1. yle.fi
  2. Uutiset

Google vältti yli miljardin verot Ranskassa

Oikeus katsoi, että Googlen irlantilainen tytäryhtiö ei ollut verovelvollinen Ranskassa vuosina 2005 – 2010.

Google
Kyltissä on  numero 8 ja Googlen hakukoneesta tunnettu teksti: "I'm feeling lucky."
Kyltti Googlen Pariisin toimiston seinässä.Jeremy Lempin / EPA

Yhdysvaltalainen hakukoneyhtiö Google on välttänyt Ranskassa 1,1 miljardin euron veromätkyt. Ranskalainen tuomioistuin päätti, että Googlen irlantlainen tytäryhtiö ei ollut verovelvollinen Ranskassa vuosina 2005–2010.

Ranskan viranomaiset syyttivät Googlen käyttäneen hyväksi verolain porsaanreikiä kiertääkseen sille kuuluvia veroja.

Google maksoi vain 6,7 miljoonaa euroa yhtiöveroa Ranskaan vuonna 2015 kirjaamalla tulojaan matalasta verotuksestaan tunnettuun Irlantiin.

Googlella on Ranskassa noin 700 työntekijää, mutta mainostulot sen hakukoneesta ja Youtube-videopalvelusta menevät Irlannin tytäryhtiölle.

Teknologiajättien veropaine kasvaa

EU:ssa paine Googlen ja muiden teknologiajättien verottamiseen kasvaa.

– Euroopan on aika ottaa itseään niskasta ja puolustaa etujaan, saada Google, Amazon ja Facebook maksamaan verot, jotka nämä ovat velkaa Euroopan veronmaksajille, Ranskan valtiovarainministeri Bruno le Maire sanoi sunnuntaina.

Toukokuussa Google suostui maksamaan 306 miljoonaa euroa Italiaan. Viime vuonna yhtiö suostui maksamaan 170 miljoonaa euroa Britanniaan vuosikymmenen ajalta.

Euroopan unioni määräsi kesäkuusssa Googlelle 2,4 miljardin euron sakot määräävän markkina-aseman väärinkäyttämisestä. Unionin mukaan Google oli laittomasti suosinut omia kauppapalveluitaan kilpailijoiden palvelujen kustannuksella.

Lähteet: AFP, AP

Lue seuraavaksi