Oulun Raatin tilat tarkistettu – pommia ei löytynyt

Poliisi tiedottaa asiasta myöhemmin iltapäivällä.

pommiuhka
Poliisin logo poliisimiehen hihassa.
Esa Huuhko / Yle

Poliisi on saanut tarkistettua Oulun Raatin stadionin eilisen räjähdeuhkan jäljiltä. Alueelta ei löytynyt mitään räjähteisiin viitaavaa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Hyrkäs Oulun poliisista kertoo, että uhkauksessa oli nimenomaan kyse pommiuhkasta.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että ilmoitus oli perätön, Hyrkäs kertoo.

Raatin stadionin toimitsijalle soitettiin ulkomaisesta liittymästä kaksi kertaa ja uhattiin englanninkielellä, että mikäli ihmiset eivät poistu jalkapallostadionilta, siellä räjähtää pommi.

– Emme pysty vielä tässä vaiheessa ottamaan kantaa, mistä tässä on kyse. Arvailujen varassa joudutaan menemään, Hyrkäs kertoo.

Uhkauksen vuoksi Ykkösen paikalliskamppailu AC Oulun ja OPS:n välillä keskeytettiin keskiviikkoiltana 19.7. ottelun 83. minuutilla ja stadion tyhjennettiin. Tilanteen seurauksena myös koko Raatin saari evakuoitiin ja suljettiin liikenteeltä.

Poliisi jatkaa asian rikostutkintaa perättömänä vaarailmoituksena. Ketään ei ole otettu kiinni tapauksen vuoksi eikä uhkaajan henkilöllisyys ole selvillä.

Samankaltaisuutta Rovaniemen tapaukseen

Oulun Raatin stadionin pommiuhka ei ole ainoa laatuaan tänä vuonna. Huhtikuussa Rovaniemen Keskuskenttällä pelattu RoPS-VPS-ottelu jouduttiin evakuoimaan vastaavan uhan vuoksi.

Rikoskomisario Jussi Hyrkäs ei halua tässä vaiheessa kantaa, liittyvätkö tapaukset toisiinsa.

– Samankaltaisuuksia on kuitenkin paljon, hän toteaa.

Lue lisää:

Oulun derby keskeytettiin loppuhetkillä - Raatin stadion ja saari tyhjäksi pommiuhkauksen takia

RoPS-valmentaja joutui toisen kerran pommiuhkaan - "Mitään pakokauhua ei ollut"

Klo 10:27 lisätty tutkinnanjohtajan kommentteja ja lisätietoja asiasta.

Klo 12:06 lisätty tiedot uhkausoittojen yksityiskohdista sekä rikosutkintanimikkeestä.