1. yle.fi
  2. Uutiset

Turha ramppaaminen hammaslääkärissä loppuu – joustava käytäntö mullistaa hammashuoltoa

"Suu kerralla kuntoon" sopii asiakkaille, jotka voivat lähteä hammaslääkäriin lyhyellä varoitusajalla ja viipyä tarvittaessa ennakoitua pitempään.

hammashuolto
Potilas hammaslääkärin vastaanotolla.
Juha-Pekka Inkinen / Yle

Kerralla kuntoon on hammashoidon uusi käytäntö, joka säästää sekä palvelun tuottajan että asiakkaan aikaa ja kustannuksia. Yksityisen hammasklinikan kehittämää toimintamallia sovelletaan kuudessa sairaanhoitopiirissä.

Aikuisille eli 18 vuotta täyttäneille asiakkaille tarkoitetulla vastaanotolla hampaat tutkitaan ja paikataan ja hammaskivi poistetaan samalla käyntikerralla. Tavallista puolen tunnin tai kolmen vartin ajanvarausta voidaan tarvittaessa venyttää jopa puoleentoista tuntiin.

– Potilas hyötyy tällaisesta mallista, koska hänen ei tarvitse varata aikaa jokaista toimenpidettä varten, vaan kymmenenkin paikkaa voidaan tehdä kahdella käyntikerralla, sanoo Eksoten ylihammaslääkäri Maarit Natunen.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri on kuudes sairaanhoitopiiri, joka soveltaa toimintatapaa julkisessa hammashuollossa.

Kerralla kuntoon -toimintamalli on ollut käytössä Eksoten Imatran ja Lappeenrannan keskushammashoitoloissa maaliskuusta lähtien. Joustavan ajanvarauksen vastaanotto on tarkoitettu yli 18-vuotiaille asiakkaille.

– Yhtä potilasta kohden varataan noin tunti. Kaikilla niin pitkää aikaa ei tarvita, kertoo Natunen.

Käynnin pituudesta sovitaan potilaan kanssa heti hampaiden tutkimuksen jälkeen.

Piiri pieni pyörii potilaan ympärillä

Eksoten Kerralla kuntoon -vastaanotolla työvuorossa on viisi hammaslääkäri-hoitaja –paria ja vähintään kolme suuhygienistiä.

Toimintaa ohjaa vuoropäällikkö, joka Megaklinikan luoman järjestelmän kautta seuraa, mitä kussakin potilashuoneessa tehdään. Hän myös pyytää kulloinkin tarvittavan ammattilaisen vuorollaan paikalle.

Potilas saa koko ajan istua hoitotuollissaan samassa hoitohuoneessa.

Hammaslääkäri Katri Hyvärinen hoitaa asiakkaan hampaita
"Kerralla kuntoon" tuo hammaslääkäri Katri Hyvärisen mukaan vaihtelua työviikkoon.Mikko Savolainen / Yle

Hoitoon puolen tunnin varoitusajalla

Kerralla kuntoon edellyttää potilaalta mahdolllisuutta lähteä hammaslääkäriin lyhyellä varoitusajalla, sillä tarkka vastaanottoaika varmistuu puoli tuntia ennen käyntiä.

Potilaalla täytyy olla käytössään myös matkapuhelin. Hänelle lähetetään kaikkiaan kolme tekstiviestiä: Yksi heti, kun hän on varannut ajan, muistutus edellisenä iltana ja kolmas viesti puoi tuntia ennen omaa vastaanottoaikaa.

Potilailta saatu palaute on Natusen mukaan ollut pelkästään myönteistä.

Yksi pitkä vastaanottokäynti tulee asiakkaalle edullisemmaksi kuin monta lyhyttä käyntikertaa, sillä toimenpiteiden lukumäärästä riippumatta häntä laskutetaan vain yhdestä käyntikerrasta.

– Toimenpiteet tietenkin laskutetaan hinnaston mukaan, Natunen muistuttaa.

Tehokkaasti rullaava hammashoito säästää sote-piirin kustannuksia. Kerralla kuntoon tehostaa myös hammashoitolan henkilöstöresurssien käyttöä.

Lue seuraavaksi