Aikavälillä 1.1.2015–1.7.2017 Suomesta on hakenut turvapaikkaa 40 600 henkilöä. Yle kokosi yhteen kuvaan, miten heille on käynyt.
Myönteisen turvapaikkapäätöksen on aikavälillä saanut 11 400 ja kielteisen 17 700 hakijaa. Kielteisten päätösten osuus alkoi kasvaa viime vuoden kesäkuussa. Aikavälillä 1.6.2016–31.12.2016 Maahanmuuttovirasto antoi 11 500 kielteistä päätöstä.
Vastaavalla aikavälillä maasta on poistunut tai poistettu 10 700 turvapaikanhakijaa. Heidän joukossaan ovat myös vapaaehtoisen paluun järjestelmän kautta maasta poistuneet, sekä Suomesta käännytetyt. Luku on siis osittain päällekkäinen kielteisen päätöksen saaneiden kanssa. Maasta poistuneista 3 200:n henkilön turvapaikkaprosessi on rauennut, koska turvapaikanhakija on ennen Suomeen saapumista rekisteröitynyt toisessa EU-maassa. Tällainen henkilö palautetaan ko. maahan niin sanotun Dublin-asetuksen nojalla.
Lisäksi vastaanottokeskuksista on aikavälillä "kadonnut", eli poistunut ilmoittamatta 5 100 henkilöä. Heidän olinpaikkaansa ei tiedetä. Henkilöt ovat voineet jäädä Suomeen paperittomina, he ovat voineet poistua muihin EU-maihin, tai palanneet kotimaihinsa omatoimisesti.
Korjaus 10.7.2017 klo 11:07: Jutussa sanottiin, että valitulla aikavälillä myönteisen päätöksen olisi saanut 11 900 ja kielteisen 18 000 hakijaa. Oikeat luvut ovat 11 400 ja 17 700.