Tiesitkö tästä lajista? Päältäajettavilla ruohonleikkureilla on kisattu Suomessa jo 10 vuotta

Kilpailuissa testiin joutuvat niin ajajien takapuolet kuin ruohonleikkureiden moottorit ja taka-akselit.

Ajettava ruohonleikkuri
Ylen aamu-tv: Ruohonleikkuri kilpurina
Ylen aamu-tv: Ruohonleikkuri kilpurina

Monella sunnuntairuohonleikkaajalla saattaisi mennä pupu pöksyyn, mikäli hyppäisi näiden voimanpesien rattiin. Patrik Lindahlin ja Markus Myrttisen kilpaleikkurit kulkevat parhaimmillaan toistasataa kilometriä tunnissa.

Varsinaiseen ruohonleikkuuseen näistä vehkeistä ei enää ole, sillä kilpaleikkurista on poistettu leikkuupöytä. Lisäksi niihin on tehty monenlaisia virityksiä.

Ruohonleikkureilla kisataan kahdessa sarjassa Suomessa.

Vuonna 2017 Leikkureiden LeMansissa (siirryt toiseen palveluun) mitellään kahdeksassa osakilpailussa. Kukin kisa kestää 3–12 tuntia.

Kisoissa radat on rakennettu niin, että leikkureiden maksiminopeus on 50–60 km/h.

"Mäntä tuli kokonaan moottorista ulos"

Ruohonleikkurikisoja on järjestetty Suomessa jo 10 vuotta. Kisojen isä Patrik Lindahl kertoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että alun perin hän halusi kehittää kavereidensa kanssa halvan lajin.

– Nykyään teemme jo yhteistyötä ulkomaalaisten kanssa. Tänä vuonna oli kuudesta maasta ajajia osallistumassa Suomen ensimmäiseen 12 tunnin kisaan järven jäällä, sanoo Lindahl.

Pitkissä kisoissa koville joutuvat ajajien selät ja takapuolet. Ruohonleikkureista kovilla ovat moottorit, taka-akselit ja vaihteistot.

– Yhdessä kisassa kajahti ja katselin, että mitä tuolta tulee, niin mäntä tuli kokonaan moottorista ulos, Lindahl muistelee.

Katso videolta Bror-Erik Walleniuksen selostamana, kun Markus Myrttinen ja Ylen aamu-tv:n juontajat kisaavat ruohonleikkureilla.