1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kotimaiset elokuvat

Dome Karukoski ohjaa J. R. R. Tolkienin elämäkertaelokuvan

Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat David Gleeson ja Stephen Beresford. Elokuvaan etsitään parhaillaan näyttelijöitä.

Dome Karukoski ohjaa J.R.R. Tolkienin elämänkertaelokuvan. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Suomalaisohjaaja Dome Karukoski on valittu ohjaamaan maailman tunnetuimmasta fantasiakirjailijasta J. R. R. Tolkienista kertovaa elämäkerrallista elokuvaa, kertoo viihdesivusto Deadline (siirryt toiseen palveluun). STT kertoo saaneensa asialle vahvistuksen, mutta ei ole vielä tavoittanut Karukoskea kommentoimaan asiaa.

Karukoski on ohjannut muun muassa elokuvat Tyttö sinä olet tähti, Tummien perhosten koti, Kielletty hedelmä, Napapiirin sankarit, Leijonasydän, Mielensäpahoittaja ja Tom of Finland.

Deadline-viihdesivuston mukaan elokuvaan etsitään parhaillaan näyttelijöitä. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat David Gleeson ja Stephen Beresford.

Deadlinen mukaan elokuva on tutkimusmatka J. R. R. Tolkienin nuoruusvuosiin ja kertoo siitä, kuinka hän löytää ystäviä, rakkauden ja taiteellisen inspiraationsa kaltaistensa hylkiöiden joukosta koulussa. Ystävyys joutuu kuitenkin koetukselle, kun ensimmäinen maailmansota puhkeaa.

Tapahtumat ovat toimineet myös inspiraationa Tolkienin tunnetuimmille Keski-Maa-aiheisille teoksille kuten Taru sormusten herrasta, Hobitti eli sinne ja takaisin sekä Silmarillion.