yle.fi-etusivu

Nyt puhutaan eläinten tunteista, 90-luvulla kettutytöille naurettiin – Eläinsuojelulaki uudistuu, muttei yhtä nopeasti kuin asenteemme

2001 Ruotsin pääministeriä pidettiin vastuuttomana, kun hän kertoi vähentäneensä lihansyöntiä. Asenteet eläimiin ovat muuttuneet sen jälkeen selvästi, myös Suomessa.

eläinsuojelu
Koira istuu aurinkolasit päässä lastenvaunuissa.
Kiyoshi Ota / EPA

"Niinhän se on, että Bosniassa tapetaan naapureita ja me annetaan sakot, kun joku heittää kilpikonnia koskeen.”

Näin pohti tamperelainen ylikonstaapeli Helsingin Sanomissa vuonna 1996, kun Jugoslaviassa käytiin veristä sisällissotaa. Samaan aikaan Tammerkoskeen oli heitetty eläviä kilpikonnia muovipussissa, ja tapauksesta oli tehty poliisille rikosilmoitus.

Konstaapeli saattoi vihjata, ettei pikkuotusten pelastelu kuulunut prioriteetteihin. Eläinten säällinen kohtelu kyllä kiinnosti ihmisiä 1990-luvulla, etenkin eläinrääkkäystapaukset herättivät huomiota.

Vuonna 1996 Suomessa astui voimaan eläinsuojelulaki, jonka oli tarkoitus tuoda huolenpito eläimistä ajan tasalle. Edellinen laki oli vuodelta 1971.

Lehtiartikkeli kertoi siitä, kuinka uusi laki komensi kunnat huolehtimaan irrallaan tavattujen lemmikkien tilapäisestä hoidosta.

Samaan aikaan eläinsuojelu oli myös vahvasti politisoitunut. Kettutyttöjen turkistarhaiskut kuohuttivat. Eläinten oikeuksista puhuville naureskeltiin tai heidät leimattiin aktivisteiksi.

Nyt lakia ollaan uudistamassa, ja uudistusta perustellaan modernisoinnin tarpeella ja pykälien selkiyttämisellä. Tutkimustieto eläimistä on lisääntynyt huimasti.

Niin nykyinen laki kuin tuleva, mahdollisesti 2019 voimaan astuva laki ovat kuitenkin kompromisseja: tuottajien mielestä osittain liian tiukkoja, eläinsuojelujärjestöjen mielestä vanhentuneita jo syntyessään.

Nykyinen laki on ollut voimassa yli 20 vuotta.

Asenteemme eläimiä kohtaan ovat muuttuneet sinä aikana yllättävän nopeasti, ja toisaalta eivät. Nykyisin on normaalia puhua eläinten itseisarvosta ja tunteista. Kuitenkin edelleen käydään samantapaista vääntöä tuotantoeläinten oloista kuin 20 vuotta sitten, koska ne eivät juuri ole muuttuneet.

Koe-eläimiä ja superkettuja

“Minä en voi elää ilman turkkia – sinä voit”.

Vuonna 1989 Koe-eläinten Suojelu ry eli nykyinen Animalia kampanjoi turkistarhausta vastaan tunnetulla sloganilla.

Osana kampanjaansa yhdistys toi julkisuuteen jalkavaivaisen jättiketun, jota kutsuttiin Mikoksi. Ministeriö kielsi ylisuuriksi jalostetut, jalkavaivaiset kettumutaatiot eli superketut pian tämän jälkeen.

Missit esiintyvät turkistarhausta vastaan Animalian julisteessa 1990-luvulla.
Animalia

Kesän 1995 korvalla turkistarhaiskut nostivat kettutytöt mediaan, mutta suuren yleisön sympatiat olivat tarhaajien puolella. Miss Suomi 1991 Tanja Vienonen poseerasi eläintensuojelijoiden julistekampanjassa Lulu-niminen tarhakettu sylissään.

Nykyisin turkiksia vastustavat missien ja julkkisten ohella kansainväliset muotitalot kuten Hugo Boss ja Armani, tai kotimaiset vaatevalmistajat tai tavaratalot, kuten Reima ja Sokos.

