Koe uusi yle.fi

TV-sarjat inspiroivat partamuotia – leuassa voi kasvaa viikinkiparta tai Lemmy Kilmister -kopio

Parta on edelleen muodissa, ja sen trimmaaminen siistiksi on valttia. Suomalaiset eivät ole rohkeimpia partapröystäilijöitä, mutta Lemmy Kilmister -tyyli toimii aina.

parta
Partasaippuaa, partatrimmereitä ja viiksikuvioinen purkki asetelmassa.
Nadja Mikkonen / Yle

Kajaani

Johan se tiedettiin Kalevalassakin: parta ei kasva pahoille eikä joutaville. Partabuumi ei näytä laantuneen ainakaan Suomessa, ja moni kommentoi muhkeita partoja kadullakin.

Kajaanilainen Auvo Huttu on ollut partasuu jo 20 vuoden ajan ja kuullut parrastaan kommentteja niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Siisti sänki muuttui muhkeammaksi, pidemmäksi parraksi viitisen vuotta sitten, kun parta "alkoi vaan kasvamaan". Ensimmäisenä vuotena parran kasvatus oli piinaavinta, kun pituuden kasvamista piti odotella.

– Se oli välillä risuparta. Piti miettiä, ajaisiko sen pois. Sitten parta vain kasvoi, meni määrätyn rajan yli ja alkoi näyttää paremmalta, Huttu kertoo.

Auvo Huttu katsoo kameraan.
Auvo Huttu on kasvattanut pitkää partaa viitisen vuotta, ja on sangen tyytyväinen lopputulokseen.Nadja Mikkonen / Yle

Nyt Hutun on jo vaikea kuvitella elämäänsä ilman partaa. Huttu ei tarvitse monimutkaisuuksia parranhoidossa: usein pelkkä harjaus ja partaöljyn tai -vahan käyttö riittää, että parta pysyy ojennuksessa, eikä sojota miten sattuu. Pesu onnistuu tavallisella saippualla suihkun yhteydessä, ja aamuisin hoitoon menee minuutti.

– Olen keskustellut paljon muiden partamiesten kanssa, ja joillakin saattaa mennä puolikin tuntia, kun he käyvät ajatuksella läpi kaikki parranhoitovaiheet.

Ne, joilla on poirotmaiset viikset, ovat todella tarkkoja niistä.

Marja Mikkonen

Parta kuulostaa olevan vapaata riistaa kommenteille. Huttu on kuullut sekä kehuja että vertauksia joulupukkiin tutuilta, ja joskus tuntemattomatkin kertovat parrasta mielipiteensä. Palaute on sentään ollut myönteistä. Partaa kasvattaessa Huttu ei osannut odottaa, että kasvojen karvoitus kutsuisi niin paljon huomiota, mutta ei pistä asiaa pahakseen.

– En tiedä yhtään, mistä partojen kommentointi johtuu. Eiväthän tuntemattomat muutenkaan arvostele ihmisen ulkonäköä, Huttu pohtii.

Partamuoteihin Huttu ei ole lähtenyt, vaan sopivan mittainen ja rehellisen suora parta on riittänyt, ilman "kaikennäköisiä joulukoristeita". Vaikka bad hair day eli huono hiuspäivä voi vaivata ketä tahansa meistä, Huttu ei ole kärsinyt huonoa partapäivää, ainakaan vielä.

– Kaikki on mennyt hyvin yhteistyössä parran kanssa.

Viiksi- ja partatuotteita hyllyllä.
Partojen ja viiksien hoitoon on kehitetty aimo määrä erilaisia tuotteita: partashampoota, kampoja, harjoja, viiksivahaa, partavahaa ja öljyjä. Nadja Mikkonen / Yle

Parrattomien voi olla vaikea ymmärtää, miksi kasvokarvoitus herättää niin paljon tunteita tai ajatuksia, mutta kansainvälisesti partasuut ovat jopa järjestäytyneet toiminnassaan. Huttu on ollut aikaisemmin mukana myös Yhdysvalloista alkaneessa Bearded Villains -liikkeessä, jonka ydinajatus on yhdistää (siirryt toiseen palveluun) (Bearded Villains) parrakkaita miehiä taustasta riippumatta ja tehdä myös hyväntekeväisyystyötä.

Pitää osoittaa halua kasvattaa parta, ja että omaa pitkäjänteisyyttä, jota parran kasvattaminen vaatii.

Ville Arponen

Bearded Villainsin Suomen varakapteeni ja hallituksen jäsen Ville Arposen mukaan varsinaista partakateutta ei ole, vaikka partatapaamisissa varmasti liikkuu useita majesteetillisen parran omaavia. Kateus on enemmänkin toisen parran ihailua kuin aitoa kateutta. Arponen kutsuukin muita Bearded Villainsin jäseniä partaveljiksi.

Arposen mukaan parranpito on tullut tavallisemmaksi, eikä ole enää trendikkyyden ensiaallossa. Partasuisia näkee paljon useammin kuin aiemmin. Arponen arvioi, että huoliteltu tyyli on nyt valttia.

