Näistä viidestä merkistä tunnistat, että suomalaiset kuluttajat käyttävät entistä rohkeammin rahaa

Suomen talouden kasvulukuja ruuvataan ylöspäin. Suomalaiset kuluttajat ovat myös avanneet kukkaronnyörejään entistä hanakammin. Tässä viisi asiaa, jotka kertovat kaupan piristymisestä.

Kulutus & rahankäyttö
Ravintolamyynti on yksi tärkeimpiä parempien taloudellisten aikojen mittareita
Taloudellisesti paremmat ajat ovat käsillä, kun ravintolan terassit täyttyvät. Bierhuis Rotterdamissa Helsingin Kampissa ihmisten taloustilanteen koheneminen on näkynyt jo ympäri vuoden.Antti Kolppo / Yle

Tilastokeskus julkaisi torstaina Suomen talouden viime vuoden kasvuluvun: 1,9 prosenttia. Lukua oli hilattu peräti puoli prosenttiyksikköä ylöspäin maaliskuun arvioista. Tämänvuotiset kasvuennusteet ovat vielä komeampia.

Kasvua johtaa rakentaminen, mutta talouden kannalta erityisen piristävää on myös kotitalouksien kysynnän suotuisa kasvu. Se näkyy ulospäin monin tavoin.

1. Ravintoloiden terasseilla on tunkua

Kampin ostoskeskuksen takana skeittaustapahtuman musiikki jyrisee täysinäisille terasseille, joilla kesästä nauttivat asiakkaat siemailevat olutta ja kuohuviiniä.

Ravintolapäällikkö Markus Salomäki Bierhuis Rotterdam
Ravintolapäällikkö Markus Salomäki on nähnyt hyviä merkkejä myynnissä jo vuoden ajan.Antti Kolppo / Yle

Bierhuis Rotterdamin ravintolapäällikkö Markus Salomäki ei oikein ehtisi juttelemaan mukavia, koska janoiset asiakkaat vaativat palvelua. Lopulta kommentti kuitenkin irtoaa:

– Kyllä tässä jo vähän aikaa on ollut merkkejä siitä, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Ympäri vuoden oikeastaan on ollut piristystä kaupankäynnissä. Tuntuu siltä, että ihmisillä on jo enemmän uskallusta käyttää rahaa ravintolapalveluihin.

2. Kesälomamatkat on myyty loppuun

Kuluva kesä on säiltään monen mielestä sujunut kehnosti. Kylmä ja sateinen sää lisäävät lomalaisten halukkuutta matkustaa ulkomaille.

Matkustusintoon vaikuttaa olennaisesti myös taloustilanne. Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimuspäällikkö Anu Raijas sanoo, että erityisesti "hemmottelukulutus” lisääntyy, kun talouden viisarit näyttävät ylöspäin:

– Ihmiset käyttävät rahaa sellaiseen, josta yleensä tingitään, kun talouden ajat ovat huonommat. Eli käydään ulkona syömässä ja matkustetaan.

Lontoolainen Teemu Laulainen
Lontoossa asuva Teemu Laulainen kertoo matkustavansa entistä enemmän.Antti Kolppo / Yle

Lontoossa asuva Teemu Laulainen sanoo matkustavansa hyvin paljon, ja vieläpä enemmän kuin vuosi–kaksi sitten.

– Suurimmat kulueräni menevät ehkä matkoihin ja vastaaviin elämyspalveluihin.

3. Naapuri vaihtaa uuteen autoon

Kilpailu- ja kuluttajaviraston Anu Raijas kertoo, että lähes kaikilla vähittäiskaupan aloilla menee paremmin kuin pitkään aikaan. Poikkeuksena säännöstä ovat jotkut ylelliset tuotteet, kuten veneet, korut ja kellot.

– Niiden kohdalla kehitys on jo pitkää ollut kivuliasta, ja näyttäisi, että tämä tulee jatkumaan. Mutta nämä ovat tuotteita, jotka koskevat vain pientä ryhmää asiakkaista.

Myös vaatekaupalla sujuu kehnosti, mutta se johtuu vaatekaupan murroksesta: asiakkaat siirtyvät nopeasti verkkoon, ja myös vaatteiden kierrätys on yleistynyt.

Tutkimuspäällikkö Anu Raijas Kilpailu- ja kuluttajavirasto
Kuluttajatutkimuksen asiantuntija Anu Raijas sanoo, että lähes kaikilla vähittäiskaupan aloilla menee nyt hyvin.Antti Kolppo / Yle

Sen sijaan, jos naapurin pihaan ilmaantuu uusi auto, kyseessä voi hyvinkin olla merkki taloustilanteen kohenemisesta. Esimerkiksi Kesko ilmoitti tällä viikolla, että kesäkuun autokaupan myynti oli peräti 7,6 prosenttia parempi kuin vuotta aiemmin.

4. Paljon rakennustelineitä tarkoittaa paljon kodinkonekauppaa

Rakentaminen on siis kovassa kasvussa. Myös asuntokauppaa siivittää asuntorahoitukseen erikoistuneen luottolaitoksen Hypon ennustama kolmen prosentin kasvutahti Suomen 100-vuotisjuhlavuonna.

Kun ihmiset muuttavat, myös kodinkonekauppa kukoistaa. Sen lisäksi Anu Raijaksen mukaan kesälomakausi tuo oman piristysruiskeensa kulutukseen:

– Kyllä kaikki nämä positiiviset uutiset, joita mediassa on, pitävät yllä hyvää ilmapiiriä ja luovat luottamusta kuluttajiin. Kyllä nyt todella näyttää hyvältä. Sitten kun on vielä lomakausi meneillään, niin silloin myös kukkaronnyörejä vähän höllätään.

DNA-kauppa Kamppi Helsinki
Matkapuhelinten valmistajilta tulee kauppoihin entistä vähemmän halpoja malleja, ostajia kiinnostavat lippulaivapuhelimet.Antti Kolppo / Yle

5. Kännykkäkaupassa hipelöidään lippulaivapuhelimia

Myymäläpäällikkö Topi Luukkola Helsingin Kampin DNA-kaupasta kertoo, että asiakkaat ovat entistä enemmän kiinnostuneita matkapuhelimen käyttämisestä ulkomailla.

Myymäläpäällikkö Topi Luukkola DNA-kauppa Kamppi Helsinki
Myymäläpäällikkö Topi Luukkola kehuu, että kesää kohden matkapuhelinasiakkaita on tullut lisää.Antti Kolppo / Yle

Asiakkaita on hänen mukaansa jonkin verran enemmän kuin aiemmin, ja ostajat ovat kiinnostuneita entistä kalliimmista puhelimista:

– Ihmiset haluavat entistä enemmän lippulaivapuhelimia. Ja ehkä noita halvempia malleja tavarantoimittajilta alkaa olla vähemmän ja vähemmän. Eli kyllä parempia puhelimia haetaan koko ajan enemmän.