Kuljettaja räpläsi puhelinta ja auto ajautui vastaantulevien kaistalle – kolme sairaalaan

Valtatie seitsemällä tapahtui tänään liikenneonnettomuus, jossa kaksi autoa suistui osittain tieltä.

liikenneonnettomuudet
Kartta, jossa on merkitty Porvoo ja Helsinki.
Yle

Kolme ihmistä loukkaantui lievästi kahden henkilöauton kolarissa lauantaina Porvoossa. Onnettomuus sattui ennen kello viittä Treksilän ja Emäsalon–Tolkkisen-liittymän välillä.

Pelastuslaitoksen ensitietojen mukaan Porvoosta länteen matkalla ollut kuljettaja oli käyttänyt matkapuhelinta ajon aikana ja ajautunut vastaantulevien kaistalle. Auto osui vastaan tulleen henkilöauton takaosaan ja molemmat autot suistuivat osittain tieltä.

Vauhtia vastaan tulleella autolla oli hieman yli sata kilometriä tunnissa, pelastuslaitos arvioi.

Onnettomuudessa oli osallisena kolme ihmistä. He kaikki loukkaantuivat lievästi, ja heidät kuljetettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Onnettomuuspaikan raivaus haittasi liikennettä Porvoon suuntaan noin kaksikymmentä minuuttia.