Järjestön toimintaan pääsemisessä minimimitta on neljän senttimetrin pituinen parta.

– Pitää osoittaa halua kasvattaa parta, ja että omaa pitkäjänteisyyttä, jota parran kasvattaminen vaatii. Me olemme kuitenkin partakerho, Arponen sanoo.

Omintakeisuus on valttia, mutta myös Lemmy-parta käy

Parturi-kampaaja ja kajaanilaisen Tukkatakomon omistaja Marja Mikkosen hoiviin tulee parta-asiakkaita vähintään viikottain, joskus jopa päivittäin. Mikkosen näkökulmasta partainnostuksen hiipumisesta (siirryt toiseen palveluun) (Iltalehti) ei näy merkkejä: kasvokarvoitus on yhä trendikäs.

– On siistejä, trimmattuja ja tarkoilla rajoilla. Lisäksi on rönsyilevämpiä, niin sanottuja metsuripartoja. Tosin nekin pidetään nykyään aika siistinä, eikä parran anneta sojottaa miten sattuu, Mikkonen sanoo.

Mikkosen mukaan suomalaisten suhtautuminen partaan on muuttunut valtavasti vuosien aikana. Parikymppiset ja sitä vanhemmat ovat hyvin tarkkoja hiusten ja parran muotoilusta, mutta myös vanhemmat miehet haluavat tyylitellä partaansa.

Parturi-kampaaja Marja Mikkonen värjää asiakkaan hiuksia.
Parturi-kampaaja Marja Mikkosella käy parta-asiakkaita viikottain jos ei päivittäin. Tällä kertaa asiakkaaksi ei saapunut partamiekkosta, vaan Mari Saarenpää, joka tuli värjäämään hiuksiaan. Nadja Mikkonen / Yle

Siinä missä muualla maailmassa partamuoti on ollut valtavirtaa jo tovin, on Suomessa parran siistiyttäminen asiantuntijalla vielä tuloillaan, mutta Mikkosen näkökulmasta kasvamaan päin. Parranajo tapahtuu Tukkatakomossa veitsellä.

Mikkonen rinnastaisi parranajon parturilla kasvohoidossa käyntiin: se on ylellinen, oma hetki ja tilaisuus rentoutua. Parranhuolto merkitsee monelle samanlaista huolittelua kuin esimerkiksi hiuksien hoito. Parrastaan kiinnostuneita ovat Mikkosen mukaan kaikki, tavisduunareista ja nuorista pukuherroihin.

Miehet ovat tulleet enemmän esille parturipalveluiden piirissä vuosien saatossa, ja siten tarjontakin on kasvanut. Mikkosen mukaan miehistä saa hyviä ja uskollisia asiakkaita, jotka tulevat takaisin samalle ammattilaiselle, jos lyötävät hyvän tekijän.

Mainokset eivät Mikkosen kokemuksen perusteella pure: asiakkaat tulevat usein puskaradion kautta kuultuaan suosituksen joltakulta tutulta. Etenkin tiettyä tyyliä vaalivat tulevat mieluusti takaisin tutulle parturille, joka jo tietää mitä tehdään.

Se oli välillä risuparta.

Auvo Huttu

Joitakin vuosia sitten kukkaisparrat (siirryt toiseen palveluun) (BuzzFeed) villitsivät erityisesti sosiaalisessa mediassa, ja partabuumin noustessa myös palmikot (siirryt toiseen palveluun) (Huffington Post) löysivät tiensä leukoihin. Mikkosen mukaan koristeelliset parrat ovat esillä median kuvastossa, mutta parturin tuolissa niitä ei juurikaan näy.

Yhtä selvää trendiä Mikkonen ei tälle vuodelle ole huomannut, vaan kaikki menee. On perussiistiä ja lyhennettyä, on Lemmy Kilmister -partaa, ja kaikkea siltä väliltä. Mikkosen mukaan jokainen luo oman trendinsä.

– Nykyään on kenties enemmän valloilla sekä hiusten että parran kanssa ajatus siitä, että jos tyyli sopii itselle, se on ihan jees.

Parta- ja viiksituotteita kampaamon hyllyllä.
Mikkosen mukaan moni mies on hyvin tarkka hoitoaineiden tuoksuista: erityisessä suosiossa on ollut mangon ja vaniljan tuoksuinen partaöljy.Nadja Mikkonen / Yle

Kaikilla parturi-kampaamoalalla olevilla ei ole kiinnostusta tarjota parran ja viiksien hoitoa, mutta Mikkonen itse nauttii parranajoista ja -muotoiluista niin paljon, että voisi tehdä niitä koko päivän. Parta-asiakkaat tuovat paitsi vaihtelua työpäivään, myös vaativat taidokasta käsittelyä.

– Miehet osaavat olla tosi haastavia. Ne eivät ole helppoja hommia, jossa parran voisi vain sipaista lyhyeksi tai laittaa vähän viiksivahaa. Asia on paljon tärkeämpi, Mikkonen kuvailee.

