Teräsrakenteisten hallien ongelmat lähtöisin usein jo suunnitteluvaiheesta – Tukes aikoo tarkkailla

Ongelmat ovat kasautuneet tietyille halleille, joiden rakenteita ei ole suunniteltu kestämään riittävää lumikuormaa tai kovia tuuliolosuhteita.

turvallisuus
Urjalan jäähalli sisältä.
Jäähalleja, maneeseja ja varastohalleja. Viranomaiset ovat kehottaneet tarkastamaan melkein 400 teräsrakenteisen hallin turvallisuuden. Syynä on mahdollisuus, että halien rakenteissa voi olla turvallisuusriski. Ovatko hallit turvallisia ja jos eivät ole, kenen tehtävä on tehdä ne turvallisiksi?

Yle kertoi aiemmin tällä viikolla, että noin 80 teräsrakenteisesta hallista on löytynyt riskirakenteita. Ympäristöministeriö ja Tukes ovat kehottaneet varmistamaan lähes 400 teräsrakenteisen hallin turvallisuuden, joiden rakenteet saattavat olla turvallisuusriski.

Ryhmäpäällikkö Kurt Kokko Tukesista kertoi keskiviikkona aamu-tv:ssä, että riskiryhmän halleissa voi olla lujuuteen ja rakenteisiin liittyviä ongelmia, eli rakennus tai osa siitä saattaa pahimmillaan romahtaa. Korjaaminen vaatii rakenteiden lujittamista lisäämällä puutavaraa tai rautatavaraa, jotta rakenteista tulee riittävän lujat.

– Romahdus on mahdollista, mutta ei kauhean todennäköistä, Kokko totesi.

Tukes on ollut huolissaan muun muassa viime vuoden lopulla tulleista kevytrakenteisista teräshalleista, jotka on päällystetty pvc-kankaalla.

Lainsäädäntöneuvos Kirsi Martinkauppi ympäristöministeriöstä kertoi aamu-tv:ssä, että riskiryhmään kuuluvia halleja oli viranomaisten tiedossa alle 400 silloin, kun hallien tarkistamisesta säädettiin lakia muutama vuosi sitten.

Laukaan maneesiturma oli lähtölaukaus hallilaille, jonka myötä tietyn kokoiset ja tyyppiset hallit ja kaikki maneesit käydään läpi.

Ylen aiemman uutisen mukaan riskiryhmään kuuluvien kohteiden joukossa on jäähalleja, maneeseja sekä teollisuus- ja varastokäytössä olevia halleja eri puolilta maata. Hallien toimittajana on ollut Nordic Hall/Korato tai Muotopeite Oy.

Ongelma usein suunnittelussa

Ongelmat ovat kasautuneet tietyille halleille. Kokon mukaan ongelma on ollut usein suunnittelussa, jossa rakenteet on jo lähtökohtaisesti epästabiileja. Tämän seurauksena rakenteet eivät välttämättä kestä määrätynlaista lumi- tai tuulikuormaa.

Tukes selvittää ongelman yleisyyttä ja aikoo tehostetusti tarkkailla halleja loppusyksystä ja ensi vuoden puolella.

Ongelmien ennaltaehkäisy on rakennuksen omistajan ja rakentamiseen ryhtyvän tahon vastuulla. Martinkauppi muistutti rakentamisvaiheessa olemaan tarkkana työmaalla ja varmistamaan, että jokainen työvaihe on tehty kunnolla.

Martinkauppi ei hallien käyttäjänä olisi tilanteesta hirveän huolissaan, mutta muistuttaa hallin omistajan mahdollisuudesta tiedottaa käyttäjille, että halli on tarkistettu ja turvallinen.

Lue myös

Kymmenistä halleista löytyi turvallisuuspuutteita – Katso listasta, onko lähihallisi turvallinen

Yli 80 hallista löytynyt riskirakenteita – Hallien turvallisuudesta ei ole kattavaa kuvaa kenelläkään

Teräsrakenneyhdistys ohjeistaa: "Käyttäjä, kysy onko tuttu hallisi turvallinen"

Riskihalleja toimittaneen yrityksen toimitusjohtaja: "Haemme korvauksia kantavuuslaskelmat tehneeltä yhtiöltä"