G20-kokous jatkuu – EU:n edustaja: Johtajat saavat aikaan yhteisen päätöslauselman

Merkel, Macron ja Putin ovat tavanneet tänään Hampurissa. Mielenosoitukset jatkuvat edelleen.

G20-kokous
Ranskan presidentti Emmanuel Macron, puoliso Brigitte Macron, Donald ja Melania Trump osallistuivat G20-kokouksen konserttiin Hampurissa perjantai-iltana.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron, puoliso Brigitte Macron, Donald ja Melania Trump osallistuivat G20-kokouksen konserttiin Hampurissa perjantai-iltana.Michael Ukas / EPA

Maailman talousmahtien johtajien G20-kokous jatkuu tänään toista ja viimeistä päivää Saksan Hampurissa.

Aamupäivän ohjelmassa on toinen työtapaaminen, jossa johtajat käsittelevät ainakin terrorismin vastaista taistelua, ilmastonmuutosta ja vapaakauppaa.

Euroopan unionin edustajien mukaan johtajat saavat aikaan yhteisen päätöslauselman, kertoo uutistoimisto Reuters.

Nimettömänä esiintyneet EU:n edustajat kertovat ennakkotietona, että G20:n jäsenistä 19 on Pariisin ilmastosopimuksen toteuttamisen takana. Päätöslauselmaan tulee heidän mukaansa erillinen kappale, joka ottaa huomioon Yhdysvaltain päätöksen vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron ovat tavanneet aamiaisella Hotelli Atlanticissa, jossa Merkel on majoittunut.

Putin tapaa myöhemmin myös Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin ja EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin.

Yöllä Suomen aikaa G20-maat julkaisivat tiedotteen, jossa ne kertoivat päätöksestä lisätä keinoja tukkia äärijärjestöjen rahoituskanavia. Ne aikovat muun muassa syventää kansainvälistä tietojenvaihtoa ja yhteistyötä.

Mielenosoituksille jatkoa

Mielenosoitukset G20-kokousta ja Donald Trumpia vastaan jatkuvat lauantaina Hampurissa '"Solidaarisuutta ilman rajoja G20:n sijaan" ja "Hampuri ottaa kantaa" -iskulauseiden alla. Poliisi on lähettänyt vahvistuksia Hampuriin vastaamaan mielenosoitusten väkivaltaisuuksiin.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä mielenosoitukset jatkuivat. Mielenosoittajat ja raskaasti aseistautuneet poliisit ovat ottaneet yhteen Hampurin kaduilla aamun tunteina.

Tähän mennessä lähes 200 poliisia on loukkaantunut mielenosoituksissa ja noin sata mielenosoittajaa otettu kiinni.

Päivitetty kello 9.57 EU:n edustajan lausunnolla.

Päivitetty kello 10.17 pienillä tarkennuksilla.

Päivitetty kello 11.38: Muutettu aikamuotoja.

Päivitetty kello 12.00: Tarkennettu EU:n edustajien lausuntoja.

Lähteet: Reuters, STT, AP

Lue Ylen analyysit G20-kokouksesta:

Analyysi: Yhdysvalloissa ristiriitaiset tulkinnat presidenttien keskusteluista

Analyysi: Putinille jo pelkkä Trumpin tapaaminen oli voitto

Toimittajalta: G20 – paljon melua tyhjästä