Trump katuu oikeusministerinsä nimitystä – "Erittäin epäreilu presidenttiä kohtaan"

Trump myös kritisoi lehtihaastattelussa FBI:n entistä johtajaa James Comeya sekä tämän seuraajaa.

Donald Trump
Jeff Sessions
Jeff SessionsMichael Reynolds / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo New York Times -lehden haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), ettei hän olisi ikinä valinnut Jeff Sessionsia oikeusministeriksi, jos hän olisi tiennyt Sessionsin jääväävän itsensä Venäjä-tutkinnasta. Trumpin mukaan Sessionsin päätös asiassa oli "erittäin epäreilu presidenttiä kohtaan".

– Sessionsin ei olisi pitänyt ikinä jäävätä itseään, ja jos hän tiesi jääväävänsä itsensä, hänen ei olisi ikinä pitänyt sanoa minulle, että hän ottaa työn vastaan, Trump sanoi lisäten, että tällöin hän olisi voinut valita oikeusministeriksi jonkun muun.

Trumpin mukaan Sessionsin päätös myös johti lopulta siihen, että Venäjä-tutkintaan nimitettiin erikoissyyttäjä.

Sessions jääväsi itsensä maaliskuussa Venäjä-tutkinnasta sen jälkeen, kun hänen Venäjä-kytköksensä herättivät kysymyksiä. Sessions ei kertonut kahdesta tapaamisestaan Venäjän suurlähettilään kanssa, kun hän oli senaatin kuultavana ministerinimityksensä yhteydessä.

Myös FBI-johtajat saivat osansa

Lehden laajassa haastattelussa presidentti syytti myös toukokuussa erottamaansa FBI:n entistä johtajaa James Comeya. Trumpin mukaan Comey olisi yrittänyt säilyttää työnsä hyödyntämällä epäilyttäviä asiakirjoja. Hän kritisoi myös Comeyn seuraajaa, nykyistä FBI:n johtajaa sekä varaoikeusministeriä.

Trumpin mukaan Robert Muellerin johtamassa tutkinnassa Venäjän sekaantumista Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on havaittavissa eturistiriitoja. Hän varoitti tutkijoita laajentamasta kohdettaan liian kauaksi Venäjästä. Muelleria hän ei kuitenkaan pyytäisi erottamaan, eikä hän ollut halukas kuvailemaan tilannetta, jossa hän tekisi niin.

Lähteet: STT, Yle Uutiset

Lue myös:

Kushner, Trump Jr ja Manafort todistavat ensi viikolla senaatin komiteoiden edessä