäisi sujua paremmin"

Savon Sanomien mukaan kymmenet asiakkaat jäivät kokonaan vaille Kela-taksikyytiä, kun kyytien välityskeskus vaihtui tiistaina.

taksiliikenne
Kela-laskutus taksiauton maksupäätteellä.
Antti Karhunen / Yle

Kelan suorakorvauskyytien eli Kela-taksin saatavuudessa on ollut vaikeuksia Pohjois-Savossa.

Vasta Pohjois-Savossa aloittaneen, Kela-takseja välittävän Kokkolan Taksiliikenteen välityskeskuksen puhelimet ruuhkautuivat tiistaina pahasti. KYSissä taksin odotusaika venyi joillakin asiakkailla yli tunnin pituiseksi.

Savon Sanomien mukaan kyytejä jäi jopa ajamatta (siirryt toiseen palveluun).

Itä-Suomen maakunnallisen taksin toimitusjohtaja Satu Härkönen sanoo, että kyse on alkukankeudesta ja tänään asioiden pitäisi sujua paremmin.

Kelan suorakorvauksen piirissä on Pohjois-Savossa 450 taksia.

Aiemmin tilausvälitys hoidettiin Kuopiosta Savon Taksidatan toimesta. Itä-Suomen maakunnallinen taksi kuitenkin irtisanoi sopimuksen. Tiettävästi kyseessä on näkemysero kyytien jaosta Kuopion ja Siilinjärven ja toisaalta maakunnan taksien välillä. Pohjois-Karjalaan Kelan suorakorvauskyytien taksivälitys Kuopiosta jatkuu edelleen.