yle.fi-etusivu

Trumpin ja Putinin illallistapaaminen hämmentää – 3 erikoista piirrettä

Trumpin ja Putinin vasta nyt julkisuuteen tullut keskustelu käytiin vain yhden venäläisen tulkin avulla.

huippukokoukset
Donald Trump ja Vladimir Putin kättelevät Hampurissa.
Steffen Kugler / EPA

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin toinen keskustelu Hampurin G20-kokouksessa on hämmentänyt Yhdysvalloissa. Presidentit keskustelivat kahden kesken huippukokouksen illallisella vain venäläisen tulkin välityksellä.

Aiemmin oli tiedossa, että Trump ja Putin tapasivat aikaisemmin päivällä kahdesti: ensin he kättelivät pikaisesti kokouksen alussa ja pitivät myöhemmin pitkän tapaamisen suljettujen ovien takana.

1. Keskustelusta ei ollut kerrottu aiemmin

Hampurin G20-kokous oli heinäkuun alussa, mutta presidenttien toinen keskustelu tuli julkisuuteen vasta tiistaina. Valkoinen talo vahvisti keskustelun vasta sen jälkeen, kun siitä oli kerrottu mediassa.

Paljastus herätti paljon huomiota Yhdysvalloissa, koska Trumpin vaalikampanjan ja Venäjän mahdollisesta yhteistyöstä on käynnissä tutkinta.

Keskustelu ei silti ollut salainen. Päivällisellä oli mukana maailman 20 talousmahdin johtajat, heidän puolisonsa sekä tulkkeja.

Trump huomautti asiasta kärkevästi Twitterissä. Hän kutsui uutista "salaisesta illallisesta" keksityksi ja sairaaksi. Trump väitti, että media tiesi asiasta.

Media tiesi toki päivällisestä mutta ei sen tapahtumista. Huippukokousten päivälliset eivät yleensä ole medialle avoimia. Valtionjohtajat voivat keskustella vapaammin ilman televisiokameroita ja mikrofoneja.

2. Paikalla oli vain venäläinen tulkki

Keskustelua käänsi ainoastaan venäläinen tulkki. Paikalla ei myöskään ollut yhtäkään virkamiestä, eikä keskustelusta kirjoitettu muistiinpanoja.

Ulkopuoliset eivät kuulleet Eurasia Group -konsulttiyrityksen johtajan Ian Bremerin tietojen mukaan presidenttien keskustelua. Bremer kertoi tapaamisesta ensimmäisenä medialle.

– Jäämme kaikki ihmettelemään, mitä sanottiin. On valitettavaa, ettei paikalla ollut Yhdysvaltojen tulkkia, koska nyt ei ole itsenäistä yhdysvaltalaista selostusta siitä, mitä tapahtui, entinen Yhdysvaltain Ukrainan-suurlähettiläs Steven Pifer sanoi sanomalehti New York Timesille. (siirryt toiseen palveluun)

Tulkin puutetta on epäilty amerikkalaismediassa turvallisuusohjeiden vastaisiksi. Ilman omaa tulkkia vastapuolen on helpompi vääristä keskustelua tai antaa siitä jälkikäteen väärä kuva.

Esimerkiksi Trumpin ja Putinin varsinaisessa tapaamisessa aiemmin päivällä olivat mukana ulkoministerit Rex Tillerson ja Sergei Lavrov sekä kaksi tulkkia.

Valkoisen talon mukaan tulkin puute johtui siitä, että kukin johtaja sai ottaa mukaansa vain yhden tulkin. Trumpin tulkki osasi japania, koska hän istui päivällisillä Japanin pääministerin puolisen Akie Aben vieressä.

3. Trump viihtyi pitkään Putinin seurassa

trump

Ian Bremerin mukaan Trump oli itse noussut paikaltaan päivällisen puolivälissä ja mennyt Putinin luo. Presidentit olivat keskustelleet vilkkaasti.

Muita johtajia tilanne oli hämmentänyt, uutistoimisto Reutersin haastattelema yhdysvaltalaisvirkamies kertoi. Paikalla oli Yhdysvaltojen läheisten liittolaisten johtajia, mutta Trump valitsi keskustelukumppanikseen Putinin.

Keskustelun kestosta on liikkunut ristiriitaisia tietoja. Ian Bremerin tietojen mukaan keskustelu oli jatkunut lähes tunnin. Valkoinen talo oli eri mieltä.

– Ei ollut mitään "toista tapaamista" presidentti Trumpin ja presidentti Putinin välillä, oli vain lyhyt keskustelu illallisen lopussa, valkoisen talon korkea virkamies sanoi lausunnossaan.

Trump ja Putin ehtivät joka tapauksessa puhua Hampurin huippukokouksessa pitkään. Jo heidän aikaisempi tapaamisensa oli venynyt yli kahden tunnin mittaiseksi.

Lähteet: AP, Reuters