Kiistelty laki läpi Puolan senaatissa – Maan oikeuslaitos siirtymässä hallituksen käsiin

Kymmenet tuhannet ihmiset osoittavat mieltään lakia vastaan. EU uhkaa Puolaa vastatoimilla.

Puola
Lakiehdotusta vastustavat senaattorit heiluttavat lappuja, joissa lukee "itsenäinen oikeuslaitos" Puolan senaatissa 22. heinäkuuta 2017.
Korkeimman oikeuden uudistamista koskevaa lakiehdotusta vastustavat senaattorit heiluttivat lappuja, joissa luki "itsenäinen oikeuslaitos", Puolan senaatissa 22. heinäkuuta 2017.Leszek Szymanski / EPA

Puolassa maan senaatti on hyväksynyt lakiehdotuksen korkeimman oikeuden uudistamisesta.

Laki antaa Puolan oikeusministerille, eli siis maan hallitukselle, oikeuden valita ja erottaa korkeimman oikeuden tuomareita.

Lakiehdotus tarvitsee enää Puolan presidentin Andrzej Dudan hyväksynnän, sillä parlamentin alahuone hyväksyi sen aiemmin tällä viikolla.

EU on uhannut Puolaa vakavilla seurauksilla, sillä sen katsoo lain olevan EU:n arvojen vastainen. EU:n mukaan Puolan oikeuslaitoksen riippumattomuus uhkaa vaarantua lakimuutoksen myötä.

Euroopan komissio harkitsee artikla 7:n käyttöä ensimmäistä kertaa EU:n historiassa. Tämä voisi viedä Puolalta äänioikeuden EU:ssa.

Lue myös:

Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtajan Sampo Vaarakallion raportti Varsovasta: Puolan lakimuutoksia vastustavat pysyvät kaduilla – "Olemme matkalla totalitarismiin"

Lähteet: STT