Puhdistukset jatkuvat Turkissa: yli 7000 irtisanottu tehtävistään

Joukkoirtisanomiset ovat jatkoa vuosi sitten alkaneille puhdistuksille, jotka alkoivat Turkin vallankaappausyrityksen jälkeen.

Turkki
Turkkilaisia sotilaita ja Turkin lippua pitelevä mies Istanbulin Taksim-aukion keskellä olevan muistomerkin ympärillä.
Vallankaappausyrityksestä tulee kuluneeksi vuosi lauantaina 15. heinäkuuta.Sedat Suna / EPA

Turkin hallinto on irtisanonut jälleen tuhansittain poliiseja, akateemikkoja ja virkamiehiä. Kaiken kaikkiaan yli 7 000 ihmistä sai potkut tehtävistään perjantaina. Lisäksi sadat jo eläköityneet sotilaat ja poliisit menettivät sotilasarvonsa.

Joukkopotkut ovat jatkoa puhdistuksille, jotka alkoivat Turkin vallankaappausyrityksen jälkeen. Epäonnistuneesta yrityksestä tulee huomenna kuluneeksi vuosi.

Turkin hallinto syyttää vallankaappauksen organisoinnista Yhdysvalloissa asuvaa muslimisaarnaja Fethullah Gülenia, joka on kiistänyt osallisuutensa. Kaappausyrityksen aikana kuoli yli 240 ihmistä.

Kaiken kaikkiaan 150 000 ihmistä on syrjäytetty tai irtisanottu tehtävistään vallankaappausyrityksen jälkeen. Lisäksi noin 50 000 on pidätetty. Puhdistukset ovat kohdistuneet erityisesti Turkin armeijaan.

Lähteet: AFP, Reuters