Turkistarhausta kampanjointi ei lopettanut 1990-luvulla, ja elinkeino jatkuu Suomessa edelleen vuoden 2019 lakiuudistuksen jälkeenkin.

1990-luvun alun tunnetuimpia eläinsuojeluongelmia olivat paitsi turkistarhauksen epäkohdat, myös eläinkokeet. Monen nuoren yhteiskunnallinen herätys alkoi eläinkokeiden vastustamisesta.

Missä kulkee terrorismin raja, kysyi Mirja Pyykkö filosofi Thomas Wallgrenilta keskustelussa, joka koski turkisten vastustamista marraskuussa 1995.

Iltalehti kirjoitti 1987 paljastusartikkelin Helsingin yliopiston fysiologian laitokselta, jonne se oli päässyt laitokselta irtisanoutumassa olleen eläinhoitajan mukana. Toimittaja kertoi, kuinka kissoja pudotettiin unenriistokokeissa kylmään veteen heti näiden nukahdettua ja kuinka apina söi mätää omasta päästään.

1980–90-lukujen viesti toimi shokkiefekteillä: kuvilla, joita katsoja ei saanut mielestään.

Tänä päivänä rinnalle ovat tulleet liikuttavat Youtube-videot laboratoriosta vapautettujen simpanssien tai koirien riemusta, kun ne näkevät ensi kertaa auringon ja tuntevat ruohon jalkojensa ja tassujensa alla.

Eläinkokeet ovat yhä yleisiä, vaikka vaihtoehtoiset menetelmät ovat korvanneet niitä ja kosmetiikan eläinkokeet on EU:ssa kielletty. Vuonna 2015 Euroopan komissio hylkäsi yli miljoonan EU-kansalaisen aloitteen eläinkoekiellosta, mutta totesi, että eläinkokeiden loppu on EU:n perimmäisenä tavoitteena.

Eläinten kivusta ajatellaan nyt toisin

“...puheenvuoroni on vastauspuheenvuoro edustaja Hyssälän toisessa käsittelyssä käyttämään puheenvuoroon, jossa hän ilmoitti olevansa munieni erityinen asiantuntija. Tulen puheenvuorossani osoittamaan, että hänellä ei ole ollut niihin minkäänlaista tuntumaa.”

Maaliskuussa 1996 eduskunnassa keskusteltiin eläinsuojelulain uudistuksesta ja väiteltiin muun muassa (Erkki) Pulliaisen munista, eli tarkemmin ottaen lattiakanaloiden kannattavuudesta.

Häkkikanalat olivat yksi uudistuksen kiistakysymys. Ruotsissa perinteiset häkit oli jo kielletty siirtymäajalla, joka päättyi vuoden 1998 loppuun. Suomessa aika ei näyttänyt olevan kypsä, vaan niistä luovuttiin vasta EU-laajuisen kiellon myötä 2012.

Vaikka Pulliaisen munat voi moni muistaa, muutoin 1990-luvun alkupuoli oli aikaa, jolloin tuotantoeläinten oloista keskusteltiin melko vähän ja lähinnä virkamiesten ja tuottajien välillä.

Kuoleita kanoja virikehäkkikanalassa.
Oikeutta eläimille -yhdistyksen ottama kuva kuolleista kanoista virikehäkkikanalassa. Oikeutta eläimille-yhdistys

Eläintuotannon ongelmat tuntuivat olevan muualla kuin meillä. Vuonna 1992 televisiossa esitettiin raju dokumentti Keski- ja Etelä-Euroopan pitkistä eläinkuljetuksista ja kuumuuteen tukehtuneista eläimistä, ja television ohjelmapäivystys ruuhkaantui järkyttyneistä soitoista.

EU-jäsenyyden lähestyminen herätti tuottajissa huolta uusista säädöksistä. Eläinsuojelijat puolestaan huolehtivat siitä, että vapaakauppa voisi johtaa epäeettisen tuotannon sallimiseen, esimerkkinä sairaalloiseksi jalostettu belgialainen nautakarjarotu Blanc-bleu belge.

