Mikään ei ollut entisensä, kun saksalaismies toi omituisen museokuormansa keskelle Savoa vuonna 1981 – "Puoli kylää oli vähän humalassa"

Mekaanisen musiikin museon perustaja Jürgen Kempf ei 73-vuotiaanakaan luovu historian ja poliittisen satiirin värittämien museokierrosten vetämisestä.

Jürgen Kempfillä on kaksi suurta intohimoa, jotka hän yhdisti 20 vuotta sitten: poliittinen satiirin ja mekaanisen musiikin historia. Kuva: Terhi Marjakangas / Yle

VARKAUS Talvinen kansakoulun piha Tuusniemellä 36 vuotta sitten. Jürgen Kempf, vaimonsa Liisa ja Pawel-poika saapuivat Saksasta kahden trailerin kanssa. Trailereissa on kodin tavaroiden lisäksi 70 vanhaa soitinta, jotka eivät tarvitse sointuihinsa sähköä. Pääasiassa mukana on gramofoneja ja soittorasioita.

Kempfin perhe saa heti kokea savolaisen vieraanvaraisuuden. Tavarat kulkevat Hiidenlahden kouluun kyläläisten käsien kautta.

Vanhan koulun kahteen huoneeseen syntyy Kempfien ensimmäinen Mekaanisen Musiikin Museo.

– Minulla oli 10 litran omenaviinikanisteri. Tarjosin sitä kyläläisille ja puoli kylää oli vähän humalassa. Sitten meillä olikin kyläjuhla, Jürgen Kempf muistelee nauraen.

Kun Kempfit tulivat Tuusniemelle, heillä oli mukana noin 70 vanhaa soitinta, pääasiassa gramofoneja ja soittorasioita. Kuva: Terhi Marjakangas / Yle

Jürgen toi heti Suomeen saapuessaan saksalaiset karkelot keskelle talvista Savoa eikä jäänyt huomiotta. Sitä hän herättää yhä Savossa. Vai mitä muuta voi kuvitella ihmiseltä, jonka elämänohjeisiin kuuluu muun muassa seuraava:

– Jos joku astuu minun varpailleni, astun kolme kertaa vahvemmin takaisin.

Voi sanoa, että Savo ei ollut Kempfien tulon jälkeen enää entisensä.

– Kyllä toteamus on ihan allekirjoitettavissa, naurahtaa tuolloin Tuusniemellä matkailuyrittäjänä toiminut, nyttemmin eläkkeellä oleva Valto Holopainen.

Vaikka tulijoita hämmästeltiin, ei ilmassa ollut Holopaisen mukaan mitään negativiisia sävyjä.

– Kyläläiset suhtautuivat siihen aikaan mukavasti ja olivat auttamassa, mutta kyllä me kaikki pitäjäläiset olimme hieman uteliaina, Holopainen muistelee.

Kapitalistista historian kunnioittajaksi

Jürgen Kempf on Varkaudessa sijaitsevan yksityisen Mekaaniseen Musiikin Museon perustaja. Museossa on esillä musiikin historia aina vuodesta 1850 lähtien.

Museossa voi matkata aikaan ennen sähköisiä soittimia ja sähköistä äänentallennusta. Eri aikakausilta peräisin olevia soittimia löytyy yhteensä noin 400: gramofoneja, soittorasioita, automaattipianoja, viuluja, haitareita ja posetiiveja.

Vastaavaa ei ole koko Pohjois-Euroopan alueella, mutta Jurgenin kotimaassa, Saksassa museoita puolestaan on useita. Se olikin syy, miksi Kempfit saapuivat Tuusniemelle 36 vuotta sitten. Uutta vastaavaa ei olisi ollut järkeä perustaa enää Saksaan, joten perhe etsi kahden vuoden ajan sopivaa paikkaa Suomesta löytäen sattumalta Tuusniemen. 

Museon seitsemässä salissa kuvataan eri aikakausia soitinten lisäksi sisustuksella ja rekvisiitalla. Kuva: Terhi Marjakangas / Yle

Kun Tuusniemi osoittautui sijainniltaan liian syrjäiseksi, muutti museo muutti Varkauteen, jossa se on nyt toiminut 29 vuotta.

Alun perin vanhojen soitinten keräily oli Jürgenille harrastus ja pienimuotoinen bisnes.

– Siihen oli kapitalistinen syy. Ostimme tavaraa, myimme ja saimme voittoa. Vaimo oli fiksu ja totesi, että tämä tavara on sen verran arvokasta, että tätä emme myy, Jürgen taustoittaa.

Ovatko kapitalistin kulmat hioutuneet sittemmin pois? Paljonko miehessä tällä hetkellä jäljellä kapitalistia?

