Sääkuvaus kiehtoo suomalaisia – luontoon mennään jopa pelkässä yökkärissä: "Lähden joka aamu anivarhain pelkän valon vuoksi"

Sää innostaa harrastajakuvaajia. Yle saa viikossa satoja kuvia, joita parhaimpia käytetään myös tv-keskustelujen aiheina.

luontokuvaus
luminen peltomaisema
Kauniin kuvan takia ei tarvitse lähteä kauas. Myös lähiluonto tarjoaa kuvaajalleen paljon.Kaisa Sorola

Kaisa Sorola lähtee ulos silloin, kun muu perhe vielä nukkuu. Varhain aamulla luonto on kauneimmillaan. Sorola ikuistaa sitä paljon järjestelmäkamerallaan. Jos tulee kiire, kuva otetaan myös kännykällä vaikka yöpaita päällä.

Sorolasta paistaa ilo. Hän tietää tarkalleen, mitä tekee. Hän menee kukkien luokse, vilkaisee taivaalle, seuraa mäyräkoirien Myrskyn ja Tuiskun tekemisiä. Luontokuvaajalla ja sääkuvaajalla on tarkka näkö ja huomiokyky.

Kuvaaminen on 50 vuotta harrastaneelle Kaisa Sorolalle jo elämäntapa.

– Minusta ei tullut koskaan taiteilijaa, olen sitäkin yrittänyt, mutta valokuvaaminen oli varmaan nopeampi keino ilmaista itseäni.

Tammelassa asuvan Sorolan kuvat eivät jää tiedostoihin makaamaan. Hän lähettää niitä usein Ylen Hämeen alueellisiin tv-uutisiin. Oman kuvan näkyminen alueen uutislähetyksessä tuntuu hyvältä. Myös ystävät osaavat jo odottaa niitä.

Jokainen Ylen alueuutisten toimitus saa kymmeniä sääkuvia viikossa. Tungos valtakunnan lähetykseen on paljon suurempi.

Ylen meteorologi Seija Paasonen sanoo, että valtakunnallisesti katsojien sääkuvia tulee Ylelle viikossa noin viisisataa. Niitä näytetään tv-lähetyksissä sekä Ylen sääsivuilla. Syksyn pimeys ja kesän helteet näkyvät myös lähetettyjen sääkuvien määrässä.

– Kuvien määrä vaihtelee vuodenajan ja säätilanteen mukaan, Paasonen sanoo.

Sää kiinnostaa aina

Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi sanoo, että suomalaisilla on hyvin henkilökohtainen suhde säähän. Vuodenaikojen vaihtelut näkyvät ja tuntuvat. Meteorologin puheita kuunnellaan tarkkaan.

– Sää vaikuttaa suuresti suunnitelmiin ja mielentilaan. Aurinko ja lumi tekevät ihmiset iloisiksi, sade lannistaa ja säästä puhumisen kanssa meteorologien tulisi olla hyvin tarkkoja, koska vastakkaisiakin mielipiteitä löytyy.

lintu oksalla
Kaisa Sorola sanoo, että tavalliset, luontoon liittyvät asiat ovat myös kiinnostavia kuvattavia.Kaisa Sorola

Harrastajavalokuvaaja Kaisa Sorolan isovanhemmat olivat pienviljelijöitä. Allakan sivut täyttyivät tarkoista säämerkinnöistä. Piti tietää koska pellolle pääsi. Suhde säähän oli tiivis, ja se periytyi myös jälkipolville.

– Myös vanhempani ovat olleet kiinnostuneita säästä ja luonnosta. 99-vuotias isotätini kuvasi aivan viimeiseen hetkeensä asti. Hänkin rakasti säätä, kasveja ja maisemia.

Säätä ja sen vaihteluita seurataan monella tavalla. Kun toiset merkitsevät edelleen muistiin päivän lämpötilan, nuorempi polvi ikuistaa sääilmiöitä someen.

– He ottavat kuvia kauniiden, vaikuttavien asioiden äärellä ja samalla kuvista voi kehkeytyä myös upeita sääkuvia. Harmi, että sääkuvien lähettäjistä ei ole olemassa ikätietoja, sanoo Seija Paasonen.

Kaisa pitää sumusta ja sateesta

Luontokuvauksessa trendit leviävät nopeasti. Erilaisia kuvia saadaan esimerkiksi liikuttamalla kameraa, etsimällä yllättäviä kuvakulmia tai säätämällä valotusaikoja. Taiteellisuutta haetaan myös jälkikäsittelemällä kuvia. Tällä hetkellä esimerkiksi mustavalkokuvaus on suosittua.

Suomen Ammattiluontokuvaajien puheenjohtaja Jaakko Ruola sanoo, että kuvaajan nälkä kasvaa kuvatessa. Katsoja haluaa nähdä aina vain enemmän. Suosittuja ovat esimerkiksi kuvat, joissa ohikiitävä hetki on saatu ikuistettua esimerkiksi eläimen käytöksestä.

