Airbus myy 140 konetta Kiinaan – yhtiön suurin kauppa pitkään aikaan

Kiinan presidentin Berliinin-vierailun aikana ilmoitetun kaupan arvo on reilut 20 miljardia euroa.

Airbus
China Eastern -yhtiön lentokone Taipei Songshanin lentokentällä.
China Eastern -yhtiön lentokone Taipei Songshanin lentokentällä.David Chang / EPA

Lentokonevalmistaja Airbus myy 140 konetta Kiinaan. Kaupan arvo on noin 23 miljardia dollaria eli hieman yli 20 miljardia euroa. Yhtiö ilmoitti kaupasta Kiinan presidentti Xi Jinpingin Berliinin-vierailun aikana.

Eurooppalainen lentokonevalmistaja kertoi, että kyse on yhdestä yhtiön suurimmista kaupoista pitkään aikaan.

Kiinan lentoliikenne kasvaa voimakkaasti, ja lähes kaikki sinne hankitut koneet ovat tähän asti olleet joko Airbusin tai Boeingin valmistamia.

Ensimmäinen kokonaan Kiinassa suunniteltu ja rakennettu matkustajakone teki neitsytlentonsa vasta toukokuun alussa. Ainakaan vielä silloin sillä ei ollut asiaa Yhdysvaltain taivaalle, koska maan ilmailuviranomaisten hyväksyntä puuttui.