Kissanpennut kuolivat muovipussiin – sivulliset etsivät tekijää somessa huomattavan vihjepalkkion avulla

Kissanpennut sinnittelivät pitkän päivän jätesäkissä keskellä valtatietä ennen kuin kukaan ymmärsi, että pussissa on jotain muuta kuin roskia.

Kuvan kissanpennut eivät liity tapaukseen. Kuva: Heikki Ahonen / Yle

Heiveröinen kissanpentu veti viimeisen henkäyksensä pian sen jälkeen, kun ohikulkija avasi epämääräisen, keskelle valtatie kahdeksaa hylätyn jätesäkin. Sen sisaruksilta olivat voimat loppuneet jo aiemmin.

Kissanpennut olivat olleet pussissa ilmeisesti useita tunteja. Lähelle Laitilaa tiputetusta jätesäkistä oli tehty havaintoja pitkin päivää. Ohikulkijat uskoivat sen olevan täynnä roskia. Vasta viiden aikaan iltapäivällä joku päätti kurkata pussiin. Silloin oli jo liian myöhäistä.

– Säkki oli jo puoli seitsemältä aamulla siinä, kommentoi yksi ohikulkijoista Katariina Kuusiston Facebook-päivitykseen.

Kuusisto julkaisi etsintäkuulutuksen tekijästä Facebookissa (siirryt toiseen palveluun) eilen, pian tapauksen tultua ilmi. Hän teki sen pentujen löytäjän puolesta, joka ei halua nimeään julkisuuteen.

Ratkaisevasta vihjeestä luvattiin ilmoituksessa ensin 200 euron palkkio. Kommentoijat lisäsivät pottia ja tänään iltapäivällä se oli jo lähes 1 400 euroa. Huomattavasta vihjepalkkiosta huolimatta tekijästä ei ole vielä tietoa.

Poliisilla ei vielä tietoa

Poliisi ei ole kirjannut tapahtumasta rikosilmoitusta. Komisario Reijo Pennanen toivoo, että sellainen tehtäisiin aina, jos tilanteessa on syytä epäillä rikosta.

– Mielestäni tällainen tapaus täyttää eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit. Teosta voi seurata sakkoja tai jopa vankeutta ja eläintenpitokielto.

Pennanen neuvoo, että vastaavissa tilanteissa voi soittaa vaikka hätäkeskukseen ja pyytää poliisia paikalle.

Mielestäni tällainen tapaus täyttää eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit.

Reijo Pennanen

Vihjepalkkion luvannut Katariina Kuusisto oli siinä ymmärryksessä, että ilmoitus poliisille olisi tehty. Hän on luvannut ottaa yhteyttä poliisiin, kun saa asiaan liittyviä vihjeitä.

Apua tarjolla

Kissat olivat harmaavalkoisia, noin viikon ikäisiä. Muuta niistä ei tiedetä. Ei edes sitä, miten ne kuolivat.

Joka tapauksessa kissanpentujen hävittäminen muovipussissa on julmaa. Ei-toivotuista kissanpennuista pääsisi eroon huomattavasti inhimillisemmin.

Esimerkiksi eläinsuojeluyhdistykset auttavat etsimään kissoille uusia koteja. Kaikilla niistä ei ole omia tiloja kissojen vastaanottamiseen, mutta useimmat löytävät jonkin keinon auttaa.

– Me teemme tätä vapaaehtoistyönä muiden töiden ohella, mutta mukana on paljon ihmisiä, jotka tarjoavat hyvää hyvyyttään kissoille sijaiskoteja, kertoo Vakka-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Pauliina Hämäläinen.

Hämäläinen muistuttaa, että ketään ei tuomita.

– Me neuvomme ja autamme. Meidän kauttamme voi toimia myös nimettömästi, jos tilanne on pakottava. Oli se mikä vain, tällaista pussiin hylkäämistä ei saisi missään nimessä tapahtua.

Löytöeläimille uusi koti

Vapaaehtoisvoimin toimivat eläinsuojeluyhdistykset pystyvät huolehtimaan eläimistä vain tiettyyn pisteeseen asti. Kaupunkien palveluna toimivat löytöeläintalot puolestaan eivät voi ottaa vastaan lemmikeitä niiden omistajilta.

– Meille tulee vain löytöeläimiä. Maksua vastaan voimme toki huolehtia myös yksityisten tuomista lemmikeistä, kertoo Kirsi Saarnio T:mi Terve Tassusta.

Saarnio kertoo, että virkavalta tuo löytöeläintaloon esimerkiksi puistonpenkiltä löytyneitä kissanpentuja aika ajoin. Löytöeläintalon häkki ei tarjoa niille parasta mahdollista kasvuympäristöä, mutta suojaa se silti antaa.

Tällainen välinpitämättömyys ei vain mene järkeeni.

Katariina Kuusisto

Kissojen hylkääjää Facebookissa etsivä Katariina Kuusistokin olisi toivonut, että kasitieltä löytyneille kissanpennuille olisi edes tarjottu mahdollisuus selviytyä.

– Jos hylkää kissat, niin laittaisi edes pahvilaatikkoon, jossa on ilmareiät. Ja kun laatikon vie löytöeläintalon lähelle, niin kyllä joku niistä huolehtii. Tällainen välinpitämättömyys ei vain mene järkeeni.

Kello 16:29 päivitetty tieto vihjepalkkion suuruudesta.

25.7. kello 9:02 poistettu maininta siitä, että kissat olisi lähetetty Eviraan tutkittavaksi. Katariina Kuusisto sai tiedon suunnitelmien muuttumisesta vasta eilen illalla.