Työtunteja 60 viikossa, palkka 30 euroa päivässä – näin Suomessa riistetään paperitonta työvoimaa

Yle selvitti, miten käännytyspäätöksen saaneet elättävät itseään vastaanottokeskuksen ovien sulkeuduttua.

työelämä
Hinnalla millä hyväntä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

"Aloitan yleensä kahdeksalta aamulla. Työtä on joskus iltayhdeksään, joskus yhteentoista asti. Kuutena päivänä viikossa. Päiväpalkka on tosi pieni. Olen saanut 30 euroa, mutta ruoka pitää maksaa itse, joten siitä tulee noin 20 euroa. Lauantaityöstä en saa ollenkaan palkkaa. Ja minä suostun, koska jollen suostu, pomo ottaa tilalleni toisen. En voi mitään, koska teen töitä pimeänä. Kun hän sai selville, etten saa enää vastaanottokeskuksen tukea, eikä minulla ole papereita, olen hänen vallassaan.

Toistaiseksi en voi tehdä mitään. Mistä muualta leipäni saisin?"

– "Mohammad", työskentelee autokorjaamossa

Mohammad tekee hanttihommia autokorjaamolla ja kutsuu itseään orjaksi. Palkka on mitätön, vaihtoehtoja niukasti. Mohammad on niin sanottu uuspaperiton, eli kielteisen päätöksen saanut entinen turvapaikanhakija. Mohammad ei aio ilmoittaa työoloistaan viranomaisille, sillä hän pelkää pakkopalautusta Irakiin. Hänen mahdollisuuksinaan on hakea turvapaikkaa uusilla perusteilla, tai työperäistä oleskelulupaa. Niitä odotellessa Mohammad elättää itsensä pimeillä töillä. Hänellä on kolme työkaveria, jotka ovat samassa tilanteessa.

Mohammad on yksi Suomeen vuonna 2015 saapuneesta 32 tuhannesta turvapaikanhakijasta. Heidän turvapaikkaprosessinsa päättyvät parhaillaan, useimmiten käännytyspäätökseen ja oleskeluluvan menetykseen. Yle selvitti, millaista elannon hankkiminen on vastaanottokeskuksen ovien ulkopuolella. Joidenkin haastateltujen nimet on muutettu henkilöiden turvallisuuden takaamiseksi.

Helsingin Sanomat kertoi turvapaikkaa hakeneiden pimeistä töistä huhtikuussa. Lue HS:n juttu täältä (siirryt toiseen palveluun).

"Olen valmis kärsimään pahimmatkin vastoinkäymiset, surkean elämän ja työnantajan nöyryytykset, jos vain saan elää turvassa Suomessa. Suostun vaikka kymmenen euron päiväpalkkaan."

– "Mohammad", työskentelee autokorjaamossa

Jos Suomen työntekijät asuisivat yhdessä talossa, siinä erottuisi kaksi kerrosta. Ylemmässä asuvat ne, jotka ovat käyneet koulunsa Suomessa, puhuvat Suomea äidinkielenään, ja jotka saavat yleisten työehtosopimusten mukaista palkkaa. Alemmassa kerroksessa tehdään matalapalkkaista työtä pätkä- ja nollatuntisopimuksilla. Heidän työnsä vaatii vähemmän koulutusta ja kielitaitoa, joten aloilla työskentelee paljon maahanmuuttajia.

Piilossa katseilta, “työmarkkinatalon” lattiatason alla, kasvattaa kokoaan kellarikerroksen väki. Siellä töitä tehdään pimeästi, suullisten sopimusten varassa. Pahnan pohjimmaisena ovat ilman oleskelulupaa Suomessa asuvat kolmansien maiden kansalaiset. He ovat valmiita tekemään työtä kaikista huonoimmilla ehdoilla.

Hinnalla millä hyvänsä.

