Älä mieti liikaa, neuvoo Saharassa maratonin juossut ja Himalajalle moottoripyörällä ajanut opettaja – "Pitää varata matkat heti kun siltä tuntuu"

Seikkailunhalu on vienyt Jussi Vainionperän paikkoihin, joita harva suomalainen on päässyt näkemään.

extreme-urheilu
Vuoristotie Himalajalla.
Jussi Vainionperä

Jussi Vainionperä oli tien poskessa yli viiden kilometrin korkeudessa ja häntä ärsytti. Tapansa mukaan hän oli ajanut Royal Enfieldillään kovempaa kuin muut. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piti olla, vaikka sitten kapealla hiekkatiellä huimaavan vuorenjyrkänteen reunalla.

Nyt hän odotti seurueen kuutta muuta jäsentä Khardung Lan vuoristosolassa, joka on yksi maailman korkeimmista ajokelpoisista teistä. Vainionperä ajatteli, että hän voisi tehdä ison lumiukon.

– Se olikin yllättävän raskas homma, hän nauraa.

Siellä tuli henkilöautoja vastaan ja välillä lujaakin.

Jussi Vainionperä

Se johtui vuoristotaudista: oireista, joita ohueen ilmaan tottumattomat kärsivät vuorilla hapenpuutteen vuoksi. Se oli tullut Vainionperälle tutuiksi kaksi- ja puoliviikkoisen moottoripyöräsafarin aikana. Hän ja kuusi muuta motoristia olivat lentäneet Intian pohjoisosaan eri puolilta maailmaa nähdäkseen Himalajan korkeimmat ajokelpoiset tiet.

– Se oli huohottamista. Piti syödä särkylääkkeitä ja silmissäkin näkyi koko ajan palleroita kun happipitoisuus oli niin matala. Kun majoituskin on yli 4 500 metrissä, se alkaa ottaa ihmiskropalle paljon.

Yksi maailman vaarallisimmista teistä

Jussi Vainionperä.
Jussi Vainionperä.

Jussi Vainionperä on kuopiolainen ensihoidon opettaja, jonka seikkailunhalu on vienyt hänet äärimmäisiin paikkoihin monta kertaa aikaisemminkin. Hän on ajanut moottoripyörällä läpi Laosin ja Myanmarin viidakoiden paikkoihin, joissa kovin moni länsimaalainen ei ole käynyt.

Vuonna 2014 hän juoksi seitsemässä päivässä 240 kilometriä pitkän Maraton des Sables'n Saharassa. Kilpailun aikana hän juoksi tai käveli yhteensä liki 64 tuntia, nähden pahimmillaan pikku-ukkoja aavikkomaratonin armottomissa olosuhteissa.

Tänä kesänä matkakohteena oli Jammun ja Kashmirin osavaltio, josta Intia ja Pakistan ovat kiistelleet jo 70 vuotta. Ilman sotilasajoneuvojen tarpeita ei ajokelpoisia teitä ehkä olisi niin läkähdyttävän korkeisiin paikkoihin syntynytkään.

Paikoin lähes 5 400 metrin korkeudessa kulkevia teitä pidetään maailman vaarallisimpiin kuuluvina. Paikoin ne olivat niin kapeita, että henkilöauto mahtui niillä juuri ja juuri ajamaan. Se ei tosin estänyt paikallisia ajamasta autoillaan. Heille vuoristoteillä ajelu ei ole extemeharrastusta, se on arkipäivää.

– Siellä tuli henkilöautoja vastaan ja välillä lujaakin.

"Liikenne on muuallakin kaaosta, mutta..."

Seurueen ajopäivät alkoivat yleensä kahdeksan tai viimeistään kymmenen aikaan. Päivämatkat olivat enimmillään 250-kilometrisiä. Siitä pitivät huolen huonot tiet, ohut ilma sekä lumi- ja maanvyöryt, joiden jäljiltä paikalliset raivasivat tiet monesti lapiopelillä. Joskus venyi yömyöhään, ennen kuin tiet saatiin auki.

– Silloin ei auttanut muuta kuin yrittää päästä toinen toistemme valossa etenemään. Se oli tosi hidasta.

Pieniä kolareita ja kaatumisia tuli seurueelle paljon kivisillä ja jäisillä teillä. Eräänä turhautumisen hetkenä yksi Vainionperän kumppaneista raapusti lommoille kolhiutuneen bensatankin kylkeen sanat "Fuk the Himalayas" (vitn Himalaja). Siitä tuli seurueelle jonkinlainen motto.

– Näillä reissuilla hienointa on se, että aina kun sattuu ja tapahtuu, se vain sitoo porukkaa yhteen, suomalainen kertoo.

Vuoristotie Himalajalla.
Jussi Vainionperä.

