Tuleva ministeri Saarikko uskoo, että sote saadaan maaliin – aikataulun venyminen pettymys

Ylen aamu-tv:ssä vieraillut Annika Saarikko kuvaili tulevaa ministerinpestiä isoksi ja vastuulliseksi työksi.

Peruspalveluministeri
Annika Saarikko
Keskustan Annika Saarikko ottaa vastaan peruspalveluministerin tehtävän ensi maanantaina. Miten soteuudistuksen luotsaajaksi ryhtyvä Saarikko näkee tulevan työsaran, kun uudistuksen aikataulu meni juuri uusiksi? Saarikko kertoo myös näkemyksensä soten ja maakuntauudistuksen kiperimmistä kipukohdista.

Tuleva perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) on luottavainen, että sote-uudistus saadaan maaliin tällä hallituskaudella. Ylen aamu-tv:ssä vieraillut Saarikko luonnehti tulevia tehtäviään soten parissa vastuulliseksi ja isoksi hommaksi.

– Kymmenen vuoden aikana eri tavoin ja useamman eri ministerin toimesta sotea on luotsattu eteenpäin, mutta ei kannattaisi aloittaa jos sanoisin että ei tästä nyt mitään tule, Saarikko totesi tulevasta ministeripestistään.

Hän muistutti, että tilanne on nyt erilainen kuin viime vaalikauden lopulla, jolloin perustuslakivaliokunta tyrmäsi silloin tarjolla olleen sote-mallin.

– Nyt perustuslakivaliokunta sanoi hallituksen esityksestä ja suunnitelmista että pohja hyvä, maakuntavetoinen sote, mutta valinnanvapauslakia pitää korjata.

Saarikko muistutti, että vaalikaudesta on vielä puolet jäljellä. Hän uskoo, että tulevat maakunnat pääsevät aloittamaan uuden aikataulun mukaisesti. Hallitus kertoi eilen, että sote- ja maakuntauudistus tulee voimaan 1. tammikuuta 2020 alkaen.

Sitä, millainen arvovaltatappio myöhästyminen on, Saarikko ei suuremmin lähtenyt arvioimaan. Hän katsoi, että on parempi keskittyä saamaan uudistus valmiiksi taloudellisten syidenkin takia.

– Reilua sanoa että totta kai on pettymys, että alkuperäisen aikataulun mukaan ei ole edetty.

Suurille kaupungeille tuskin sote-palveluiden tuotantoa

Saarikon mukaan julkisten palveluiden yhtiöittäminen, joka oli ristiriidassa perustuslain kanssa, ei ollut itsetarkoituksellinen valinta hallitukselta. Yhtiöittämisellä haettiin yksityisten ja julkisten palveluntuottajien saattamista samalle viivalle. Saarikko vieraili torstaina myös radion Ykkösaamun haastattelussa.

Saarikko korosti, että valinnanvapauteen perustuslakivaliokunta ei ottanut kielteistä kantaa.

Perustuslakivaliokunta sanoi hallituksen esityksestä ja suunnitelmista että pohja hyvä, maakuntavetoinen sote, mutta valinnanvapauslakia pitää korjata.

Annika Saarikko, tuleva peruspalveluministeri

Suuret kaupungit ovat toivoneet voivansa jatkaa itse sote-palveluiden tuottamista. Saarikko katsoi, että perustuslakivaliokunnan tulkinta toivoi harkitsemaan tätä mahdollisuutta, mutta ei kuitenkaan velvoita siihen. Hän ei halunnut tässä vaiheessa valmistelua lukita kantaansa asiaan.

Saarikko aloittaa perhe- ja peruspalveluministerina Juha Rehulan (kesk.) tilalla maanantaina. Peruspalveluministerin kauden puolittamisesta sovittiin jo keväällä 2015. Väistyvä ministeri Rehula kertoi keskiviikkona illalla Ylen A-studiossa olevansa valmis avaamaan päiväkirjansa mahdollisen sote-historiikin kirjoittajalle.

*Lue myös *

Sote- ja maakuntauudistuksen aikalisä ilahduttaa suurten kaupunkien johtajia: "Oli selvää, että aikataulu oli liian kireä"

Sote sitä, sote tätä: Missä nyt oikein mennään? Katso napakka tiivistelmä tärkeimmistä käänteistä

Analyysi: Hallitus kaunistelee selityksiään soten myöhästymisestä

Sipilä: Valinnanvapauslaki valmistellaan kokonaan uudestaan