Villisikojen uimajengi kiinnitti mökkiläisten huomion – "Olen nähnyt rannassa norppia, mutta en tällaista"

Sika-armada Saimaalla herätti perheen uteliaisuuden.

villisika
Villisikoja uimassa Mietinsaaren edustalla.
Jouni Hänninen

Jouni Hänninen oli perheineen lauantaina kesämökillään Suuressa Lehmäsaaressa Lappeenrannassa, kun hän havaitsi Saimaalla jotain liikettä. Kuin jokin valuisi eteenpäin.

– Mietimme, ettei se ole ainakaan ihminen tai hirvi. Kiikareilla katsoimme, että nehän ovat sikoja, imatralainen Hänninen kertoo.

Perhe hyppäsi veneeseen ja ajoi kohti Mietinsaarta suuntaavaa villisikalaumaa. Lähempää he kuulivat seitsemän täyskasvuisen sian tuhinan.

Villisiat viipottivat auramuodostelmassa eteenpäin. Ne olivat uineet jo noin kilometrin mantereelta, ja muuttivat suuntaa, kun vene hipoi 10 metrin päästä.

Hänninen ei ole koskaan aiemmin kohdannut sellaista näkyä. Sen sijaan hän on mökkirannastaan bongannut jo neljänä kesänä saimaannorpan.

– Norppa on utelias ja se on tullut pintaan kuuntelemaan, mitä ääntä saunamme suunnasta kuuluu, Hänninen kertoo.

Hyvä uimataito voi koitua kohtaloksi

Suomen metsästäjäliiton Kymen piirin toiminnajohtaja Erkki Pentinniemi tietää, että villisiat ovat hyviä uimareita.

– Uimataito koituu niille toisinaan harmiksikin. Useita hukkuu vuosittain esimerkiksi Kymijokeen, kun ne menevät uimaan jäiden aikaan eivätkä pääse enää ylös, Pentinniemi kertoo.

Villisika on laumaeläin ja muut seuraavat johtajaemakkoa joka paikkaan.

Pentinniemen mukaan Hännisen kuvaamassa tapauksessa kyseessä on seitsemän laumasta irronnutta emakkoa. Tähän aikaan vuodesta pienet porsaat ovat raidallisia.

Villisiat pysyvät tavallisesti sijoillaan, kunnes ravinto loppuu tai vaara uhkaa. Pentinniemi epäilee uivien sikojen etsivän parempia ravintoapajia. Niiden muu lauma saattaa odottaa muualla.

– Saaret saattavat olla hyviä ravinnon kannalta. Hirvetkin saattavat asustella saarissa, joissa ei ole muita, Pentinniemi kertoo.