Vuorenjyrkänteillä ajaminen ei ollut kuitenkaan Vainionperälle moottoripyöräsafarin pelottavin vaihe. Se oli ajaminen suurempien kaupunkien vilkkaassa liikenteessä. Suomalainen hurjapää sai kokea tämän jo matkansa lähtöpisteessä, Shimlan kaupungissa.

– Siellä oli tosi vaarallista, mikä vähän jännitti ja jopa pelotti. Olen ajanut eri puolilla Aasiaa, mutta Intian liikenne on kaikista pahin. Liikenne on muuallakin kaaosta, mutta siellä se on niin aggressiivista.

Kuva Intiasta maana muuttui

Ennen lähtöä hänellä oli omat ennakkoluulonsa "rautakasaksi" nimittämästään kulkupelistä, Intiassa valmistetusta Royal Enfield Himalaya -enduropyörästä. Luulot osoittautuivat vääriksi: korkea, lujatekoinen ja tukevasti jousitettu pyörä olikin olosuhteisiin mitä parhain. Sen ryhmä sai huomata viimeistään safarin viimeisinä päivinä, jolloin alle vaihdettiin paljon huonommin vuoristoon sopivat Royal Enfield Bulletit.

Ruokaa Vainionperä osti sieltä mistä sai, eikä sitä yleensä tarvinnut etsimällä etsiä. Kaupunkien ulkopuolellakin oli pikkupuoteja ja silloin kun niitä ei ollut, muonituksen saattoi ostaa kyläläisiltä. Myös yösija järjestyi toisinaan paikallisilta.

Vuoristokylä Himalajalla.
Jussi Vainionperä.

Aikaisempien vuosien viidakkovaelluksilla Vainionperä oli tottunut siihen, että syrjäisistä viidakkokylistäkin löytyivät kännykkämastot. Myös Himalajan vuoristoissa asuvilla ihmisillä oli kännykät, mutta kuuluvuutta ei välttämättä ollenkaan.

– Mentiin kolmatta viikkoa, ettei ollut minkäänlaisia kontakteja mihinkään suuntaan.

Vainionperä kertoo aikaisemmin pitäneensä Intiaa "likaisena ja kälyisenä maana", mutta ajaminen moottoripyörällä läpi maaseudun muutti kaiken. Heti kun matkalainen pääsee ulos isoista kaupungeista, hän pääsee kauniille ja miellyttävälle maaseudulle. Lopullinen palkinto tuli korkeilla vuorilla yli 7 000 -metristen huippujen keskellä.

– Joka kulman takaa tuli vain hienompi ja hienompi maisema. Sen takia tuli varmaan toistakymmentä tuhatta kuvaa otettuakin. Ne maisemat ovat paras matkamuisto, minkä sieltä toin, hän vuodattaa.

"Nyt pitää lähteä etsimään vielä hurjempia paikkoja"

Vainionperä sanoo, että häntä ajaa eteenpäin halu haastaa itsensä ja päästä paikkoihin, joihin kovin moni muu ei pääse.

Kaikki äärimmäisiä elämyksiä etsivät eivät varmasti pysty sovittamaan tuota pyrkimystä vakityöhön ja perhe-elämään yhtä hyvin kuin Vainionperä. Mutta jos toivoo, että hänellä on antaa jonkinlainen viiden nyrkkisäännön lista pois oravanpyörästä pyrkiville seikkailijoille, sellaista ei ole.

– Ehkä pitää vain olla miettimättä liikaa ja varata saman tien matkat kun siltä tuntuu ja sen jälkeen ei muuta kuin ottaa ja lähtee, hän laskettelee.

Kuulostaa yksinkertaiselta. Vähän liiankin: Vainionperä myöntää, että hänellä on usein suunnitelma olemassa seuraavan ja sitä seuraavankin vuoden matkasta.

Näillä reissuilla hienointa on se, että aina kun sattuu ja tapahtuu, se vain sitoo porukkaa yhteen.

Jussi Vainionperä

Myös kipinä Himalajalle menemisestä oli syntynyt jo kauan aiemmin katsellessa lentokoneesta alla levittäytyvää maailman kattoa. Vuosien varrella hän löysi ajokumppanit reissuilta ja alan nettifoorumeilta.

– Sitten saatiin kontakti intialaiseen kaveriin, joka oli aiemmin ajanut tuon reissun. Hän sanoi, että lähdetään, hän vuokraa pyörät.

Monia moottoripyöräsafareita aiemmin ajaneelle kuopiolaiselle reissu oli rankimmasta ja samalla hienoimmasta päästä. Hän sanoo tuoneensa mukanaan tunteen, että melkein minne tahansa pystyy menemään – ja pitääkin mennä.

– Nyt pitää vain lähteä etsimään vielä hurjempia paikkoja jostakin.

Vainionperä oli Yle Kuopion aamulähetyksen vieraana moottoripyöräsafarin jälkeen. Voit kuunnella hänen haastattelunsa täältä.

Maisema Himalajalla.
Jussi Vainionperä.