Ylelle lähetetyt sääkuvat kertovat paljon siitä, missä ihmiset ovat. Auringonlaskujen ja rantamaisemien äärelle ehditään pysähtymään.

– Meteorologina toivoisin näkeväni myös kuvia erilaista sääilmiöistä kuten sateenkaarista ja rankkasateista, sanoo Kerttu Kotakorpi.

Meteorologi Seija Paasonen sanoo, että erikoisista sääilmiöistä otetut kuvat voivat parhaimmillaan olla myös pohja lähetykselle.

– Muutama kevät sitten saimme komean sarjan kuvia kangastuksesta Raahen edustalta. Otin kuvien pohjalta ilmiön lauantain aamu-tv:n sääkeskustelun teemaksi ja käytin hienoja kuvia keskustelussa.

Nyrkkisääntö sääkuvaamiseen on, että hyvällä säällä saa huonoja kuvia ja huonolla säällä saa hyviä kuvia. Esimerkiksi ukkonen ja pilvet tuovat tunnelmaa.

Otin kuvien pohjalta ilmiön lauantain aamu-tv:n sääkeskustelun teemaksi ja käytin hienoja kuvia keskustelussa.

Seija Paasonen

– Usva ja sumu ovat hienoja elementtejä. Ne muuttavat maisemaa. Niistä on myös apua, sillä ne peittävät vaikkapa sähköjohdot, sanoo Suomen Ammattiluontokuvaajien puheenjohtaja Jaakko Ruola.

nainen kuvaa kukkia
Kaisa Sorola kuvaa mielellään lähiympäristössä, jonne pääsee nopeasti vaikka varhain aamulla.Ville Välimäki / Yle

Aamut ja illat ovat Kaisa Sorolalle mieleisiä aikoja. Päivällä auringonpaisteessa valo on liian kova.

– Lähden anivarhain ulos joka aamu valon vuoksi. Huonoja säitä kuvaamiselle ei mielestäni ole ollenkaan. Moni sanoo, ettei sateella oikein kannata kuvata, mutta minun mielestäni voi. Silloin tulee kuviin ihania pisaroita ja harmaan sävyt ovat upeita. Ja entä sitten, jos näkee hienon sateenkaaren?

– Huonolla säällä saa kuvaan syvyyttä ja elävyyttä. Sumu on upeata. Vaellan usein aamulla pihalla, koska lähijärveltä nousee pelloille sumu, sanoo Sorola.

Muiden ottamia kuvia ei kannata lähettää

Kaisa Sorola sanoo haluavansa viestiä kuvillaan luonnon kauneutta. Sorola ei matkusta kuvien perässä kauas, oma pihapiiri ja läheinen luonto tarjoavat kuvattavaa yllin kyllin. Erikoisuuksia Sorola ei tavoittele.

– Kaikista parasta on, jos saan jonkun ihmisen tai eläimen kuvaan. Tykkään kuvata arkea ja tavallista ympäristöä. Tavalliset asiat ovat aivan yhtä kauniita kuin jotkut harvinaisuudet. Keväällä ihmiset ottavat paljon joutsenkuvia. Minä yleensä minä otan kuvia varpusista, koska nekin ovat ihania ja kauniita. Pieni ja vaatimatonkin voi olla aivan yhtä hyvän näköistä, sanoo Kaisa Sorola.

nainen ottaa kuvaa koirasta
Mäyräkoirat Myrsky ja Tuisku ovat Kaisa Sorolan luottokohteet kuvausreissuilla.Ville Välimäki / Yle

Ammattiluontokuvaajien hallituksen puheenjohtaja Jaakko Ruola sanoo, että kuvan kauneus riippuu aina katsojasta.

– Itse kaipaan monipuolisia ja näkemyksellisiä kuvia. On haasteellista löytää sellaisia, sillä jokaisella kuvaajalla on kuitenkin aina oma näkemyksensä. Kun laitat muutaman kuvaajan kuvaamaan samaa asiaa, niin kuvat ovat erilaisia, sanoo Ruola.

Ylen tv-uutisten sääkuvat ovat suosittuja. Palautetta tulee joskus samojen kuvaajien lähettämistä kuvista. Ihmiset myös esittävät toiveita, että ennen oman kuvan julkaisua asiasta ilmoitettaisiin etukäteen.

– Valitettavasti meillä ole siihen mahdollisuutta, sanoo Kerttu Kotakorpi.

Sääkuvat ovat parhaimmillaan vangitsevan hienoja otoksia. Joskus houkutus toisen ottamaan kauniiseen kuvaan on kuitenkin ollut liian suuri.

– Joskus on lähetetty kuvia, jotka eivät ole olleet kuvaajan omia, mutta ovat kyllä jääneet kiinni tarkkasilmäisten kuva-ammattilaisten käsissä, sanoo Kotakorpi.