Saifuddin Gehishe on yksi heistä. Irakissa nuori mies opiskeli näyttelemistä ja valokuvausta. Isä ajoi viemäriautoa. Marraskuussa 2014 isä tapettiin. Saifuddinin mukaan tämä johtui siitä, että isä työskenteli amerikkalaiselle yritykselle, ja että sama taho alkoi sen jälkeen uhkailla poikaa. Saifuddin pakeni monien muiden mukana Eurooppaan, ja valikoi maiden joukosta Suomen, jota piti kaikista turvallisimpana. Elämään tuli valonpilkahdus kesällä 2016: Saifuddin sai töitä mökkimajoitusta tarjoavalta yritykseltä.

"Tein mitä kokki käski. Siivousta, tiskausta.Lisäksi tein puutarhatöitä. Tein pari kuukautta töitä, sain 7,5 euroa tunnissa. Silloin asuin vastaanottokeskuksessa. Tänä vuonna menin sinne uudestaan töihin. Aluksi sanottiin, että saisin yhdeksän euroa tunnissa. Sitten, että kahdeksan euroa, sitten seitsemän. Tein kaksi viikkoa töitä enkä saanut mitään. Kysyin miksi emme sovi palkasta ja miksei minulle makseta? He sanoivat, etteivät voi maksaa, koska minulla ei ole työperusteista oleskelulupaa, mutta voisin jatkaa työskentelyä ilmaiseksi. He tiesivät, että olin joutunut ulos vastaanottokeskuksesta.

He huijasivat minua, käyttivät hyväksi. Mutta en voi kertoa asiasta poliisille."

– Saifuddin, puutarhuri, keittiöapulainen.

Saifuddinista tuli työjaksojen välillä paperiton. Vastaanottokeskuksesta poistuessaan hän menetti oikeutensa tehdä töitä ja olla Suomessa. Työnantaja tiesi tämän, ja jätti sen vuoksi palkan maksamatta, Saifuddin uskoo.

Arviot Suomen paperittomien lukumäärästä ovat vaihdelleet 2000 – 10 000 välillä. Tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan. Paperiton ei näy viranomaisen rekisterissä, ellei poliisi ole sattunut kirjaamaan häntä laittomasti maassa olevaksi.

Vastaanottokeskuksista passitetaan kuitenkin joka viikko kadulle noin sata Saifuddinin kaltaista. Se tarkoittaa, että paperittomia on kohta enemmän, sanoo ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäytöstä väitöskirjan tehnyt Natalia Ollus Euroopan kriminaalipolitiikan instituutista.

– Kun on tilanne, jossa vastaanottokeskukset tyhjenee ihmisistä, joita ei kaikkia voida palauttaa, niin faktahan on, että osa heistä jää. Ei sen toteamiseen tarvita tutkijaa, siihen riittää kun katsoo migrin tilastoja. Paperittomia synnytetään nykyisellä politiikalla. Ottamatta kantaa, onko se oikein vai väärin.

Saifuddinin tai Mohammadin tarinat eivät yllätä Ollusta. Kyseessä ei ole muutama hätkähdyttävä yksittäistapaus, vaan ulkomaalaista työvoimaa koskeva rakenteellinen ongelma, joka jää muun muassa yritysten pitkien alihankintaketjujen vuoksi pimentoon. Hyväksikäytön toisessa päässä on rikollinen ihmiskauppa ja toisessa esimerkiksi laillinen nollatuntisopimus.

Ulkomaalaisen hyväksikäyttö on kantasuomalaista helpompaa, sillä hän ei välttämättä osaa kieltä, tai tunne lakia ja työehtosopimuksia. Työnantaja saattaa esimerkiksi valehdella tarjoamansa sopimuksen sisällöstä niin, että turvapaikanhakija saakin palkkatyön sijaan palkattoman työharjoittelupaikan. Näin kävi "Alille" ja muutamalle hänen ystävälleen.

Hinnalla millä hyvänsä.

