Voiko mediaan luottaa? Miltä tuntuu uutistenluku? Ja mikä ihme on Merisää-karaoke? Katso Ylen tärpit SuomiAreenaan

Porissa porisee: Yhteiskunnallisen keskustelun superviikko pyörähtää käyntiin – katso SuomiAreenan Ylen tärpit tästä.

SuomiAreena
Suomi Areena
Suomi Areena

Maanantaina Porissa käynnistyy viisipäiväinen tapahtuma SuomiAreena, jossa myös Yle on paikalla. Tarjolla on näköalapaikka yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja lauteille nousee mielenkiintoisia keskustelijoita aina tubettajista ministereihin.

Yle järjestää SuomiAreenassa yhden ison lavakeskustelun, sen lisäksi luvassa on musiikkia, ohjelmaa nuorille ja jopa Merisää-karaoke. Porissa pääsee myös itse ääneen: Voit esimerkiksi kysyä Ylen teltassa tekijöiltä mitä vain, tai vaikka kokeilla uutistenlukua.

– Haluamme olla läsnä ja tulla tutuiksi yleisölle. Teltta on hyvä paikka tutustua Ylen tekijöihin, kuulla ja kysyä tekemisen taustoista. Lisäksi haluamme tietysti tehdä myös yhteistyötä muiden medioiden kuten tätä tapahtumaa järjestävän MTV:n kanssa, sanoo suunnitteleva sisältöpäällikkö Paula Pokkinen.

Yle uutisoi SuomiAreenasta pitkin viikkoa ja löytyy tv:stä, radiosta sekä netistä. Tapahtuman järjestävät yhdessä MTV ja Porin kaupunki – koko ohjelman voit katsoa tästä linkistä (siirryt toiseen palveluun). Alla Ylen tärpit superviikkoon:

Totuus vaihtoehtoisten faktojen aikana – voiko mediaan luottaa?

Keskiviikkona kello 10 Eetunaukion lavalle nousevat neljän median päätoimittajat keskustelemaan muun muassa valeuutisista, Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista ja demokratiasta. Lavalla nähdään myös muutama yllätysvieras haastamassa päätoimittajia.

Keskustelua voi seurata suorana Yle Areenasta.

Kielletyt laulut raikaavat ilmoille – kuumottaako korvia?

Jos menojalka vipattaa, niin korvia pääsee hellittelemään keskiviikkona päälavalla. Tuolloin nimittäin nähdään Yle Uutisten bändin Kielletyt laulut -debyyttishow.

– Uutistoimituksessa osataan kaikenlaista, kuten soittaa ja laulaa! Tutut kasvot laittavat itsensä likoon ja tulkitsevat tunteella kappaleita, jotka aikoinaan olivat soittolistalta kiellettyjä, Pokkinen kertoo.

Kokeile uutistenlukua tai tapaa Kioskin Gogi ja Ylen päätoimittajat

Porissa voi päästä helposti myös itse ääneen, ja tavata kasvotusten kiinnostavia henkilöitä. Ylen teltta on koko viikon Kansalaistorilla, ja luvassa on ohjelmaa jokaisena päivänä. Yle Pori ja Yle Turku tekevät teltasta radiolähetystä joka päivä. Lähetykset kuuluvat koko Lounais-Suomessa klo 11 - 17.

Esimerkiksi maanantaina voi tavata Kioskin Gogin tai Emman. Myös Pikku Kakkonen on paikalla. Tiistaina teltalla voi nähdä Radio Suomen Kansalaisradion tositoimissa.

Keskiviikkona teltassa uppoudutaan uutisten maailmaan. Kello 12-13 on päätoimittajien tunti, jonka aikana voi keskustella Ylen päätoimittajien Riikka Venäläisen ja Marit af Björkestenin kanssa. Lisäksi keskiviikkona voi kokeilla ihan itse, miltä vaikkapa uutistenluku tuntuu.

Torstaina teltassa perehdytään urheiluun, ja paikalla onkin tavattavissa Yle Urheilun väkeä, ja ehkäpä joku yllätysvieras.

Viikko Ylen teltassa huipentuu perjantaina Merisää-karaokeen, jossa yleisö pääsee testaamaan, miten itseltä onnistuisi säätietojen lukeminen radiossa.

SuomiAreenan järjestävät MTV ja Porin kaupunki. Viime vuonna tapahtumaan osallistui 63 000 kävijää yli 170 tilaisuuteen.