Jussi Viitalan kolumni: Ihminen, laulava apina

Laulu saattoi kehittyä jo ennen puhekykyä. Ja sillä on suora kytkentä ihmisen onnellisuuteen, kirjoittaa Jussi Viitala.

laulaminen
Jussi Viitala.
Onni Koivisto / Yle

Isokauriiden eli saksanhirvien kiima-aikana urosten mylvintä on erinomainen merkki naaraille, kuka uroksista on se paras kandidaatti tulevien vasojen isäksi.

Isokaurispukin kurkunpää on laskeutunut alas ja mylviessään se vetää sitä vielä lisää niin, että rintalasta tulee esteeksi. Näin se saa muodostetuksi pitkän kaikuputken, joka tuottaa sen äänen yläpuolelle harmonisen yläsävelsarjan.

Mitä isompi pukki, sitä pidemmäksi se saa tuubansa venytettyä ja sitä matalamman ja voimakkaamman harmonisen yläsävelsarjan se saa tuotettua. Tämä matala yläsävelsarja saa kuvaannollisesti sukat pyörimään vaatimien jalossa ja ne kerääntyvät pukin ympärille.

Tutkijat kiistelevät siitä, kumpi tuli ensin – laulu vai puhe

Toinen laji, jolla kurkunpää on laskeutunut alas, on ihminen.

Sen takia ihminen on ainoa nykyisin elävä kädellinen, joka voi tukehtua ruokaansa – Suomessakin näitä tapauksia on useita kymmeniä vuodessa. Jotta tällaisen riskin aiheuttava ominaisuus tulisi vallitsevaksi, siitä täytyy olla hyötyä paljon tällaista haittaa enemmän.

Millaisia hyötyjä?

Ensimmäinen hyöty oli, että ihmisestä tuli laulava apina. Laulun merkitys oli samansuuntainen kuin isokauriillakin. Isokaurispopulaatioissa vain urokset laulavat, koska naaras tekee valinnan. Naaraan ei tarvitse laulaa, koska urokset eivät valikoi. Valinnan tekee aina se sukupuoli, joka panostaa lisääntymiseen enemmän.

Ihmisen kohdalla tilanne ei ole noin yksinkertainen. Ihminen on niitä harvoja nisäkäslajeja, joiden uros myös panostaa merkittävästi jälkeläisiinsä, sanoo nimimerkki ”kokemusta on”.

Se tarkoittaa, että mieskin on ainakin pitkäaikaista suhdetta hakiessaan valikoiva ja naisenkin täytyy ”laulaa” tullakseen valituksi. Laulun merkitystä ei vähennä se, että on monia muitakin valintaan vaikuttavia tekijöitä.

Niin linnuilla kuin nisäkkäillä äänien tuottamiseen liittyy FoXP2 (siirryt toiseen palveluun)-geeni ja kolme-neljäsataa sen kanssa vuorovaikutuksessa olevaa geeniä. Yhdessä ne ohjaavat ääntelyn ja laulun kehitystä hämmästyttävän samalla tavoin niin ihmisillä, hiirillä kuin varpuslinnuillakin.

Kun ihmisen kurkunpää siirtyi alas, se mahdollisti myös puheen kehityksen. Tutkijat kiistelevät siitä, kumpi tuli ensin (siirryt toiseen palveluun) – laulu vai puhe.

Lauluopinnoissa ihmisäänen yläsävelsarjoja pyritään kehittämään. Laulaja opetetaan hyödyntämään hengitystekniikan lisäksi rinnan ja pään kaikkia akustisia ominaisuuksia mahdollisimman voimakkaan yläsävelsarjan tuottamiseksi.

Juuri varsinaisen lauluäänen yläpuolella soivat harmoniset yläsävelsarjat tekevät laulajan äänestä kauniin ja saavat sen kantamaan voimakkaimmassa fortessa orkesterin yli ja hiljaisimmissa pianissimoissakin suuren konserttisalin joka nurkkaan.

Musiikilla on suora yhteys aivojen vanhimpaan osaan – tunneaivoihin

Susilauman yöllinen laulu saa ihmisillä kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä, mutta susille se on lauman yhteenkuuluvuuden julistamista ja vahvistamista. Samalla se julistaa toisille susilaumoille, että täällä on meidän reviiri. Tämä sama viesti on usein muidenkin lajien laulussa.

Laulu on ollut osa ihmisenkin ikiaikaisia rituaaleja. Laulusta ei ole jäänyt fossiilisia merkkejä muualle kuin ääntöväylään. Musiikin merkityksestä ylipäätään todistavat ne luusta tehdyt paleoliittisen ihmisen valmistamat huilut, joilla on ikää jopa yli neljäkymmentätuhatta vuotta.

Niitä on löytynyt Keski- ja Kaakkois-Euroopasta. Laulamisen mahdollistava ääntöväylä on ollut olemassa ainakin yli kaksisataatuhatta vuotta.

Yhdessä laulaminen pidentää ikää, helpottaa puolisonvalintaa, parantaa elämisen laatua ja antaa elinikäisiä ystäviä

Ei ole siksi ihme, että ihmiselläkin yhteislaulu ja ylipäätään yhdessä musisointi on suuri ilo ja luo nykyihmiseltä muutoin pahoin hukassa olevaa yhteenkuuluvuutta. Musiikki ilmentää ja välittää myös tunteita, joille voi muuten olla vaikeata löytää ilmaisua.

Sillä on suora yhteys aivojen vanhimpaan osaan – tunneaivoihin. Niinpä yhdessä laulaminen kohottaa aivojen oksitosiinitasoja. Oksitosiinia on sanottu myös kiintymyshormoniksi. Kuorolaulu tutkitusti (siirryt toiseen palveluun) vähentää yksinäisyyttä ja parantaa elämänlaatua ja terveyttä.

Laulun poliittinen mahti näkyi Viron laulavassa vallankumouksessa ja sata vuotta sitten myös Suomen itsenäistymisessä. Maailman ympäristön ja poliittisten uhkakuvien kasvaessa yhdessä laulaminen tuo lohtua ja toivottavasti tuo voimaa toimintaan paremman maailman puolesta.

Yhdessä laulaminen pidentää ikää, helpottaa puolisonvalintaa, parantaa elämisen laatua ja antaa elinikäisiä ystäviä.

Suosittelen kaikille.

Jussi Viitala

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ekologi ja tietokirjailija. Viitalaa kiinnostavat eläimet ja ihmiset ja suhde luontoon.