Allekirjoitimme työvoimatoimiston paperit. Emme ymmärtäneet mitään, koska hän (työnantaja) tulkkasi ja hoiti kaiken. Hän lupasi auttaa meitä. Kun paperit tulivat, kävi ilmi, että kyse on työharjoittelusta eikä työstä, niin kuin hän oli sanonut.  Työtä tehtiin upouusissa kerrostaloissa. Niitä me siivosimme. Revimme suojapahveja lattioista ja pesimme uudet seinät ja ikkunat ja kaikki kylpyhuoneet. Työvoimatoimisto maksoi 9 euroa päivässä ruokarahaa.

Emme kostuneet kahden ja puolen kuukauden työnteosta mitenkään.

- “Ali”, siivooja.

Ulkomaalainen on myös valmis “joustamaan” suomalaista enemmän, sillä hänen oikeutensa olla Suomessa riippuu usein hänen työpaikastaan.

– He ovat valmiita tekemään mitä tahansa, että saisivat toimeentulon Suomessa. Jos on työnantajia, jotka ovat valmiita hyödyntämään sitä, niin hyväksikäyttö on täysin mahdollista, Ollus sanoo.

Työntekijän hyväksikäyttö lyö leiville – vertaa kunnon palkkaa saavan Antin ja paperittoman Ahmedin osuutta palvelun hinnasta.
”Antin” työn hinta on laskettu alan ammattiliittojen sopimusasiantuntijoilta, sekä yrityksiltä saatujen arvioiden mukaan. ”Ahmedin” työn hinta on laskettu käyttämällä palkkaluokkana Ylen haastattelemien turvapaikanhakijoiden ja paperittomien työkertomuksia. Esimerkeissä oletetaan, että työn lopputuotteen hinta on ostajalle sama.Juha Rissanen, Yle

Helsinkiläisessä kaksiossa leijailee paistetun kanan tuoksu. Kalustus on vaatimaton, asukkaita viisi. Kaikilla on kielteinen turvapaikkapäätös. "Faris" saapui Rovaniemeltä viikkoa sitten Helsinkiin kotiinpaluuta varten. “Vaimoni ja lapseni tarvitsevat minua", parikymppinen mies sanoo. Vapaaehtoisen paluun hakemukseen piti kirjoittaa määränpääksi “Irak”, mutta Faris kertoo vievänsä perheensä Jordaniaan heti kun mahdollista. Olohuoneessa patjalla makoileva "Mahmoud" tekee töitä pimeästi, muttei halua puhua siitä toimittajalle. Ovi käy. Sisään astuu uusi tyyppi, joka puhuu kiihtyneesti arabiaa.

"Hän on juuri saanut toisen kielteisen päätöksensä", sanoo keittiössä kanaa kokkaava "Abed". On keskipäivä ja ramadan, mutta Abed ei paastoa, jotta jaksaisi iltavuoron ravintolassa. Työ on pimeätä, mutta palkka “hyvä”, eli kahdeksan euroa tunnissa. Edellisessä ravintolassa palkkaa tuli Abedin mukaan 70 euroa 14 tunnin mittaisista päivistä. Abed ei halua mainita ravintolan nimeä. Omistaja kuulemma tuntee nykyisen työnantajan, joka saattaisi antaa kantelusta potkut.

Pelko työpaikan menetyksestä on yksi monista syistä, miksi paperittomien hyväksikäyttö jää piiloon. Etenkin maanmiesten omistamissa halparavintoloissa piirit ovat pienet. Huonosta palkasta valittava on helppo korvata uudella. Kiskonnan uhriksi joutunut paperiton ei todennäköisesti puhu poliisille, jos poliisilla on määräys panna henkilö säilöön ja lentokoneeseen. Työoloihinsa tyytymättömällä virolaisella rakennustyömiehellä on mahdollisuus palata Viroon. Kotimaansa levottomuuksia pelkäävä irakilainen saattaa tehdä mieluummin mitä tahansa, hinnalla millä hyvänsä.

"En voi kävellä kaupungilla vapaasti, koska pelkään poliisia ja pakkopalautusta Irakiin. En voi palata. Teen mitä tahansa muuta. Pikkupalkalla, pimeästi… Jos palaan Irakiin, minut tapetaan alle viikossa."

