Nuorten kesätyöseteleitä yhä tarjolla turkulaisnuorille

Kesätyöpaikan ei tarvitse olla Turussa.

kesätyö
Nuori työharjoittelussa järjestää kaupan virvokejuomahyllyä.
Yle

Turun kaupungin nuorten työllistymistä tukevia kesätyöseteleitä voivat hakea nyt kaikki 15-18 -vuotiaat turkulaiset. Seteleitä on jäljellä 97. Kesätyöseteli on 310 euron arvoinen tuki työnantajalle, joka palkkaa setelin saaneen nuoren kesätöihin.

Kesätyösetelin voi saada turkulainen nuori, joka on syntynyt vuosina 1999–2002.

Kesätyön keston on oltava vähintään kymmenen työpäivää ja työaika on 30 tuntia viikossa tai 60 tuntia kesäkauden aikana.

Seteli korvaa osan palkkakuluista

Nuori hakee kesätyöpaikkoja itsenäisesti yrityksistä, järjestöistä, seurakunnista tai säätiöistä. Kesätyöpaikan ei tarvitse sijaita Turussa.

Kun nuori on löytänyt kesätyöpaikan, työnantaja ja nuori täyttävät kesätyösetelin esitietolomakkeen. Tämän jälkeen nuori varaa tapaamisajan Turun kaupungin työllisyyspalvelukeskukseen. Tapaamiseen nuoren on otettava mukaan täytetty esitietolomake sekä kuvallinen henkilöllisyystodistus.

Setelin arvo maksetaan jälkikäteen työnantajalle korvaamaan osa nuoren palkkakustannuksista. Seteleitä myönnetään enintään viisi yhtä työnantajaa kohden. Nuorelle maksetaan vähintään valtakunnallisen Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelman mukaiset 335 euroa.

Lähteet: Turun kaupungin tiedote