Uber vetäytyy Suomesta – mutta vain vuodeksi

Uber aloitti toimintansa Suomessa 2,5 vuotta sitten.

Uber
Uber-taksikyytisovelluksen käyttöä älypuhelimella.
Aleksi Tuomola / Lehtikuva

Kyydinvälityspalvelu Uber keskeyttää toimintansa Suomessa vuodeksi, yhtiö tiedottaa. Keskeyttämisen syyksi kerrotaan se, että yhtiö haluaa odottaa uuden liikennepalvelulain voimaan tuloa. Lain on määrä tulla voimaan heinäkuussa 2018.

– Vaikka odotamme innolla uuden sääntelyn voimaan astumista, olemme tulleet lopputulokseen, että paras ratkaisu on laittaa UberPOP tauolle 15. elokuuta alkaen, kunnes uusi sääntely mahdollistaa paremman toimintaympäristön. Haluamme varmistaa, että sovellustamme käyttävät kuljettajat ja Uberin työntekijät eivät altistu turhille harmeille – erityisesti nyt, kun meillä on valoisa tulevaisuus edessämme. Mielestämme paras tapa varmistaa tämä ja keskittyä tulevaan on keskeyttää UberPOP ja tulla takaisin kesällä 2018, kertoo Uberin Suomen maajohtaja Joel Järvinen tiedotteessa.

Järvinen vihjaa tiedotteessa, että uuden lain tultua voimaan yhtiö saattaa harkita palvelun laajentamista myös muihin kaupunkeihin. Tällä hetkellä palvelu toimii vain Helsingissä.

Uber aloitti toimintansa Suomessa 2,5 vuotta sitten. Sen toimintaa Suomessa ovat leimanneet epäselvyydet. Helsingin hovioikeus tuomitsi viime syksynä kaksi Uber-kuljettajaa luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta sakkoihin ja maksamaan valtiolle rikoshyötynä kuljetuksista saamansa palkkiot. Tapauksista on valitettu korkeimpaan oikeuteen.

Viime viikolla Helsingin käräjäoikeus määräsi Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon. Häntä epäillään avunannosta luvattoman taksiliikenteen harjoittamiseen.