– Saifuddin, puutarhuri, keittiöapulainen.

Tuttuja tarinoita, toteaa Helsingin Diakonissalaitoksen yhteisötyöntekijä Hayder Al-Jouranj. Al-Jouranj etsii työkseen paperittomia, jotta heille voidaan tarjota tietoa niukoista mahdollisuuksista, sekä apua esimerkiksi kiireellisen toimeentulotuen hankkimiseen. Syksyllä alkaneen Suojattomat-hankkeen asiakkaana on ollut 125 helsinkiläistä paperitonta.

– Yksi asiakkaistamme sai 150 euroa kuukaudessa autojen pesusta. Mieti, miten tällaisella summalla voi selvitä, al-Jouranj sanoo.

Espanjalaiset tomaatinpoimijat ja Yhdysvalloissa asuntoja siivoavat meksikolaiset tunnetaan, mutta Suomen paperiton työväki on tuntemattomampi ilmiö. Se johtuu osin siitä, että valtaosalla suomalaisista menee hyvin, tuumaa Diakonissalaitoksen hankekoordinaattori Ralitsa Batista.

– Kun sinua ei ole hyväksikäytetty, et näe, että sitä tapahtuu, Batista sanoo.

Meille tuli puhumaan yksi tyyppi, joka osoittautui yrittäjäksi. Hän ehdotti, että ryhtyisimme hänelle palkkatöihin. Kuvittelimme, että se on meille todella hyödyllinen juttu. Että pääsisimme töihin ja olisimme tuotteliaita tässä maassa. Työ olikin yllätykseksemme työharjoittelua. Meitä oli viisi. Neljä lopetti. Puhun tästä, jos siitä olisi hyötyä niille, jotka tekevät töitä.

Minä tein virheen ja maksoin siitä kalliisti.

– "Samer", siivooja.

Viranomaiset näkevät hyväksikäytöstä jäävuoren huipun. Kun pintaa rapsutetaan, väärinkäytöksiä alkaa paljastua. Kun aluehallintovirasto teki viime vuonna Etelä-Suomen siivousalan työpaikoille 132 tarkastusta, se löysi joka neljänneltä työpaikalta työntekijöitä, joilla ei ollut työnteko-oikeutta. Joka toinen tarkastettu työnantaja maksoi työehtosopimuksen minimitason alittavaa palkkaa.

Helsingin poliisi perusti tammikuussa oman ryhmänsä tarkkailemaan ilmiötä. Ryhmä tekee aluehallintoviraston kanssa ratsioita työmaille, joissa epäillään tapahtuvan ulkomaalaislain rikkomuksia. Muutaman poliisin ryhmä on kirjannut kuluneen vuoden aikana 219 ulkomaalaislain rikkomusta. Rikkomuksena on tavallisesti työn tekeminen ilman työlupaa, tai luvaton maassa oleskelu. Yleisimmin rikkomuksia löytyy ravintoloista ja rakennustyömailta, mutta uusiakin kuvioita tulee vastaan.

– Yksi on postinjakajat. Meillä on muutamia esimerkkejä siitä, että yritys on laillisesti ottanut työntekijän, joka laittaakin työhön oman kaverinsa, kertoo ryhmän johtaja Heli Aaltonen Helsingin poliisilaitokselta.

Ei siis yllättävää, että poliisille ilmoitetaan aiempaa enemmän ulkomaalaisen työntekijän hyväksikäytöstä. Viime vuonna ihmiskauppaa koskevia rikosilmoituksia tehtiin 65, enemmän kuin kolmena edeltävänä vuonna yhteensä. Kiskonnan tapaista työsyrjintää koskevien rikosilmoitusten määrä oli 63, mikä on kolme kertaa enemmän kuin vuonna 2015. Rikos tarkoittaa, että työntekijän tietämättömyyttä tai ahdinkoa käytetään tietoisesti hyväksi maksamalla työstä liian pientä korvausta.

