Koe uusi yle.fi

Kymmenet tuhannet marssivat korruptiota vastaan Dominikaanisessa tasavallassa

Mielenosoituksen taustalla on muun muassa brasilialaisen rakennusliike Oderbrechtin lahjukset maan korkeimmalle johdolle.

Dominikaaninen tasavalta
Tuhansia ihmisiä osallistui mielenilmaukseen Dominikaanisessa tasavallassa, 16. heinäkuuta 2017. Santo Domingossa marssijat vaativat korruption lopettamista ja rangaistuksia lahjontaskandaalin jälkeen.
Tuhansia ihmisiä osallistui mielenilmaukseen Dominikaanisessa tasavallassa, 16. heinäkuuta 2017. Santo Domingossa marssijat vaativat korruption lopettamista ja rangaistuksia lahjontaskandaalin jälkeen. Orlando Barria / EPA

Kymmenet tuhannet mielenosoittajat marssivat korruptiota vastaan Dominikaanisen tasavallan pääkaupungissa sunnuntaina, kertoo uutistoimisto Reuters (siirryt toiseen palveluun). Maassa on ilmennyt viime aikoina merkittäviä lahjontatapausepäilyjä, jotka ovat kohdistuneet ylimpään virkamieskuntaan.

Santo Domingossa mielenosoittajat heiluttivat lippuja ja vaativat korruption lopettamista sekä presidentin ja muiden ylimpien virkamiesten eroa. Mukana oli paljon nuoria ja ympäristöliikkeen kannattajia.

Dominikaanisessa tasavallassa brasilialainen rakennusliike Oderbrecht on käyttänyt lahjuksiin 86 miljoonaa euroa saadakseen julkisia urakoita. Viranomaisten mukaan yhtiö on luvannut maksaa Dominikaaniselle tasavallalle huomattavat korvaukset lahjonnan takia. Sopimuksen mukaan se maksaa saarivaltiolle kahdeksan vuoden aikana 173 miljoonaa euroa.

Protesti oli tammikuun jälkeisistä seitsemästä mielenosoituksesta suurin.

Mielenilmaukset sujuivat pääosin rauhallisesti, sen sijaan aiemmat mielenosoitukset ovat päätyneet yhteenottoihin poliisin kanssa. Viranomaisia on syytetty muun muassa laittomista pidätyksistä.

Järjestäjät sanoivat, että dominikaaniset maahanmuuttajat marssivat mielenosoituksissa myös muissa kaupungeissa, kuten Miamissa, New Yorkissa ja Madridissa.

Lähde: Reuters

Tuhansia ihmisiä osallistui marssiin maan pääkaupungissa Santo Domingossa.
Tuhansia ihmisiä osallistui marssiin maan pääkaupungissa Santo Domingossa.Orlando Barria / EPA