Koe uusi yle.fi

10 miljoonasta litrasta jätevettä ei ollutkaan vaaraa uimareille – laatutestit vain olivat kesken

Kahta suosittua oululaista uimarantaa suositeltiin välttämään lähes koko lämpimän viikonlopun ajan. Uimisen välttely oli kuitenkin turhaa. Viranomaiset uskalsivat purkaa suosituksen välttää uintia vasta sunnuntaina, koska vesien laatutulosten valmistuminen vei koko viikonlopun.

Oulu
Nallikarin uimaranta
Maija Kopola / Yle

Ympäristöviranomaiset totesivat sunnuntaina 16.7. Oulun Nallikarin ja Pateniemen uimarantojen olleen läheisen jätevesipuhdistamon vuodosta huolimatta huolimatta uimakelpoiset. Alueille valui sadeveden laimentamaa viemärijätevettä viime keskiviikon ja torstain välisenä yönä jopa 10 miljoonan litran verran.

Oulun seudun ympäristötoimi epäili Taskilan jätevesipuhdistamolta valuneen viemärijäteveden heikentäneen uimavesien laatua niin paljon, että se suositteli uimisen välttämistä alueilla kuluvan kuun 14. päivä perjantaista lähtien.

Tulosten saanti kestää

Varma tieto uimavesien laadusta saatiin kahden vuorokauden kuluttua epäilyn heräämisestä. Uintia suosituilla rannoilla ei näin ollen suositeltu koko viikonloppuna.

Vesien laadun selvittämisen hitaus johtuu Oulun kaupungin ympäristöterveydenhuoltoyksikön päällikön Irmeli Röning-Jokisen mukaan käytössä olevasta tutkimusmenetelmästä.

– Meillä ei valitettavasti ole käytössä pikamenetelmää ainakaan EU-rannoille. Ensimmäiset bakteeriviljelmät kasvatimme lauantaille, toiset olivat valmiina luettaviksi vasta sunnuntaina. Annoimme tiedon uimavesien laadusta heti, kun tulokset olivat valmiina.

EU-rannaksi katsotaan uimaranta, jossa käy yhtenä päivänä kesässä yli sata uimaria.

Uimavedet syyniin

Irmeli Röning-Jokinen kertoo, että viikolla 29 uimavesien laaduista on luvassa tietoa laajemminkin.

– Kaikki Oulun seudun yleiset uimarannat testataan. Tulokset ovat valmiit loppuviikosta.