Koe uusi yle.fi

Soini: Suomi ei sitoudu uusiin turvapaikanhakijoiden siirtoihin EU:sta – "Yhteisistä päätöksistä pidettävä kiinni"

Ulkoministeri Timo Soinin mielestä siirtosopimus on kuitenkin moraalisesti kestävin vaihtoehto.

turvapaikanhaku
Timo Soini
Ulkoministeri Timo SoiniAntti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Ulkoministeri Timo Soinin mukaan Suomi ei aio sitoutua uusiin turvapaikanhakijoiden siirtoihin muista EU-maista. Uutta vaihtoehtoa edustavan Soinin mukaan kaikkien EU-maiden on ensin pidettävä kiinni vanhoista lupauksistaan.

– Kyllä me edellytämme, että yhteisistä päätöksistä pidetään kiinni. Tämän sanoin täällä kokouksessa hyvin selvästi, Soini sanoi Ylelle Brysselissä, jossa hän osallistui maanantaina EU:n ulkoasiainneuvoston kokoukseen.

Euroopan unionin jäsenmaat sopivat vuonna 2015, että ne siirtävät yhteensä 160 000 turvapaikanhakijaa Italiasta ja Kreikasta muihin jäsenmaihin. Tähän mennessä vain 23 000 ihmistä on siirretty.

Unkari, Tshekki ja Puola ovat kieltäytyneet noudattamasta sopimusta, kun taas Suomi on ottanut vastaan turvapaikanhakijoita lähes parhaiten EU:ssa.

– Suomen kiintiö on ollut parin tuhannen kieppeillä. Se hoidetaan, koska Suomi pitää sanansa. Jos tätä 160 000 kiintiötä ei saada täyteen niin, että muutkin tekevät osansa, asia ei etene, Soini sanoi.

Suomi ei Soinin mukaan ole yksin vaatimuksineen.

– Oli monia maita, jotka käyttivät samansuuntaisen puheenvuoron, että pidetään sitoumuksista kiinni.

Uusia turvapaikanhakijoita Italiasta?

Sisäiset siirrot saattavat nousta uudelleen esiin syksyllä, kun EU-maat pohtivat Italialle annettavaa apua. Italiaan on saapunut tänä vuonna jo yli 93 000 turvapaikanhakijaa Välimeren yli.

Soinin mukaan siirtojärjestelmästä keskustellaan syksyllä ulkoministerien ja sisäministerien kesken. Hän ei arvioinut aikataulua neuvottelujen etenemiselle.

– Täytyy olla optimisti. Tilanne on sellainen, ettei se hevillä ratkea.

Hänen mukaansa EU:n siirtojärjestelmä on moraaliselta kannalta kestävä.

– Se auttaa niitä ihmisiä, jotka ovat todellisessa hädässä. Toinen tapa on, että he maksavat ihmissalakuljettajille ja kuolemankauppiaille. Tähän osallistuvat sellaiset ihmiset, joilla ei ole turvapaikkaa ja jotka eivät sitä saa.

"Pakolaiskiintiö vaatii kaikkien hyväksynnän"

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) on arvioinut aiemmin, että Suomikin voi saada syksyn aikana pyynnön ottaa vastaan turvapaikanhakijoita suoraan lähtömaista tai Italiasta.

– Parasta, miten Italiaa voidaan auttaa, on se, että saadaan Libyan tilanne ratkaistua, Soini sanoo STT:lle.

Risikko ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ovat esittäneet, että Suomi voisi nostaa pakolaiskiintiötään osana eurooppalaista kokonaisratkaisua. Eurooppaministeri Sampo Terho (uv.) on kuitenkin tyrmännyt ajatuksen.

Soini sanoo, että pakolaiskiintiötä voidaan muuttaa vain hallitusryhmien yhteisellä päätöksellä.

– Semmoista keskustelua ei käydä julkisuuden kautta, ja jos käydään, se on varmin tapa tyssätä koko asia.

Risikko lupasi vastikään viikonloppuna, että pakolaiskiintiön nosto on esillä syksyn budjettiriihessä.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 17.7.2017 klo 19.50 ulkoministeri Soinin Ylelle antaman haastattelun perusteella.