Reetta Rädyn kolumni: Vanhemmuus on tunne, ei rään pyyhkimistä tai synttärijärjestelyjä

Aikuisen ja lapsen suhdetta käsitellään teknisenä suorituksena ja kalenterin hallintana, vaikka se on tunteiden vuoristorata, kirjoittaa Reetta Räty.

vanhemmat
Reetta Räty.
Reetta Räty.Petteri Sopanen / Yle

Kesä, se aika vuodesta, kun lapsiperheet tungeksivat juniin, kauppakeskuksiin ja huvipuistoihin. Ja mitä lasten vanhemmat tekevät: nostelevat tutteja, komentavat lapsia, kyselevät, jankuttavat, lupaavat, lahjovat, kieltävät, pyyhkivät räkää, ostavat uuden jäätelön tippuneen tilalle. Eino istu nyt pieni hetki rauhassa, ettei äidin tarvitse suuttua!

Ihan virkistävää, että lapset eivät häviä päiväkotien ja koulujen porttien taakse, eikä pienimpiä piiloteta vaunujen uumeniin. Tästä ei kuitenkaan pidä päätellä, että lomailevia lapsiperheitä seuraamalla saisi kuvan siitä, millaista vanhemmuus on.

Vanhemmuus vaikuttaa ulkoapäin joltakin, mitä tehdään, ei joltakin, mikä tuntuu. Ja sitä vanhemmuus kuitenkin on: tunne.

Toimittaja Maria Pettersson kirjoitti hiljattain (siirryt toiseen palveluun) Imagen blogiinsa älyttömän hauskan tekstin otsikolla: ”Lapsettoman opas pienehköjen lasten kohtaamiseen”.

Opas neuvoo esimerkiksi siinä, miten ihailla vauvaa tai hillitä lasten aiheuttamaa ärsytystä. Oikeasti opas kertoo siitä, miten hassuja vanhemmat ovat.

“Normaalit ihmiset sanovat, että lapsi on puolitoistavuotias. Vanhemmat voivat sanoa, että lapsi on 18 kuukautta.”

“Vanhemmat luulevat, että lapsen pilaa tai pelastaa se, kauanko sitä imetetään tai milloin se menee päiväkotiin.”

Moni vanhempi tunnistaa oppaasta itsensä, mutta myös ajattelee, ettei ole itse tuollainen ja nauraa niille, jotka ovat. Minä ajattelin opasta lukiessani samaa kuin vauvapalstoilla ja lapsiblogien äärellä: vanhemmuudesta puhutaan lähes aina tekojen, ei tunteiden kautta.

Vanhemmuus näyttää ulospäin kalenterin hallinnalta, merkkivälikausihaalarilta ja mystiseltä keskustelulta, jossa mietitään, voiko lapset viedä lapsille tarkoitettuihin päiväkoteihin.

Vanhemmuus on sitä, että otat vastuullesi lapsen ja haluat että hänen olisi hyvä

Petterssonin teksti on hauskuuden ohella kaunis, koska se tavoittaa lapsen kanssa olemisesta muutakin kuin teknisiä suorituksia. Pettersson sanoo puhuvansa lapselle kuin aikuiselle. Hän kehottaa kuuntelemaan, kun lapsi puhuu, ”koska niillä on usein hyvät jutut”.

Niinhän niillä on, ja siksi niihin ihastuu, ei siksi, että voi valita lapselle omiin tennareihin sopivan kantoliinan.

Vanhemmuus on sitä, että otat vastuullesi lapsen ja haluat että hänen olisi hyvä. Se on sitä, että sinun onnellisuutesi on sidottu lapseen, sittenkin kun lapsen onnellisuus ei ole sidottu sinuun. Sitä että tulet iloiseksi, jos lapsi on iloinen ja hajotat sydämesi, jos lapselle sattuu jotain.

Vanhemmuus ei ole rintapumppu, epiduraali, bataattisose, lapsen nimen tai kolmannen miettiminen, sisustusratkaisu, karkkipäivä, päivähoitovalinta tai tanssiharrastus. Nämä ovat 2010-luvun Suomen ominaisuuksia, eivät vanhemmuuden.

Lapsetonta ja lapsen kanssa elävää ei erota se, että toisella on huollettavana ääntelevä nukke, jolla on välillä korvatulehdus.

On aikuisia, joista ei ole vanhemmiksi, vaikka heillä on lapsia. On myös varaäitejä, isovanhempia, kummeja, jotka saavat osansa vanhemmuudesta, kun oppivat erottamaan, mitä eroa on sillä, että huoltaa lasta ja rakastaa tätä.

Minusta sillä on merkitystä, millaisena vanhemmuutta pidetään ja miten siitä puhutaan

Minusta vanhemmuudessa on olennaisempaa sen tarjoama tunneskaala kuin tapahtumien ketju. Ei kiinnosta juurikaan raportti huonosti sujuneesta aamupuuron syönnistä. Sellaista elämä on, sotkua ja riitaa. Mutta syväanalyysi lastesi luonteesta, persoonasta ja tavasta olla maailmassa – anna tulla, ruoditaan!

Vanhemmuus ei ole kovin juhlavaa, eikä omia tunteitaan tarvitse tietenkään julistaa muille kuin lapsilleen. Mutta minusta sillä on merkitystä, millaisena vanhemmuutta pidetään ja miten siitä puhutaan. Jos se on vain juoksemista kesken töiden päiväkotiin, tuore vanhempi voi kuvitella, että kyseessä on tosiaan vain tekninen suoritus, jonka voi hoitaa oikein tai väärin.

Vanhemmuutta ovat vastuu, syyllisyys, rakkaus, raivo, onni, ilo, pelko, se että sovittelee vanhemmuuden kokoisen asian osaksi elämäänsä, ei koko elämäksi. Vanhemmuuden tarjoama tunteiden skaala on äärimmäinen. Vanhemmalle lapsen itku tai nauru ei ole ääni, vaan tunteenilmaus.

Vanhemmuus on se tunne, kun katsoo lastaan, eikä voi vuosienkaan jälkeen käsittää, että siinä hän on, ihmeellisenä, ärtyneenä, tohkeissaan, tukka sotkussa, likaisessa paidassa, taas nuo samat housut, toivottavasti se on muistanut syödä jotain, ei tässä välipalasta ole kyse, vaan pakahtumisesta.

Reetta Räty

Kirjoittaja on toimittaja, yrittäjä ja kahden tytön äiti. Kasvoi Kuusamossa, asuu Kalliossa, opettelee arabiaa.