– Ei yhtään!

Satiirisetä sai 20 vuotta sitten osakseen vihaa

Museon opastetut kierrokset pyörivät non stop -periaatteella. Ne kulkevat seitsemän salin läpi. Salien, joihin on koottu kulloisenkin aikakauden soittimia yhteen ja sisustettu ajan tyylin mukaan.

Itsessään jo museo on erikoinen, mutta erikoinen ja persoonallinen ote opastettuihin museokierroksiin löytyy myös Jürgen Kempfiltä. Eläväisiä kierroksia vetävä Kempf sekoittaa keskenään musiikin historian ja poliittisen satiirin. Kempf kutsuukin itseään satiirisedäksi.

– Hyvä rouva, natsismi kestää kaksi sukupolvea. Ihan kuten kekkoslovakialaisuus. Paavo on siitä hyvä esimerkki. Hän on viimeinen mohikaanari, Jürgen Kempf veistelee soitinten esittelyn lomassa.

Nyt yleisö nauraa. 20 vuotta sitten ilmeet olivat happamia ja vihaisia. Ilmeet saattoivat muuttua yöllisiksi vihapuheluiksi, joissa tivattiin kiivaalla äänensävyllä, että mitä tekemistä politiikalla ja musiikilla on toistensa kanssa.

Jürgen Kempf nauttii poliittisen satiirin viljelystä. Sitä löytyy hänen vetämistään museon opastetuista kierroksista ja löytyypä eräästä salista tutun näköinen baarimikkokin. Kuva: Terhi Marjakangas / Yle

– Haulikkoa ei tullut, mutta sanallista uhkailua: Mene takaisin Hitlerin poika, me emme tarvitse sinua täällä! Jürgen kertoo ikävimmistä sanallista iskuista.

– Mutta se on ohi, usko pois, hän jatkaa.

Jürgen seuraa päivänpolitiikkaa tarkkaan, mutta kunnallispolitiikkaan hän ei ole halunnut ”sotkeutua”.. Joskus hän on sitä miettinyt, mutta on kokenut politiikan ja yrittäjyyden yhdistämisen hankalaksi.

– Se on pyhä asia. Oma pesä tulee pitää siistinä, Jürgen perustelee.

Ammattiupseeriksi järkivalinnalla

Jazz soi baarissa. Ympärillä on ystäviä. Lasissa viiniä. Savukkeen savu leijailee kattoa kohti.

Baariksi sisustetussa, funkkistyylisessä salissa olisi voinut tapahtua tällaista ajassa, johon sali vie, 1920- ja 1930-luvuille. Sali on Jürgenille mieluisin museon saleista.

– Valitettavasti minä olen syntynyt liian myöhään. Olisi ollut kiva saada elää sitä aikaa, 73-vuotias Jürgen tunnustaa.

Mies tuntee omakseen 1920-luvun ilon ja uuden odottamisen riemun, joka alkoi nousta ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja jota kesti niin pitkään kunnes Hitler nousi valtaan.

Salissa Jürgen palaa muistelemaan nuorta itseään. Tuolloin hän haaveili taidekouluopiskeluista. Hänellä oli sinne paikkakin. Jürgen teki kuitenkin järkivalinnan ja päätyi ammattiupseeriksi armeijan palvelukseen.

Museossa on esillä musiikin historiaa 1850-luvulta lähtien. Kuva: Terhi Marjakangas / Yle

Valinnan hän teki lapsuusmuistojensa saattelemana.

Jürgen syntyi Frankfurtissa toisen maailmansodan aikaan. Hänen kotikaupunkinsa oli tuhoutunut sodasssa eikä hän halunnut, että kukaan joutuisi kokemaan vastaavaa.

– Tiesin, miten pahaa diktatuuri on ja ajattelin, että teen ainakin pienen osan turvatakseni demokratiaa.

Vaikka mies luopui nuorena haaveistaan taiteen parissa, toteuttaa hän tavallaan nyt taiteellista puoltaan musesossa.

Vakiokalustoa kuten soittimetkin

Virallisesti museon toiminnasta vastaa tällä hetkellä Jürgenin Pawel-poika. Hän vetää opastettuja kierroksia omalla tyylillään ilman poliittista satiiria. Myös kesätyöntekijöillä on oma tapansa esitellä musiikin historiaa. 

Vaikka mitään pakottavaa tarvetta ei ole, on Jürgen museossa yhtä tiiviisti kuin soittimetkin. Heittäen kuuluisaa poliittista satiiriaan, laulaen kovalla äänellä, herättäen tunteita.

– Niin kauan kuin minä elän, olen mukana tässä. Voitko sinä kuvitella, että minä istuisin vain kotona? mies huudahtaa hyväntuulisena.