Logomon sillan rakentaminen sai alkusysäyksen työmaakokouksessa

Paalutustyöt alkavat elokuussa.

Logomo (Turku)
Jousi-silta
Kävelysillan suunnittelukilpailun voitti kilpailutyö nimeltään Jousi.Turun kaupunki

Turun Logomon kävelysillan rakentaminen sai torstaina lähtölaukauksen, kun Ratapihankadulla pidettiin työmaakokous. Työt alkavat elokuussa. Noin 10 miljoonaa euroa maksava silta on valmis ensi vuoden lopulla.

Infrapalvelujen johtaja Tapio Siirto Turun kaupungilta kertoo, että silta on Turun mittakaavassa harvinaisen suuri hanke.

– On se meidän uudishankkeeksi iso. Se on yksi meidän kärkihankkeista. Ei niitä ihan joka päivä tehdä, ja on se erikoinen silta muutenkin, pohtii Siirto.

Viiden tukirakenteen paalutus aluksi

Logomon kävelysillan toteuttaa Lemminkäinen. Työt alkavat alusrakenteiden paalutuksella.

– Paalutukset ja peruslaattojen teot käynnistyvät ensimmäisessä vaiheessa. Ratapihankadun viereen perustetaan työmaa-aluetta, josta operoidaan sähköradan ylittävää työmaata, kertoo Tapio Siirto.

Logomon sillan työmaakokous 20.7.2017
Logomon sillan työmaakokous 20.7.2017Kalle Mäkelä / Yle

Sillan muoto alkaa näkyä vasta vuoden 2018 puolella.

– Ensimmäisiä tukirakenteita pystytetään vuodenvaihteen jälkeen, kertoo Infrapalvelujen johtaja Tapio Siirto.

Yli junaradan kulkeva silta vaikuttaa luonnollisesti junaliikenteeseen.

– Silta tehdään junaliikenteen ehdoilla. Pyrimme siihen, että liikennekatkoja tulee mahdollisimman vähän.

Suunnittelua on tehty VR:n ja liikenneviraston kanssa.