Kuopio vastasi kyselijöille: Uuteen uimahalliin on tulossa kuntosali

Kaupunkilaisten keskuudessa on liikkunut epäilyjä siitä, että keskustan uuteen uimahalliin ei tulisi kuntosalia.

Kuopio
Havainnekuva.
Arkkitehtitoimisto ArkMill

Kuopion kaupunki oikoo epäselviä käsityksiä siitä, tuleeko keskustan uuteen uimahalliin kuntosalia. Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että uima- ja jäähallihanke sisältää varauksen kuntosalitoiminnalle.

Viime aikoina kuopiolaiset ovat epäilleet muun muassa Savon Sanomien yleisönosastokirjoituksissa, että uuteen kuntosaliin ei tulisi kuntosalia lainkaan. Ajatusta on pidetty outona senkin takia, että kaupunki pyrkii edistämään ihmisten hyvinvointia liikunnan avulla.

Kuopion kaupunki toteaakin tiedotteessaan, että se kannustaa asukkaitaan pitämään huolta hyvinvoinnistaan muun muassa eri liikuntamuotojen, kuten kuntosaliharjoittelun avulla.

Kuopion kaupunginvaltuusto päätti keskustan uimahalli- ja jäähallipalveluiden järjestämisestä toukokuussa. Hankkeen toiminnallinen suunnittelu on kesken ja palvelukokonaisuus tarkentuu valmistelun edetessä.

Lue myös: Ei pelkästään uima- ja jäähalli – jos suunnitelmat toteutuvat, Kuopion jäähallin ympäristö mullistuu täysin