Tänä päivänä puhutaan emakoiden tiineytyshäkeistä sekä parsinavetoista, joissa naudat pystyvät kytkettyinä seisomaan tai makaamaan mutta eivät kääntymään. Puhumme siis eläinten liikkumisen ja kytkettynä pitämisen käytännöistä, joita on pitkään pidetty osana normaalia eläintuotantoa.

Ennen myös ajateltiin, että pienet ja alemmin kehittyneet eläimet eivät tuntisi kipua samalla tavalla.

– Ennen myös ajateltiin, että pienet ja alemmin kehittyneet eläimet eivät tuntisi kipua samalla tavalla. Ajateltiin, että vähäinen, lyhytaikainen kipu olisi sallittua. Nyt (lainvalmistelun) ohjausryhmässä ja jatkokeskusteluissa on yleisesti hyväksytty se, että porsaiden kastrointi tai vasikoiden nupoutus (sarvenalkujen polttaminen) ilman kivunlievitystä täytyisi kieltää, sanoo apulaisosastopäällikkö Taina Aaltonen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Asennemuutoksista huolimatta tuotantoeläimet elävät samankaltaisesti kuin 1990-luvulla. Uusia säädöksiä on toki tullut pitkin matkaa.

Joutilaita emakoita ei saa enää pitää häkeissä, mutta ne porsivat häkeissä yhä ja porsivat tulevaisuudessakin.

Munijakanojen perinteiset häkit taas ovat vaihtuneet virikehäkeiksi, mutta tilaa yhdellä kanalla on edelleen vain himpun verran enemmän kuin sen A4-arkin verran, mikä oli ihmisille tuttu hokema jo 1990-luvulla.

Hullun lehmän tauti herätti

Liha- ja maitokarjan olot eivät 1990-luvun alussa kiinnostaneet suurta yleisöä. Tilanne muuttui täysin keväällä 1996.

Uutislähetykset täyttyivät Britanniassa leviävästä monia pelottaneesta hullun lehmän taudista, joka johti joukkoteurastuksiin ja jopa muutamien ihmisten sairastumiseen. Kohu jatkui vuonna 2001, kun tapauksia tavattiin useista Euroopan maista, Suomestakin yksi.

Arvi Lind kertoo Hullun lehmän taudista tv-uutisissa 11. joulukuuta 2011, jolloin Kärsämäellä tavattiin Suomen ensimmäinen ja ainoa tautitapaus.

Lampaiden ja lehmien aivojen syöttäminen rehussa nosti julkiseen keskusteluun laajempia kysymyksiä siitä, miten ruokaamme tuotetaan.

Toukokuussa 2001 EU:n maatalousministerien kokouksessa puhuttiin jo tuntikaupalla eläinten oikeuksista, ja Helsingin Sanomat kommentoi, että “ruokakriisi saa maatalousministerit puhumaan kuin kettutytöt”.

Vielä saman vuoden alussa oli syntynyt pieni kohu, kun Ruotsin pääministeri Göran Persson oli kertonut alkaneensa ajatella eläinten oloja ja vähentäneensä lihansyöntiä. Maataloustuottajien mielestä moiset lausunnot olivat pääministeriltä vastuuttomia.

Sanottiin, että puhutaanpa nyt terveydestä ja muista oikeista asioista.

Eläinten hyvinvointikeskuksen erityisasiantuntija Tiina Kauppinen mainitsi Ylen jutussa viime vuonna, että vielä kymmenenkin vuotta sitten puhe eläinten hyvinvoinnista saattoi aiheuttaa naurunpyrskähdyksiä. Sanottiin, että puhutaanpa nyt terveydestä ja muista oikeista asioista.

Sikalakohut muuttivat asenteita

Vuonna 2017 puhutaan eläinten itseisarvosta ihmisarvon tapaan, eläinten tunteista sekä siitä, millaista on olla eläin.

Suomessa on vastaperustettu eläinoikeuspuolue, ja osa perinteisistä puolueista on julkaissut eläinten hyvinvointiin liittyviä tavoitteita.

Länsimaissa on alettu puhua sekä ihmisapinoiden että delfiinien oikeuksista oikeussubjekteina, Intiassa norsujen.

