Lännen Media: Virolaisten taksifirmojen kiinnostus Suomen markkinoihin hiipunut

Ruotsalainen taksiyhtiö sen sijaan aloitti laajentumisen Suomeen yrityskaupalla aiemmin kesällä.

taksiliikenne (liikenne)
Taksi-kyltti.
Jouni Koutonen / Yle

Taksiliikenteen vapautuminen kilpailulle Suomessa ensi vuonna ei ole aiheuttamassa virolaisten taksifirmojen ryntäystä Suomeen, uutisoi Lännen Media. Vielä muutama vuosi sitten johtavat taksiyhtiöt sanoivat olevansa kiinnostuneita varsinkin Helsingin asiakkaista.

Lännen Median tekemä soittokierros merkittävimpiin virolaisiin taksifirmoihin kertoo, että kiinnostus on hiipunut.

– Jonkin aikaa sitten harkittiin laajenemista, mutta tällä hetkellä ei ole laajenemissuunnitelmia pöydällä, eikä sellaisia synny todennäköisesti lähivuosinakaan, toteaa Viron suurimman taksiyhtiön Tulikan pääjohtaja Mati Saar Lännen Medialle.

215 autolla liikennöivä Tulika tekee yhteistyötä Suomen Taksiliiton kanssa, sillä liiton kehittämällä Valopilkku-sovelluksella voi tilata taksin myös Tallinnassa. Saar katsoo tämän yhteistyön riittänevän toistaiseksi.

Myös toiseksi isoin taksiyhtiö Tallink Takso suhtautuu empien Suomen markkinoille tulemiseen. Samoilla linjoilla on Marabu-taksiyhtiön johtaja Veiko Lauri.

Sen sijaan ruotsalainen taksijätti Cabonline aikoo laajentaa toimintaansa Suomen suurimpiin kaupunkeihin, kun liikenne ensi kesänä vapautuu. Cabonlinella on tuhansia autoja Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, ja se aikoo Suomeen tytäryhtiön. Kesäkuun lopulla uutisoitiin, että tytäryhtiön perustana ovat Kovasen ja Mankkaan Taksin perheyhtiöiden yli 500 kuljettajaa ja noin 160 autoa.

Lue myös

Uber vetäytyy Suomesta – mutta vain vuodeksi

Taksimarkkina vapautuu: Käykö hinnoille kuin Ruotsissa vai kuten Irlannissa?

Halpataksit aloittivat myös Turussa – matka taittuu halvimmillaan parilla eurolla

Taksiala mullistuu kohta: "Massasta erottuminen pitää tehdä nyt eikä vuoden päästä"