Ruotsidemokraatti: Neljä vuotta sitten Almedalenissa syljettiin perään, nyt ihmiset näyttävät peukkuja

Visbyn Almedalenin politiikkaviikolla kuhistaan jo seuraavasta hallituspohjasta. Ruotsidemokraateille ei haluta antaa valtaa.

Yle maailmalla: Tukholma
Ihmisiä kävelee ruotsidemokraattien kampanjakojun ohitse Almedalenissa heinäkuun alussa 2017.
Ruotsidemokraateilla on Almedalen-viikolla näyttävä ammattiliitto LO:lta peritty paikka keskellä Visbytä.Mike Toivonen

Parikymmentä ruotsidemokraattia syö aamiaista hyvältä paikalta Almedalenviikoksi vuokraamassaan ravintolassa. Osa hyörii julisteiden ja muun puoluerekvisiitan kimpussa.

Puolue on kaapannut Visbyssä tilan, jota aiempina vuosina on pitänyt hallussaan ammattiliitto LO. Nyt LO on siirtynyt viereisiin pieniin tiloihin.Kaappaus sopii kaavaan, sillä Etelä-Ruotsin työväestön parissa ruotsidemokraatit on jopa suurin puolue.

Oikea työväenpuolue, lukee banderolleissa.

Puolueväellä on vaaleanpunaiset paidat, joissa lukee Heja Jimmie! puolueen puheenjohtajan kunniaksi.

Yhä useammat uskaltavat tulla puolueen terassille juttelemaan ilman pelkoa ikävästä leimautumisesta.

Selkään taputtelijoita

Nicolas Westerup.
Nicolas Westerup muistaa, kuinka neljä vuotta sitten Almedalenissa SD-rintanappi herätti suuttumusta.Ingemo Lindroos / Yle

Ruotsidemokraattien Ronnebyn kunnanvaltuutettu Nicolas Westrup muistelee, kuinka toisenlaista oli vielä neljä vuotta sitten. Puolueella oli pieni teltta syrjässä.

– Olin täällä ensi kertaa. Minulla oli ruotsidemokraattien logo rinnassa ja ihmiset sylkivät perääni. Nyt on aivan toista: ihmiset kannustavat, näyttävät peukkuja ylöspäin, lyövät selkään ja sanovat äänestävänsä meitä. Sellaisetkin, joiden ei luulisi kannattavan meitä, Westrup kertoo.

Ruotsidemokraatit ovat eri mittauksissa Ruotsin toiseksi suurin puolue. Kuitenkaan muut puolueet eivät edelleenkään halua tehdä sen kanssa yhteistyötä.

Maahanmuutosta ei kompromisseja

Ruotsidemokraattien naisjärjestön puheenjohtaja Carina Herrstedt ihmettelee, että muut ovat nihkeitä tekemään heidän kanssaan käytännön politiikkaa.

– Me olemme osoittaneet olevamme hyvä yhteistyökumppani. Me seisomme sanojemme takana.

Carina Herrstedt.
Carina Herrstedt sanoo, että ruotsidemokraatit olisivat hyvä yhteistyökumppani.Hannele Muilu / Yle

Ruotsidemokraattien nuorten puheenjohtaja Tobias Andersson pyyhältää paikalle urheiluasussa. Hän on menossa pelaamaan jalkapalloa sosialidemokraattisia nuoria vastaan.

Andersson sanoo, että puolue on valmis kompromisseihin kunhan maahanmuuttoa kontrolloidaan hyvin.

– Emme koskaan tue hallitusta joka ottaa turvapaikanhakijoita sellaisia määriä kuin meillä on nyt.

Porvarileiri voi hajota

Vaikka vaaleihin on reilusti yli vuosi aikaa, Visbyssä kuhistaan seuraavasta hallituspohjasta.

Ruotsissa valtaa on pitänyt joko porvarileiri tai vasemmistopuolueet. Vähemmistöhallituksiin on totuttu, eikä seuraavienkaan vaalien odoteta tuottavan enemmistöä kummallekaan leirille.

Jos ruotsidemokraatteja ei haluta edes hallituksen tukipuolueeksi, puolueiden pitää keksiä uusia yhteistyökuvioita.

Nyt hallituksessa ovat sosialidemokraatit, vasemmistoliitto ja ympäristöpuolue. Oppositiossa oleviin porvareihin kuuluvat kokoomus, keskusta, liberaalit ja kristillisdemokraatit.