Parran lisäksi parturissa hoidetaan kuntoon myös viiksiä. Mikkonen on nähnyt asiakkaissaan kaksi vahvaa viiksisuuntausta: siistit ja trimmatut ja toisaalta suureelliset, Hercule Poirot -tyyliset viikset.

– Ne, joilla on poirotmaiset viikset, ovat todella tarkkoja niistä. Niiden kanssa saa olla tosi terävänä siitä, mistä otetaan ja minkä verran. Pienellä liikkeellä voi tuhota koko kasvatusprosessin.

Parturi-kampaaja Anssi Manninen pitelee käsissään parranhuoltoon liittyviä tavaroita.
Parturi-kampaaja Anssi Mannisella on käsissään tärkeitä parranhoitovälineitä , kuten sakset, harva ja tiheämpi kampa ja trimmaustarpeita.Nadja Mikkonen / Yle

Kajaanilaisen parturi-kampaamo Oasis Oy:n toimitusjohtaja, parturi-kampaaja Anssi Mannisen mukaan parrat ovat olleet trendissä jo pitkään, ja nykyistä edeltävä buumi oli 1970-luvulla. Mannisen mukaan tv-sarjat, kuten Viikingit, Game of Thrones ja Black Sails ovat vaikuttaneet partamuotiin: viikinkityyli on nyt suosittua.

Se voi johtua myös siitä, että Manninen itse pitää tyylistä, ja tarjoaa sitä asiakkaillekin.

– Kukaan ei varsinaisesti uskalla sanoa, että tahtoo viikinkityylisen parran. Asiakas ei kuitenkaan katso pahalla, jos parta muotoillaan siihen malliin, Manninen sanoo.

Viikinkityylinen parta on risumainen, mutta Manninen painottaa, että risupartakin pitää siistiä tarkasti, jotta se näyttää hyvältä.

Kaikki on mennyt hyvin yhteistyössä parran kanssa.

Auvo Huttu

Manninen kertoo, että Keski-Euroopassa lyhyt ja siisti parta on muotia, ja samanlaisen hän on leikannut itselleenkin. Suomalaista partalaatua Manninen luonnehtii vaaleammaksi tai punaisemmaksi kuin esimerkiksi eurooppalainen parta. Myös partakarvojen suoruus on täällä tyypillistä.

Mannisen asiakkaista 20–40-vuotiaat ovat innokkaimpia parrankasvattajia, mutta viiksivalluja ei kovin paljoa näy. Parta-asiakkaita käy viikottain, joten partojen pito on paitsi suosittua, myös kasvanut Mannisen mukaan parin vuoden aikana.

– Yleinen suuntaus on, että miehet voivat kikkailla ulkonäöllään muutenkin kuin siistiä korvanpäälliset parturissa ja laittaa geeliä tai vahaa.

Manninen suosittaa jokaiselle pidemmän parran omistajalle trimmeriä, jolla saa parran kuosiin tarvittaessa kotikonstein. Sakset ja harva kampa tulevat myös tarpeeseen – mitä tuuheampi ja isompi parta, sitä harvempi kampa, neuvoo Manninen. Partaöljyt auttavat myös parran alla olevan ihon hoitoa.

Anssi Manninen esittelee partatrendejä.
Nadja Mikkonen / Yle

Manninen on saanut ehdottaa asiakkaille melko vapaasti partaideoita, eivätkä asiakkaat ole olleet turhan tarkkoja. Parranajojen kysyntä on puolestaan Mannisen arvion mukaan hiipunut.

– Ihmiset ajelevat partoja pois itse höylällä ja sähkökoneilla.

Vaikka suomalaiset eivät keskimäärin tunnu olevan näyttävien partojen perään, on yksi tyyli jäänyt Mannisen mieleen: Marja Mikkosenkin mainitsema Lemmy Kilmister -parta.

– Ne ovat aina näyttäviä ja brutaaleja. Toki ne ovat kopioita, mutta niihin sisältyy myös huumoria.

Lue lisää:

"Jumankauta, sulla on komea parta!" – Turpajouhet tuovat rahaa, ihailua ja uskottavuutta

Miehet kiinnostuivat ulkonäöstään – trendi kiihdytti suomalaisyrityksen huimaan kasvuun

Ylen partahaaste villitsi: Näin näyttäviä ovat suomalaismiesten parrat

Partasuiset hyväntekijät Bearded villains

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Kotimaan uutiset

Katsojat arvioivat: Niinistö pärjäsi parhaiten, Haatainen heikoiten – katso suuri vaalikeskustelu Areenasta

Presidentinvaalit

Väyrynen vaalikeskustelussa: Suomi vietiin perustuslakia rikkoen euroalueeseen – Yle seurasi hetki hetkeltä

Presidentinvaalit

Sotaleikki aloitti Ylen vaalikeskustelun – presidenttiehdokkailta tivattiin toimintanohjeita

Teleoperaattorit

Yhdysvaltalainen viestintäkomitea äänesti: USA:ssa voidaan luopua vapaasta internetistä