Kasvava Ilosaarirock kaipaa päivitystä 1980-luvun festarialueeseen – muistatko, kun paikalla oli pelkkää järveä?

Joensuun Laulurinne oli aikanaan järveä, kunnes paikalle rakennettiin festivaalipaikka vuonna 1985. Nyt alue kaipaa päivitystä Ilosaarirockin paisuttua.

Ilosaarirock
Toiminnanjohtaja Niina Hattunen Joensuun Popmuusikoista.
Joensuun Popmuusikoiden toiminnanjohtaja Niina Hattunen on tyytyväinen Ilosaarirockiin, joka keräsi ennätysyleisön.Janne Ahjopalo / Yle

Ilosaarirock veti Joensuuhun ennätyksellisesti liki 70 000 kävijää kolmessa päivässä. Laulurinteen rajat ovat tulossa vastaan.

Viemäröintiä ja sähkötekniikkaa olisi parannettava, sanoo festivaalia järjestävän Joensuun Popmuusikoiden toiminnanjohtaja Niina Hattunen.

– Tarvitsemme lisää vesivessoja artisteille ja vip-vieraille. On myös hankalaa, kun artistit joutuvat käymään suihkussa raviradan puolella.

Myös sähköä saisi Hattusen mukaan olla nykyistä enemmän tarjolla, jotta aggregaatteja ja varajärjestelmiä ei tarvittaisi niin massiivisesti kuin nyt.

Ellie Goulding Ilosaarirock 2014
Brittiläinen Ellie Goulding Ilosaarirockissa vuonna 2014.Tommi Parkkinen

Ennen Laulurinnettä järveä

Laulurinne on rokkivieraille tuttu alue, mutta harva tietää tai muistaa, että paikalla lainehtivat ennen Pyhäselän aallot. Festivaalialue rakennettiin täytemaasta – se valmistui vuonna 1985 Joensuun laulujuhlia varten.

Laulurinne valokuva
Laulurinne kartta
Kuvan keskivaiheilta näkyy, kuinka Laulurinteen paikalla oli ennen vettä. Kuvat: Yle Uutisgrafiikka, Google Maps, Joensuun kaupunki

Ranta oli aikanaan nykyisen tiedepuiston lähistöllä, kun se on nyt huomattavasti etäämpänä.

Sähköisiä opastetauluja, tunnelmavalaistus ja desibelinäyttö?

Joensuun kaupungilla tiedostetaan Laulurinteen kunnostamistarve, vaikka pientä remontointia on vuosien varrella tehtykin. Alueen uudistamiskohteita pohditaan ensimmäisen kerran jo elokuussa.

– Meidän on kehitettävä Laulurinnettä ympärivuotisen käytön näkökulmasta. Siellähän voisi olla nykyaikaisia älyratkaisuja, kuten säädettävä tunnelmavalaistus, sähköiset opastetaulut ja vaikka kiinteä desibelitaulu, heittää tapahtumapäällikkö Markku Pyykkönen.

On hankalaa, kun artistit joutuvat käymään suihkussa raviradan puolella.

Niina Hattunen

Ilosaarirockin lisäksi alueella järjestetään tuhansia lapsia kokoava Suomen suven avaus. Myös tivolit ja sirkukset ovat löytäneet Laulurinteestä oivan paikan.

– Eikä sovi unohtaa, että Laulurinne on kaikkien kaupunkilaisten virkistäytymispaikka. Siellä otetaan aurinkoa, pelataan jalkapalloa, heitetään frisbeetä ja talvella hiihdetään, sanoo Pyykkönen.