FBI:n uusi johtaja senaatin käristettävänä

Christopher Wray on vakuuttanut senaatin valiokunnalle, että FBI:n toimintaa ohjaavat faktat ja laki, ei politiikka.

Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n johtoon nouseva Christopher Wray. Kuva: Alex Wong / Lehtikuva

Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n johtoon nouseva Christopher Wray vakuuttaa pitävänsä politiikan poissa johtamansa viraston toiminnasta. Wrayn mukaan hänen johdollaan FBI:n toimintaa ohjaavat vain tosiasiat, laki ja puolueeton pyrkimys oikeuteen.

Wrayn mukaan laki – ja erityisesti perustuslaki – ohjaavat hänen toimintaansa FBI:n johtajana.

– Kukaan ei ole pyytänyt minulta uskollisuuden valaa, enkä hitto soikoon ole tarjonnut sellaista kenellekään, Wray sanoi senaatin valiokunnan kuulemisessa.

Presidentti Donald Trumpin erottama FBI:n entinen johtaja James Comey on syyttänyt presidenttiä siitä, että tämä olisi vaatinut häneltä uskollisuuden valaa.

Wray on presidentti Trumpin nimitys FBI:n johtajaksi. Trump nimitti Wray FBI:n johtoon pikavauhtia aamutviitissään kesäkuussa.

Valiokunnan kuulemistilaisuudessa Wray sanoi, että hän ei pidä FBI:n Venäjä-tutkintaa noitavainona. Trump on moneen otteeseen kuvaillut Venäjä-tutkintaa noitavainoksi.

Wray lupasi tukea Robert Muelleria, joka johtaa tutkintaa siitä, sekaantuiko Venäjä Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin.

Wraylla on vahva tuki tehtävään. Wrayn entiset työtoverit kuvailevat häntä juuri oikeaksi mieheksi FBI:n johtoon: hän on vakaa, sitoutuu työhönsä ja hän on parkkiintunut poliittisille vaikutusyrityksille. FBI:n agenttien enemmistöä edustava järjestö on tukenut Wrayn valintaa.

Wrayn valinta vaatii vielä senaatin valiokunnan hyväksynnän.  Valiokunnan kuuleminen mahdollistaa ensimmäisen kunnollisen julkisen tarkastelun Wrayn johtamistapaan ja henkilöön.