yle.fi-etusivu

Unohda värityskirja, nyt tuunataan kalentereita! Valkoisen paperin pelko jäytää kalenterifriikkiä

Sosiaalipsykologin mukaan ihmisellä on luontainen tarve saada käsillään jotakin konkreettista aikaan, ja näyttää lopputuote myös muille.

askartelu
Anna-Johanna Makkonen ja Ada-vauva katsovat kalenteria
Meeri Niinistö / Yle

Tarraa, nauhaa, leimasimia, tusseja, värejä, maaleja, klipsejä ja kuviopapereita.

Anna-Johanna Makkonen on aloittanut kalentereiden tuunamisen tänä keväänä, mutta tykötarpeita on jo kertynyt piirongin pöydälle. Kalentereita hänellä on viisi – tosin vain kaksi aktiivisessa käytössä.

– Mä teen tätä vain silloin, kun mulla on idea. En väännä väkisin, koska tämä on harrastus ja sen pitää olla hauskaa.

Kalenterituunausta
Meeri Niinistö / Yle

Kalenterituunauksen Facebook-sivu perustettiin reilu vuosi sitten, ja kalenterimaanikoita on nyt lähes 4 000. Porukalla vaihdetaan ideoita, kuvia ja järjestetään tapaamisia, joissa kalentereita koristellaan.

– Pidin itseäni pitkään hölmönä. Ajattelin, että onko turhanpäiväisempää olemassa. Mutta tämä on sellaista lataamista, sanoo äitiyslomalla oleva Makkonen pieni Ada-tyttö sylissään.

Parhaillaan täytössä oleva kalenteri jää Adalle muistoksi ensimmäisestä vuodesta. Väliin sujautetaan kortit, kuvat ja leffaliput. Konkreettinen muisto on tärkeä Makkoselle.

Muutama vuosi sitten värityskirjat loppuivat kaupoista. Kalenterituunauksessa on paljon samaa: ihmiset haluavat saada käsillään jotakin kaunista aikaiseksi, sanoo Helsingin yliopiston dosentti Janne Matikainen.

– Se on meille luonteenomaista ja tuottaa mielihyvää, kun me teemme jotakin tämäntyyppistä. Konkreettinen käsillä tekeminen on meille tärkeää.

Anna-Johanna Makkosen kalenteri
Meeri Niinistö / Yle

Dosentti: "Halutaan jakaa, kun on tehty jotakin kaunista"

Ryhmässä on paljon juuri lapsen saaneita äitejä, mutta aktiivisesta porukasta löytyy myös muutama miestuunaaja.

Tiivis harrastajaporukka vaihtaa ajatuksia ja ideoita esimerkiksi Facebookissa ja Instagramissa. Muutama jäsen pitää myös blogia.

Lapsikin haluaa näyttää vanhemmilleen, mitä on saanut aikaan, vertaa dosentti Matikainen. Aiemmin tuotokset on kerätty kansalaisopiston näyttelyihin, nyt sosiaalisesta mediasta on tullut uusi areena esitellä kättemme tuoksia, hän sanoo.

– Halutaan jakaa toisille, jos ollaan omasta mielestä tehty jotakin onnistunutta tai kaunista.

Toisaalta ryhmässä rakennetaan myös omaa identiteettiä. Ryhmässä ollaan osa isompaa joukkoa ja kenties kiinnostuneita samoista asioista – ja ryhmätkin ovat siirtyneet nettiin.

Sosiaalisen median ryhmissä on yleensä hyvä henki ja toisille jäsenille annetaan tukea. Tämä unohtuu Matikaisen mukaan helposti, kun puhutaan pahasta, pahasta internetistä, joka näyttäytyy yksipuolisena vihapuheen paikkana.

– Näitä harrastajaryhmiä on Suomessakin tuhansia ja tuhansia. Harrastukset rakentavat meidän sosiaalista identiteettiä.

Emmerdale-aiheinen kalenteriaukeama
Meeri Niinistö / Yle

Valkoisen paperin pelko on tuunaajan pahin painajainen

Kuten moneen muuuhunkin harrastukseen, saa kalenterituunaukseen upotettua halutessaan satoja euroja. Esimerkiksi Turussa ja Tampereella on muutamia pieniä kivijalkaliikkeitä, jotka myyvät paperiaskartelutarvikkeita.

Makkonen kertoo olevansa kärsimätön luonne, ja siksi kalenterin tuunaus sopii hänelle hyvin: nopeasti syntyy jotakin, joka näyttää hyvältä.

Ja jos ei synny, niin sitten ei synny.

– Mulla on pieni vauva, ja arjen pyörittäminen on kaikista tärkeintä.

– Tämä on sellainen mun oma hetki. Vauva on samassa huoneessa ja pystyn olemaan hänen kanssaan ja läpättämään hänelle siinä samalla, kertoo Makkonen.

Usein viikon aukeamia korostaa jokin teema tai tietty väritys. Väkisin ei pidä vääntää, vaikka kirjailijoilta tuttu valkoisen paperin kammo iskee helposti myös kalenterimaanikolle.

– Ajattelin, että olen tämän kanssa yksin, mutta on sitä muillakin. Kun saa valkoisen vihon, niin tulee korkea kynnys aloittaa. Se menee helposti siihen, että pelkää mokaavansa ja vihko menee pilalle. Olen asennoitunut niin, että jos mokaan, niin laitan vaan uuden paperin päälle, Makkonen naurahtaa.

Anna-Johanna Makkonen ja Ada
Meeri Niinistö / Yle

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Hissit

Suomalainenhan ei hississä kenellekään juttele – 360-video näyttää, kuinka selviämme ruuhkaisessa hississä

Onnettomuustutkinta

Miksi kaatuneen luotsiveneen pohjaan ei leikattu aukkoa? 5 kysymystä kuolonurheja vaatineesta onnettomuudesta

Kalastusluvat

Kalastusmaksut nousevat ensi vuonna – maksujen kertymä romahti parilla miljoonalla

Mestarien liiga

Nähdäänkö Mestarien liigassa kaikkien aikojen kallein ottelu?Petri Pasanen: "Aika paljon on mennyt rahaa noihin jalkoihin"