Puukko pelasti Jussi Kujanpään kahdesti – tuleeko vielä kolmas kerta?

Puukkoja rakentava turkulaismies ei lannistu vakavan sairauden alla. Työ pitää pääkopan kunnossa.

puukot
Jussi Kujanpää ei jätä puukkoa. Uusia työkaluja syntyy harvakseltaan mutta varmasti.
Jussi Kujanpää ei jätä puukkoa. Uusia työkaluja syntyy harvakseltaan, mutta varmasti.Yle / Lassi Lähteenmäki

TurkuJussi Kujanpää kurvaa autollaan pari kertaa viikossa puukkoverstaalleen. Hiomakone, vasara, hirvensarvet ja puuvalikoima odottelevat mestaria paikalle. Verstaan tervainen aromi tulee Jussin omatekoisesta seoksesta, jolla hän käsittelee puukkojen kahvat.

Pöydällä on rivissä valmiita puukkoja, joiden kahvoissa vuorottelevat puu- ja sarvirenkaat. Hiiliteräs kulkee kahvan läpi, ja niitattu pää pitää työkalun tukevana ja kestävänä.

Paikka on vähän pölyinen, mutta se ei Jussia haittaa. Puukkojen teko on miehelle terapiaa ja ajankulua.

Ensimmäinen puukonisku tuli 1990-luvun laman aikaan

Jussi Kujanpäällä oli 1990-luvulla kädet täynnä työtä. Timpurin hommia riitti, kun Suomi oli vahvassa, ehkä liiankin jyrkässä nousukiidossa.

Kun 90-luvun lama tuli, firman työtilanne romahti, ja Jussi jäi työttömäksi.

– Minä hain hirveästi töitä, mutta kirvesmiehelle ei löytynyt mitään työtä, hän muistelee.

– Tulin vainoharhaiseksi. Kun hain postia, katselin ensin verhon takaa ikkunasta, uskaltaako pihalle lähteä.

Mutta sitten tuli ensimmäistä kertaa kuvaan puukko: Kujanpää alkoi nikkaroida puukkoja kavereiden kannustamana.

Hän on aina ollut kätevä käsistään, ja puukko nosti miehen pinnalle.

– Mulla oli oma firma ja parhaimmillaan useita jälleenmyyjiä, Kujanpää muistelee.

Toinen puukko pelasti sairastuneen miehen

Jussi Kujanpään firman menestys ei jatkunut kovinkaan kauan. Outo lihasvaiva sai 44-vuotiaan miehen hakeutumaan hoitoon.

– Toiset löysivät sitä ja toiset tätä, eikä selvyyttä löytynyt. Mutta sitten piikkiöläinen terveyskeskuslääkäri otti silmäluomesta verikokeen, Jussi selvittää.

Verikoe paljasti, että Kujanpäällä on harvinainen lihassairaus. Myastenia gravis on vasta-ainevälitteinen hermo-lihasliitoksen sairaus.

– Se on pirullinen kaveri. Se istuu olkapäällä ja hakkaa koko ajan niskaan ja sanoo, että hei, olen olemassa.

Sairauden keskeinen oire on fyysisessä rasituksessa voimistuva ja levossa helpottava lihasheikkous. Se ilmenee eri päivinä eri paikoissa kehoa.

Jos ihminen alkaa itseään jatkuvasti sääliä, siitä ei tule muuta kuin pahaa.

Jussi Kujanpää

– Lihas on ihan terve, mutta se ei saa sitä käskyä, että koita kestää. On pirullinen homma, kun kädet putoavat sivulle ja pää putoaa rintaan, kun niskalihas ei kanna, Jussi kuvailee.

– Voi olla pari päivää ihan hyvää, mutta seuraavat viisi päivää olen takapuolellani. Aavistan, koska se tulee. Se tulee masennuksena ja inhottavana tunteena, Jussi jatkaa.

Pyöräily, pintasukellus ja muut rakkaat harrastukset saivat jäädä. Tässä vaiheessa puukot tulivat avuksi toistamiseen. Niitä Kujanpää tekee edelleen vointinsa mukaan, sillä toimettomuus ei sovi hänelle. Pääkoppa täytyy pitää kunnossa. Siinä puukot ovat tärkeässä roolissa.

Kujanpää kannustaa muitakin sairaita lähtemään liikkeelle.

– Jos ihminen alkaa itseään jatkuvasti sääliä, siitä ei tule muuta kuin pahaa, Kujanpää tiivistää.

– Liikkukaa, ajatelkaa, tehkää jotain, olkaa porukassa, naureskelkaa ja puhukaa ihmisten kesken. Se on tärkeää.

Jussi Kujanpää rakentaa puukkojen kahvat eri puulaaduista ja hirvensarvesta.
Jussi Kujanpää rakentaa puukkojen kahvat eri puulaaduista ja hirvensarvesta.Yle / Lassi Lähteenmäki

Verstaalla ja markkinoilla

Jussi Kujanpää on sairastanut lihassairautta 17 vuotta, ja vähän muitakin vaivoja on päälle kertynyt. Kun markkinoilla puukkokojun takaa tervehtii iiloinen mies, ei ihan heti uskoisi, että kyseessä on vakavasti sairas mies.

Kujanpää jättää myyntihommat vaimolleen, joka tekee myös puukkoihin nahkatupet. Jussi keskittyy lähinnä asiakkaiden kanssa jutteluun vointinsa mukaan.

Markkinoiden välissä Kujanpää jatkaa puukkojen tekoa pari päivää viikossa. Yleensä hän istuu työjakkaralla pari tuntia kerrallaan. Pidempi työjakso koituisi seuraavien päivien tuskaksi, ja silloin pitäisi taas käydä lääkekaapilla.

Näköalattomuudesta ei voi Kujanpäätä moittia. Hän on elämänsä aikana tehnyt tuhansia puukahvaisia puukkoja, ja tuotekehittely jatkuu kaiken aikaa.

Jussin päässä pyörii ajatus aivan uudenlaisesta puukosta. Sen enempää hän ei ajatusta paljasta, mutta pohdiskelu jatkuu.

Olisiko tämä tulevaisuuteen katsominen se kolmas pelastava puukko Jussi Kujanpään kivikkoisessa elämässä?