Hinnalla millä hyvänsä.

"Sovin työnantajan kanssa, että teemme työsopimuksen, jolla saan työperäisen oleskeluluvan. Viranomaisille ilmoitetaan 1 400 euroa kuukaudessa, mutta oikeasti saisin vain 800 euroa. Näin meni viitisen kuukautta. En tainnut koskaan olla vain yhdeksää tuntia päivässä töissä. Yleensä kymmenestä ylöspäin, kuusi päivää viikossa. Työpaikka oli kaukana. Oli pakko jäädä sinne yöksi, ja nukkua epämukavasti pienessä toimistossa. Vaikka saisin vain 10 euroa päivässä, suostun, että voin pysyä täällä. En halua palata kotimaahan".

"Tilanne saa minut kauhean surulliseksi."

– "Mohammad", työskentelee autonkorjaamossa.

Autokorjaamon Mohammad tiedostaa, että häntä käytetään hyväksi, mutta jatkaa siitä huolimatta. Motivaatiota antaa toive työperusteisesta oleskeluluvasta, joka on turvapaikanhakijan viimeisiä oljenkorsia jäädä Suomeen.

Toistaiseksi työperäinen oleskelulupa on tuonut pelastuksen harvalle. Viimeisen kahden vuoden sisällä Maahanmuuttovirasto on tehnyt mainittujen maiden kansalaisille 118 päätöstä, joista 87 on ollut kielteisiä. Hylkäysten syynä on esimerkiksi se, että henkilöllä ei ole passia, työstä maksettava palkka on liian pieni, henkilö on syyllistynyt Suomessa rikokseen, tai sitten työpaikka on alalta, johon pitää Suomen käytännön mukaan palkata EU-maan kansalainen.

"Teen ihan mitä vain, vaikka 300 eurolla kuussa. En voi muutakaan. Neuvoni työtä tekeville irakilaisille on, että vaikka palkka tuntuisi kohtuuttoman pieneltä, niin jos Irakissa on ongelmia, kannattaa vain pysyä töissä ja jättäytyä Jumalan huomaan."

– “Mohammad”, työskentelee autokorjaamolla.

Mohammad haluaa elättää itsensä itse, vaikka palkka olisi kuinka pieni. Saifuddin sen sijaan ei enää luota työnantajiin, jotka voivat halutessaan jättää palkan maksamatta. Tällä hetkellä Saifuddin sinnittelee sillä tuella mitä ystävät, järjestöt ja sosiaalitoimisto tarjoavat. Perustuslain mukaan kaikilla on oikeus “välttämättömään toimeentuloon”. Paperittomalle se tarkoittaa esimerkiksi Helsingissä muutamaa kymppiä viikossa, sekä ruokakuponkeja ja bussilippuja, jotka mahdollisesti saa viikkojen odotuksen jälkeen sosiaalitoimistolta.

Kotiinpaluuta Saifuddin ei pidä vaihtoehtona, niin kauan kun epävakaudet Irakissa jatkuvat. Hän ei myöskään pidä tilannettaan harvinaisena. Vuonna 2015 Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat ovat olleet maassa nyt jo lähes kaksi vuotta. Suomessa olo on turvaton, Irakissa turvattomampi, Saifuddin sanoo.

"Suurin osa meistä on nuoria. Kun on jättänyt opinnot ja työt ja perheen, ylittänyt meren henkensä kaupalla ja kulkenut yli 4 000 kilometriä...En usko, että kukaan tekee sellaista ilman hyvää syytä."

– Saifuddin, puutarhuri, keittiöapulainen.

Jos Saifuddin on oikeassa, Suomen paperittomien määrä kasvaa tulevien vuosien sisällä tuhansilla.

Syntyykö Suomeen paperittomien työmarkkinat? Aihetta käsitellään maanantaina myös A-studiossa kello 21, TV1.

Korjaus 17.7. kello 17:40: Natalia Ollus työskentelee Euroopan kriminaalipolitiikan instituutissa, ei Turun yliopistossa.