Seuraavan hallituksen kasaaminen voi johtaa porvariblokin hajoamiseen.

Sosialidemokraatit kosiskelevat jo porvarileiristä keskustaa ja liberaaleja kelkkaansa. Ruotsissa sekin on järisyttävä muutos.

Miehellä on päällään pinkki Heja Jimmie! -paita.
Ruotsidemokraatit kannustavat puheenjohtajaansa Heja Jimmie -paidoilla.Mike Toivonen

Annie Lööf paistattelee suosiossa

Ruotsin valovoimaisimmaksi poliitikoksi on noussut keskustan puheenjohtaja Annie Lööf. Expressen-lehti nosti hänet kärkeen 150 tärkeimmän Visby-vieraan listallaan.

Keskustan kannatus on kohonnut eduskuntavaalien kuudesta prosentista yli kolmeentoista – paljolti siksi, että kannatusta siirtyy kompuroivalta Kokoomukselta.

Kyselyissä moni ehdottaa Lööfiä seuraavaksi pääministeriksi.

Lööf vastustaa jyrkimmin hallitusvaltaan nousua ruotsidemokraattien tuella. Keskusta pelkää, että apupuolue saisi kiristettyä vastenmielisiä päätöksiä läpi.

Rasistiset juuret...

– Ruotsidemokraateilla on rasisitiset juuret. He asettavat ihmiset toisiaan vastaan. Heillä on aivan toisenlainen kuva yhteiskunnasta kuin keskustalla. Olisi hyvin vaikea johtaa maata yhdessä. Siksi sanomme ei yhteistyölle ruotsidemokraattien kanssa, Lööf sanoo.

Ruotsidemokraattien kojun vieressä Joakim ihmettelee jumittumista rasistisiin juuriiin.

– Jotkut vanhat perustajaukot olivat rasisteja. Ei heitä enää ole.

Ruotsidemokraatteja olivat 1980-luvun lopulla perustamassa henkilöt, jotka aiemmin toimivat muun muassa rasistisessa äärioikeistolaisessa Bevara Sverige svenskt -järjestössä.

Nykyinen puheenjohtaja Jimmie Åkesson on pyrkinyt laajentamaan kannattajajoukkoa ja karsinut ääriaineksia. Rasismille on julistettu nollatolaranssi.

Almedalenin kadut ovat ruuhkaisia heinäkuun alkupäivinä. Erilaisia kampanjakojuja.
Almedalen-viikko täyttää Visbyn keskustan kadut.Mike Toivonen

...vai sopiva tekosyy?

Ruotsidemokraattien nuorten puheenjohtaja Tobias Andersson sanoo, että syyttely on muiden puolueiden tapa välttää poliittista keskustelua jonka ne tietävät häviävänsä.

Valtiotieteen tohtori Andreas Johansson Heinö ajatuspaja Timbrosta sanoo, että muiden puolueiden on vaikea moittia ruotsidemokraattien maahanmuuttolinjauksia kun Ruotsin maahanmuutto on kiristynyt lähes näiden vaatimalla tavalla.

On helpompi korostaa rasistisia juuria.

Hänen mukaansa ruotsidemokraatit ei kuitenkaan ole yhtä siloiteltu puolue kuin Norjan ja Suomen populistipuolueet.

– Se on yhä varsin radikaali, maahanmuuttajavastainen ja kansallismielinen puolue.

Poliisi partioi kadulla.
Poliisi on luvannut taata turvallisuuden Visbyssä, kun Pohjoismainen vastarintaliike rantautuu saareen perjantaina.Mike Toivonen

Pääministerille huonoja unia

Keskustan Annie Lööf tuhahtaa demariyhteistyölle. Hän sanoo ajavansa porvarien allianssia voittoon. Ennen vaaleja kukaan ei julkisesti myönny kompromisseihin.

Lööf murjoi kovaa demarien ja pääministerin politikkaa Almedalen-puheessaan. Hänen mielestään puolue ei ole tehnyt mitään eriarvoisuuden vähentämiseksi.

– Missä Stefan Löfven nyt onkaan matkallaan Ruotsin halki hänen ei pitäisi saada unta yöllä.

Pääministeri matkustaa Almedalenin sijasta pitkin Ruotsia tapaamassa kansaa.