Oikeutta Eläimille -järjestön Miia Muhonen ja Heikki Simonen.
Oikeutta Eläimille -järjestön Miia Muhonen ja Heikki Simonen osoittivat mieltään delfinaarion ulkopuolella elokuussa 2016.Kaisu Jansson / Yle

Asennemuutos on ollut nopea.

Vuoden 2016 eurobarometrin mukaan 99 prosenttia suomalaisista ajattelee, että tuotantoeläinten hyvinvointi on tärkeää, ja 90 prosentin mielestä tuotantoeläimiä pitäisi suojella nykyistä paremmin. Vuonna 2006 parempaa suojelua toivoi vain 67 prosenttia.

– Asennemuutos voi liittyä kohuihin eläinaktivistien salakuvaamista videomateriaaleista tiloilta ja teurastamoista, sanoo väitöskirjatutkija Saara Kupsala.

Vuodesta 2007 alkaen eläinaktivistien sikaloista ja broileritiloilta julkaisemat videot ja kuvat paljastivat epäkohtia, mutta myös tehotuotannon normaalin todellisuuden: emakkojen elämän häkeissä tai äärimmilleen jalostetut Ross-hybridibroilerit.

– 1990-luvulla Suomessa ei ollut eläinaktivistien kuvaamia videomateriaaleja kuten nyt. Eläinsuojelujärjestöt näyttivät muiden maiden järjestöjen ottamaa kuvaa, mutta tuolloin pystyttiin käyttämään argumenttia, että tämä ei ole Suomesta, Kupsala sanoo.

Kupsala valmistelee väitöskirjaa suomalaisten asenteista tuotantoeläinten hyvinvointiin. Hän myös teki maa- ja metsätalousministeriölle selvityksen eläinten aseman muuttumisesta Suomessa.

Kupsalan aineistona olevan, Itä-Suomen yliopistossa toteutetun kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista arvioi lehmien hyvinvoinnin vähintään melko hyväksi.

Lehmiä laitumella.
Jan Sandvik / AOP

Kupsala arvelee, että nautojen tuotantoon ei liitetä samanlaisia tehotuotantomielikuvia kuin sikojen ja broilereiden. Kuitenkin lehmien parsikasvatusta pitää hyvänä tuotantomuotona vain 16 prosenttia suomalaisista, joten ehkä vastaajilla ei ole tietoa sen yleisyydestä.

Sen sijaan vain kaksi viidestä uskoo sikojen voivan hyvin ja broilereiden hyvinvointiin uskoo vielä harvempi. Reilu kolmannes tosin antoi neutraalin arvosanan.

Huoli puheissa, ei valinnoissa

Mitä ihmiset sitten tänä päivänä ajattelevat?

Ensinnäkin huoli tuotantoeläinten oloista elää puheissa mutta ei teoissa. Kasvissyönnistä on tullut normaalia – kuka olisi vielä joku vuosi sitten uskonut, että vegaaninen härkäpapujaloste ylittää S-marketeissa broilerisuikaleiden myynnin?

Lihankulutus ei ole silti vähentynyt: päinvastoin suomalainen syö lihaa 10 kiloa enemmän kuin 1990-luvun alussa. Eniten on lisääntynyt broilerinkulutus, vaikka sen eettisyys huolettaa ihmisiä eniten.

Väitöskirjatutkija Saara Kupsalan mukaan puheissa elävä huoli eläinten hyvinvoinnista on kasvanut yhtä matkaa kaupungistumisen, maatalouden rakennemuutoksen ja tehotuotannon yleistymisen myötä. Hän huomauttaa, ettei huoli ehkä niinkään johdu siitä, että olisimme vieraantuneet eläintenpidosta, kuten joskus väitetään.

Nykyisin puhutaan siitä, missä määrin lemmikkien sairauksia kuten syöpiä pitää hoitaa.

Pikemminkin on niin, että eläinten hyvinvointia on ylipäätään mahdollista problematisoida, kun oma elanto ei ole eläinten hyödyntämisestä kiinni.

