Satuhahmo joutui hankaluuksiin Kiinan kanssa – Nalle Puh katosi maan viestipalveluista

Jo muutama vuosi sitten julkaistiin ensimmäinen meemi, jossa Kiinan presidenttiä Xi Jinpingiä verrataan "pieniälyiseen" karhuun.

Kiina
Kultainen Nalle Puh -patsas.
Puhtaasta kullasta tehty patsas Nalle Puhista oli esillä hongkongilaisessa ostoskeskuksessa syksyllä 2011.Alex Hofford / EPA

Kiinalaisen sensuurin hampaisiin voi joutua jopa rakastettava satuhahmo. Aina lempeä Nalle Puh on nimittäin pitkälti pannassa kiinalaisissa sosiaalisen median kanavissa.

Viikonlopun jälkeen kiinalaisista viestijäteistä WeChatista ja Weibosta on ollut turha etsiä Puolen hehtaarin metsässä asuvaa satukarhua – tai yrittää käyttää viestipalveluissa kyseisen karhun nimeä.

Virallista syytä brittiläisen A. A. Milnen luoman satukarhun hylkimiselle ei ole kerrottu, mutta viranomaisia tuskin on ilahduttanut se, että itseään pieniälyiseksi karhuksi kuvailevaa Nalle Puhia on verrattu maan presidenttiin Xi Jinpingiin.

Kiinaa johtava kommunistinen puolue suhtautuu tunnetusti hyvin herkkänahkaisesti johtajiensa esittämiseen humoristisessa valossa. Nyt otetta kiristää syksyllä järjestettävä tärkeä puoluekokous, jossa presidentti Xi yrittää vahvistaa valtaansa saamalla puolueen tärkeisiin virkoihin omia suosikkejaan.

Kielletyt kuvaparit

Nalle Puh on joutunut Kiinassa ongelmiin aiemminkin.

Satukarhua verrattiin Kiinan presidenttiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Tuolloin kuva Nalle Puhista ja samassa satumetsässä asuvasta ystävästään Tikrusta liitettiin Xi Jinpingin ja Yhdysvaltain silloisen presidentin Barack Obaman yhteiskuvan viereen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vuonna 2014 internetiä puolestaan ilahdutti kuvapari, joista toisessa presidentti Xi ja Japanin pääministeri kättelevät ja toisessa Nalle Puh pitää kädestä aasiystäväänsä Ihaata.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suositusta pikaviestipalvelusta WeChatista Nalle Puh -kuvat on viikonlopun mittaan poistettu kokonaan, mutta käyttäjien luomia gif-kuvia suositusta viestipalvelusta yhä löytyy. Weibosta Nalle Puhin kuvia löytyi vielä maanantaina ja Puh-karhun kiinalaisten merkkien kirjoittaminen oli sallittua.

Sen sijaan nimen kiinalaisen version "Pieni karhu Winnie" kirjoittaminen oli Weibossa maanantaina tulkittu laittomaksi sisällöksi.

Jo vuonna 2015 poliittisia analyyseja tekevä Global Risk Insights totesi, että Kiinan sen vuoden sensuroiduin kuva oli kuvapari presidentti Xi Jinpingistä seisomassa autossa keskellä paraatia ja leluautossa istuva Nalle Puh.

Lähteet: AFP

Jutun lähteenä on käytetty myös artikkelia Why China banned Winnie the Pooh and why it matters (siirryt toiseen palveluun).