Suomalaisten takki kääntyi EU:n suhteen harvinaisen nopeasti – Tutkija selittää, miksi näin kävi

Ylen tuoreen mielipidemittauksen mukaan vain joka viides suomalainen haluaisi kansanäänestyksen EU:sta.

Euroopan unioni
Juha Jokela
Juha JokelaYle

Vain joka viides suomalainen haluaisi kansanäänestyksen EU:iin kuulumisesta. Ylen mielipidemittauksessa 72 prosenttia suomalaisista ei haluaisi EU-kansanäänestystä ja sen kannalla oli 22 prosenttia vastaajista.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jokela arvioi, että nyt on tapahtunut selkeä käänne.

Vuosi sitten, Helsingin Sanomien maaliskuussa 2016 tekemässä kyselyssä luvut olivat täysin erilaiset. Silloin 43 prosenttia kansalaisista oli uuden EU-äänestyksen kannalla ja 50 prosenttia ei halunnut sitä.

– Tulos on aika selvä. Näyttää siltä, että suomalaiset eivät halua Brexitin kaltaista EU-eroa, Jokela sanoo.

Taustalla maailmanpolitiikan uudet trendit

Jokela uskoo, että asennemuutoksen taustalla ovat maailmanpolitiikan uudet trendit: Brexit ja Donald Trump.

Brexit on luonut huolta, paitsi Britannian, myös koko EU:n tulevaisuudesta. Trump on taas muuttanut maailmanpolitiikkaa vaikeammin ennakoitavaksi.

– Brexitin jälkitilanne ja epävarmuus EU:n tulevaisuudesta vaikuttavat varmasti asenteisiin. Donald Trump on muuttanut maailmaa epävarmemmaksi ja EU:ta pidetään ehkä turvallisuutta lisäävänä asiana, Jokela arvioi.

Suomen poliittisista ryhmittymistä vain Perussuomalaisten ja Uusi vaihtoehto-ryhmän kannattajien reilu enemmistö haluaisivat uudet EU-vaalit.

– He ovat pitäneet esillä EU-kansanäänestystä. Muista puolueista vastaavia näkemyksiä ei löydy, Jokela sanoo.

Ani harva äänestäisi EU-eron puolesta

Jos nyt järjestettäisiin kansanäänestys Suomen EU-jäsenyydestä, eron puolesta äänestäisi vain 19 prosenttia suomalaisista. Kyselyn mukaan jäsenyyden puolesta äänestäisi 62 prosenttia suomalaisista. Joka viides ei äänestäisi tai ei osaisi sanoa mielipidettään.

Jokelan mukaan tämäkin tulos on selvä. Luvut ovat saman suuntaisia kuin Euroopan komission barometrin luvut, jotka mittaavat jäsenvaltion kansalaisten luottamusta unioniin.

– Suomalaiset pitävät EU:ta turvallisena, ihmiset uskovat siihen ja haluavat pysyä EU:ssa, Jokela tulkitsee äänestyksen tuloksia.

Kritiikki saattaa lisätä tuen tarvetta

Jokela kertoo, että EU:ta on haastettu entistä enemmän sen useiden viimeaikaisten kriisien myötä, myös sisäpoliittisesti. Tutkijan mukaan lisääntynyt tuki EU:lle saattaa johtua siitä, että kriisit ja kritiikki lisäävät tuen tarvetta.

– Epävarmana aikana tarvetta tuelle löytyy enemmän ja siksi sitä myös annetaan enemmän, Jokela sanoo.

Lähitulevaisuudessa näköpiirissä on keskustelua siitä, miten EU:ta halutaan uudistaa. Keskustelua tullaan käymään Euroopan unionin sisällä taloudellisen integraation ja puolutusyhteistyön syventämisestä, Jokela arvioi.

Eroja eri EU:n jäsenmaiden kansalaisten asenteissa unionia kohtaan löytyy paljon. Etelässä ollaan kriittisempiä ja Keski- ja Pohjois-Euroopassa luottavaisempia.

– Talouskriisin runtelemissa maissa, kuten Kreikassa, luottamus EU:hun ja omiin poliitikkoihin on pohjalukemissa, Jokela kertoo.