Miten voimme tietää, mitä syömme? Alkuperämaa ei kerro koko totuutta

Pitkissä raaka-aineiden hankintaketjuissa ruuan alkuperä hukkuu. Kun isot joukot kiinnostuvat ruuan taustoista, niiden jäljitettävyys paranee.

Ruoan alkuperä
Kanasuikaleita ja vihanneksia lautasella.
Kanasalaatti. Pixabay

Tieto ruuan alkuperästä häviää isoissa ketjuravintoloissa ja ruokapalveluissa, koska niissä halutaan valmistaa ruokaa mahdollisimman halvalla ja tehokkaasti. Hankintaketjut ovat pitkiä.

Yle kertoi tiistaina, että pikaruokaravintoloiden asiakkaat eivät voi tietää ruokansa alkuperää, jolleivät kysy.

Jos haluaa pysyä kärryillä siitä, mitä suuhunsa panee, kuluttajalle jää vaihtoehdoksi valita sellainen ravintola, joka kertoo ruuan alkuperän. Jotkut ravintolat käyttävät alkuperää jo kilpailuvalttina.

Eri maissa eri säännöt merkinnöistä

Ruuan alkuperän selvittäminen asiakkaalle voi joskus olla vaikeaa myös ravintolatyöntekijän näkökulmasta.

Jos pikaruokaravintolan myyntivolyymi on iso ja vaikkapa kanasuikaleet pääsevät loppumaan, työntekijät kaivavat lisää lihaa varaston pakastimesta. Sen sisältämä kanaerä onkin voinut tulla toisesta maasta kuin alkuperäiset suikaleet.

– Ravintoloissa joudutaan usein tekemään päätöksiä lennosta, ravintola-alan etujärjestön MaRan varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi sanoo.

Pitkien hankintaketjujen ongelma on, että kaikkia ruoka-annosten osasten alkujuuria ei ole edes mahdollista saada selville. Jo EU:n sisälläkin on eroja ruokaerien merkinnöissä. Joissakin maissa alkuperä merkitään tarkasti, toisissa ei.

Alkuperämaa ei myöskään ole koko totuus ruuan laadusta.

– On viljelijöitä, jotka ylittävät oman maansa perusvaatimukset. Ostaja ei välttämättä tiedä, miten jonkin maan rehu on tuotettu tai mitä rehua eläin on syönyt, ruokajärjestelmien asiantuntija Hanna Mattila Sitrasta sanoo.

Thaimaalaistyöntekijä käsitteli siipikarjaa Charoen Pokphand Foods -yhtiön tuotantolinjalla Saraburin provinssissa 28. kesäkuuta 2012.
Thaimaalaistyöntekijä käsitteli siipikarjaa Charoen Pokphand Foods -yhtiön tuotantolinjalla Saraburin provinssissa 28. kesäkuuta 2012.Narong Sangnak / EPA

Selvittääkseen, kuinka paljon eläin on syönyt antibiootteja tai voiko käytetty rehu sisältää raskasmetalleja, kuluttajan käytettävissä pitäisi olla tilakohtaisia tietoja.

Digitalisaatio parantaa jäljitettävyyttä

Mattilan mielestä prosessoidussa tai einesruuassa ei ole lähtökohtaisesti mitään pahaa. Yksilöllä on valta ja vastuu siitä mitä syö, mutta yhteiskunnan pitää tehdä ravinnon seuranta mahdollisimman helpoksi. Kuluttajan pitää siis voida luottaa järjestelmään ja siihen, että valvonta toimii.

Tilanne paranee, kun yhä useampi välittää siitä, mitä suuhunsa laittaa.

– Pääosa kuluttajista on kiinnostunut alkuperästä, mutta se ei välttämättä näy arjessa. Ravintolassa ei kysytä, mistä ruoka tulee.

Ravintoloiden raaka-aineiden hankintaketjujen sähköinen seuranta on paikoin hyvin kehittymätöntä. Hanna Mattila uskoo, että tilanne muuttuu.

– Digitalisaatio mahdollistaa jäljitettävyyden. Ruuan alkuperästä puhutaan paljon ja lainsäädäntökin kehittyy. Kestävän ruokajärjestelmän syntyminen on tärkeää, jotta saavutetaan ilmastotavoitteet ja kaikille riittää maailmassa ruokaa.

Lue myös ruokahuijauksista, jotka ovat jo miljardibisnes