Jos tuotantoeläimet ovat yhä etäämmällä ihmisten arjesta, muuten eläimistä on tullut yhä keskeisempi osa ihmisten elämää. Tämä vaikuttaa myös eläinten asemaan yhteiskunnassa.

Lemmikkejä on jo lähes miljoonassa kodissa ja esimerkiksi ratsastusharrastajien määrä on kaksinkertaistunut 1990-luvun puolivälistä 2010-luvulle.

Koira istuu sylissä rapsuteltavana.
– Lemmikkieläinten omistajat ovat muita enemmän huolissaan myös tuotantoeläinten hyvinvoinnista, Saara Kupsala huomauttaa.Jean-Michel Labat / AOP

Nykyisin puhutaan sellaisista asioista kuin millaista stressiä kilpailut ja ratsastuskoulukäyttö aiheuttavat hevoselle, millaiset koulutusmenetelmät ovat koiralle parhaaksi ja missä määrin lemmikkien sairauksia kuten syöpiä pitää hoitaa.

Tuttuja lupauksia ja kompromisseja

Uuden eläinsuojelulain valmistelussa on korostettu moneen kertaan, kuinka tieteellinen tieto eläimistä on lisääntynyt ja lakiuudistus siksi tarpeen.

Mitä sitten tiedämme, mitä ennen emme?

– Tutkimustieto on lisääntynyt etenkin eläinten kognitioista, kyvyistä tuntea, havaita, oppia ja aistia, kertoo johtava asiantuntija Satu Raussi Luonnonvarakeskus Luken alaisesta Eläinten hyvinvointikeskuksesta.

Tieteellisellä tiedolla pystytään osoittamaan asioita, joita ennen saatettiin intuition varassa pohdiskella.

Kuvantamismenetelmien kuten magneettikuvauksen avulla on päästy selvittämään, mitä eläimet tuntevat. Raussin mukaan uutena keskusteluun ovat tulleet eläinten positiiviset tuntemukset pelkän kärsimyksen välttämisen sijaan.

Tunteviksi ja oppiviksi miellettyjen eläinlajien kirjo on kasvanut. Nykyisin tiedetään, että jopa pienet kalanpoikaset hakeutuvat mieluiten virikkeelliseen ympäristöön.

Ei nykylain laatimisen aikaankaan toki oltu tietämättömiä eläinten tarpeista. Vuoden 1996 lakia perusteltiin lopulta hyvin samoilla sanoilla kuin tulevaa: pelkän huonon kohtelun tai tarpeettoman kivun estämisen sijaan aletaan huomioida eläinten luontaisia käyttäytymistarpeita ja hyvinvointia.

Monet asiat, kuten sisäsyntyinen liikkumisen tarve, ovat olleet tiedossa jo pitkään, Satu Raussi muistuttaa. Toisaalta nykyinen tieteellinen tieto ja lukuisat selvitykset eivät kuitenkaan ole johtaneet vastaaviin tiukennuksiin lainsäädännössä.

Esimerkiksi lehmien liikunnan tarpeen tiedetään patoutuvan parsikasvatuksessa. Sonnien parsikasvatus kielletään siirtymäajalla, mutta suunniteltua lypsylehmien parsikasvatuksen kieltoa ei ole tulossa.

Lain laadinta on kompromisseja, jossa taiteillaan tutkimustiedon ja eturyhmien lobbauksen, eläinten olojen ja tuotannon kannattavuuden tukemisen välillä.

Jopa iso periaatteellinen kysymys eläimen itseisarvosta osoittautui liian araksi. Itseisarvo häivytettiin lakitekstistä esityksen perusteluihin.

Eläinten itseisarvoa harva enää kiistää, mutta tuottajat pelkäsivät juridisia seurauksia. Siksi eläimet ovat omistajiensa irtainta omaisuutta tulevaisuudessakin.

Lähteet:

Saara Kupsala: Eläinten aseman muuntuminen Suomessa. (Selvitys maa- ja metsätalousministeriölle 2011)

Tiia Aarnipuu: Jonkun on uskallettava katsoa. Animalian puoli vuosisataa. (2011)

LISÄYS 14.8.2017 klo 9.30: Lisätty tieto edellisestä eläinsuojelulaista vuodelta 1971.