yle.fi-etusivu

Älä hävitä muurahaisia turhaan pihasta – niillä on monta tärkeää tehtävää puutarhassa

Muurahainen on asuinhuoneistoissa ikävä vieras. Puutarhassa kuusijalkainen työmyyrä on kuitenkin hyvä apuri.

muurahaiset
Muurahainen kiipeilee luumupuussa
Anna Sirén / Yle

Muurahaisten ilmestyminen sisälle asuntoon on ongelma, josta on syytä päästä eroon. Muurahaispesät rakenteissa voivat vaatia suuria remontteja, erityisesti jos esimerkiksi hirsirakenteissa pesäänsä pitävän joukon kuningatarta ei saada häädettyä. Pihapiirissä ja puutarhassa pesivät muurahaiset kannattaa kuitenkin jättää rauhaan, sillä niistä on usein enemmän hyötyä kuin haittaa.

Puutarhan kukkapenkeissä ja kasvustoissa viihtyy monenlaisia tuhohyönteisiä, joita muurahaiset pitävät loitolla. Muurahaiset toimivat myös terveyspoliisina käyttäessään hyväkseen pihamaan kuolleita kasveja ja muokkaamalla maaperää.

Isommassa kuvassa muurahaisten hyödyt luonnolle näkyvät Lapissa. Siellä esiintyy noin kymmenen vuoden tunturikoivutuhoja, jonka aiheuttavat tunturimittarin toukat. Toukat voivat syödä lehdettömiksi laajoja koivualueita. Samaan aikaan on kuitenkin alueita, joissa tunturikoivut ovat säilyttäneet lehtensä. On havaittu, että näillä alueilla on myös kekomuurahaisyhdyskuntia.

Muurahaiset käyttävät koivuissa viihtyviä kirvoja lypsylehminään ja tuhoavat tunturimittarin toukat. Näin puu säästyy, vaikka luovuttaakin osan elinvoimastaan kirvojen ja sitä kautta muurahaisten ravinnoksi.

Jos tästäkin huolimatta haluat hävittää...

Suomessa tunnetaan kaikkiaan yli viisikymmentä muurahaislajia ja ne viihtyvät kuivilla ja aurinkoisilla, jopa paahteisilla alueilla. Tunnetuimpia ovat kekomuurahaiset, viholaiset, hevosmuurahaiset ja pienet mauriaiset.

Mikäli muurahaisten hävittäminen pihapiiristä tuntuu välttämättömältä, kannattaa etsiä käsiinsä yhdyskunnan kuningatar, jota ilman sitä yhdyskunta hajoaa. Yksi vaihtoehto on kaataa kuumaa vettä pesäaukoista, mutta esimerkiksi mauriaisten kaivamat käytävät voivat kulkea pitkien matkojen päähän, jolloin varsinainen pesä säästyy.

Tarjolla on myös paljon erilaisia kemiallisia torjunta-aineita. Muurahaiset voivat esimerkiksi kuljettaa itse myrkyn yhdyskunnan sisätiloihin ja kuningattaren ulottuville. Myrkky vaikuttaa pidempään ja laajalti koko muurahaisyhdyskunnan alueelle. Erilaisia kotikonsteja, kuten suolaa, kahvinpuruja, sooda tai muuta vastaavaa on myös mahdollista kokeilla muurahaisten karkottamiseksi.

Silti muurahainen puutarhassa on enemmän hyödyllinen kuin haitallinen, sillä kasvit kärsivät harvoin muurahaisten läsnäolosta.

Artikkelia varten on haastateltu Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitoksen apulaisprofessori Jouni Sorvaria, Suomen ympäristökeskuksen vanhempaa tutkijaa Pekka Punttilaa sekä Kainuun ELY-keskuksen hyönteistutkija Reima Leinosta.