Laki ohjaa pyöräilijän polkemaan pientareelle – käytännössä se on usein liian vaarallista

Huonokuntoinen päällyste, kapeat pientareet ja tien laitaan vedetty täristävä viiva kiusaavat maanteillä pyöräileviä.

pyöräily
Polkupyöräilijä ajaa pientareella.
Runsaan parinkymmenen senttimetrin asfalttipiennar on pyöräilyyn kapea.Petri Aaltonen / Yle

Pyöräilyä harrastava Janne Laulainen polkee kaudessa lähes 10 000 kilometriä maantienlaitaa. Monin paikoin heikkokuntoisen alemman tieverkon sudenkuopat ovat miehelle tuttuja.

– Aika harvassa ovat sellaiset hyvät pientareet, joilla pystyy maantiepyörällä ajamaan. Yleensä piennar on liian kapea. Jos sellaiselta tippuu kapearenkaisella pyörällä, uppoaa rengas hiekkaan ja seurauksena on horjahduksia ja vaaratilanteita, Laulainen sanoo.

Kapea tienpiennar.
Alemmalla tieverkolla piennar voi olla näinkin kapea. Perussääntö on 25 senttimetriä pinnoitetta ja saman verran sorapintaa.Petri Aaltonen / Yle

Tieliikennelaki (siirryt toiseen palveluun)(Finlex) opastaa pyöräilijää käyttämään piennarta. Laulaisen kokemus on, että se on hyvin harvoin mahdollista.

Myös laissa mainitaan, että erityisten syiden pakottaessa, ajoneuvoa saa tilapäisesti kuljettaa muullakin kuin sille tarkoitetulla tien osalla.

– Monesti, kun tietä päällystetään uudestaan, tehdään uusi pinta vain ajoradan kohdalle. Pientareelle jää vanha asvaltti, joka on urainen ja huono. Uuden ja vanhan asvaltin reunaan saattaa jäädä myös hankala kynnys, Laulainen antaa toisen esimerkin.

Tienpiennar maantiellä.
Tie on saanut uutta pintaa, mutta vain ajoradan kohdalta. Pientareelle on jätetty vanha asfaltti.Annika Rantanen / Yle

Pientareiden turvattomuutta on pohtinut myös työkseen rekkaa ajava Leena Hakkarainen. Hän huomauttaa, että asutuskeskusten ulkopuolella piennar on kulkureitti myös ulkoilijoille, sunnuntaipyöräilijöille ja koulukyytejään odottaville lapsille ja nuorille.

Maltti on valttia, jota kaikilla ei ole

– Hyväksyn sen, että ne kuuluvat tänne – eihän maaseudulla varsinkaan edes ole kevyen liikenteen väyliä. Kehtaan kyllä hiljentää vauhtini niin, etten ole samalla kohtaa pyöräilijän kanssa, 30 vuotta raskaan liikenteen kuljetuksia ajanut nainen sanoo.

Kaikilla ei samaa mielenmalttia ole.

– Torvi soi ja keskari nousee pystyyn, että jaaha, siellä se on täti ratissa. Itse mieluummin olen varovainen, kuin otan omalletunnolle yhdenkään pyöräilijän tai jalankulkijan hengen.

Nainen katsoo kameraan.
Leena Hakkarainen ajaa työkseen rekkaa ja näkee ratin takaa monenlaisia ohituksia.Petri Aaltonen / Yle

Maantiepyöräilijän toiveena on metrin levyinen päällystetty piennar. Se on kuitenkin todellisuutta vain harvoin.

Tavallisimmin asfalttipiennar on 25 senttimetriä leveä, kertoo Keski-Suomen ely-keskuksen tienpidon suunnitteluyksikön päällikkö Jari Mikkonen.

– Yleensä pientareella on päällystettä 25 senttiä ja sen vieressä sorapintaa saman verran. Vanhaa perua löytyy kapeampiakin, Mikkonen kertoo.

Polkupyörä pientareella.
Pyöräilijän ensisijainen paikka on pientareella.Petri Aaltonen / Yle

Pääsääntö on, että piennar levenee tien vilkkauden mukaan.

– Etenkin taajamien tietämillä yritetään helpottaa kevyen liikenteen kulkemista, jolloin päällystetyn pientareen leveys alkaa olla puolessa metrissä.

Mikkonen sanoo, että toisinaan tienkäyttäjiltä tuleva palaute johtaa piennartenkin parantamiseen, etenkin taajamien tuntumassa. Sitä varten tien rakenteen ja leveyden pitää kuitenkin olla riittäviä, joten korjaaminen ei ole läpihuutojuttu.

rekka ajaa polkupyöräilijän ohi
Ajoradalla polkeva pyöräilijä tulisi ohittaa toista kaistaa pitkin.Petri Aaltonen / Yle

Levittämistä rajoittaa myös raha.

– Joka metri tietysti maksaa, Jari Mikkonen muistuttaa.

Hän arvioi karkeasti, että päällysteen hintalappu neliötä kohti on parikymmentä euroa, lisäksi maksaa rakenteiden tekeminen.

– Muutama kymmenen euroa menee helposti neliömetrille. Kun pannaan kilometrejä peräkkäin tien molemmin puolin, niin kyllähän siitä kertyy. Täytyy olla selvä tarve, että pientareita lähdettäisiin säännönmukaisesti levittämään.

Ohittamisohje on yksinkertainen

Vilkkaimmilla teillä ajokaistojen oikeaan laitaan ja niiden väliin vedetään jo säännönmukaisesti täristävää huomioraitaa. Varsinkin vauhdikkaalle polkijalle myös reunaraita on riski, joka ajaa pyöräilijän ajokaistalle.

– Meilläkin on tiedostettu, että se ilman muuta haittaa pyöräilyä. Se on kuitenkin selvä liikenneturvallisuuskysymys, sellainen köyhän miehen kaistavahti, kun kaikissa autoissa ei sitä vielä ole. Siitä on vahvaa näyttöä, että täristysviiva vähentää suistumisonnettomuuksia, Mikkonen sanoo.

Mies katsoo kameraan.
Janne Laulainen polkee vuodessa tuhansia kilometrejä.Petri Aaltonen / Yle

Maantiepyöräilijästä turvallisuus on paljon myös liikennekulttuurikysymys. Janne Laulaisen kilometreillä on sattunut monenlaista, joskin vakavammilta haavereilta mies itse on välttynyt.

Ohituskulttuuri on Suomen maanteillä kokeneen pyöräilijän mukaan vaihtelevaa. Nyrkkisääntö on kuitenkin yksinkertainen.

– Ohittaa pitäisi aina mahdollisimman kaukaa. Väliä pitäisi jättää vähintään 1,5 metriä, hän sanoo.

– Ja jos pyöräilijä ajaa ajoradalla, niin pitäisi muistaa, että ajoradalle ei mahdu kahta ajoneuvoa rinnakkain. Silloin pitää ohittaa toista kaistaa, Laulainen summaa.