Penkkipunnerruksessa kilpaileva 74-vuotias Eila: Voimailua harrastavaa naista pidettiin ennen kummajaisena

Eila Kumpuniemi kertoo, että nykyään lihaksikkaat naiset eivät enää herätä ihmetystä. Parin viikon kuluttua hänellä on edessään klassisen penkkipunnerruksen EM-kisat.

penkkipunnerrus
YLE Perämeri: Penkkipunnerrusta 40 vuotta harrastanut 74-vuotias Eila: Voimailua harrastavaa naista pidettiin ennen kummajaisena
YLE Perämeri: Penkkipunnerrusta 40 vuotta harrastanut 74-vuotias Eila: Voimailua harrastavaa naista pidettiin ennen kummajaisena

Ranualaiset Eila ja Veli Kumpuniemi ovat kolisuttaneet rautoja yhteensä jo lähes 80 vuotta. Velillä on mittarissa 82 vuotta ja Eilalla 74 vuotta.

– Eihän sitä olis näin kunnossa, jos ei olisi säännöllistä ohjelmaa ja toteuttamista. Tämä kilpailu se on ylimäärästä, Eila Kumpuniemi sanoo.

SM-kilpailujen ja sitä korkeampien kisojen mitaleja pariskunnalla on jo lähes 300. Innostus voimannostoon lähti Veli Kumpuniemen kotitilan olosuhteista Ranuan Ylimaankylästä. Voimaa tarvitsi maitotonkkien siirtelyyn.

– Kyllä se helpompi on, kun on voimaa, niin ei 50 litran tonkan siirtoon kaveria tarvinnu pyytää. Kyllä sen sai yksin liikkeelle, Veli Kumpuniemi toteaa.

Eila ja Veli eivät ole päästäneet voimiaan hiipumaan iän karttuessa, mutta lopulta on annettava periksi.

– 63-vuotiaana minä sain 300 kg maasta vielä, mutta sitten se rupesi tippumaan, Veli Kumpuniemi kertoo.

Voimaileva nainen ei ole enää kummajainen

Eila Kumpuniemi on ollut naisten voimailulajien pioneeri. Nykyään nainen ja lihakset eivät ole enää kummastusta herättävä yhdistelmä. Toisin oli 70-luvulla.

– Kyllä se oli vähän kummajainen ja harvinaista, mutta kyllä se on siitä tasaantunut aivan miesten tasoille, Eila Kumpuniemi sanoo.

Eila osallistuu parin viikon kuluttua Ylitornion klassisen penkkipunnerruksen EM-kisoihin. Paras punnerrustulos hänellä on ollut 72,5 kiloa sarjassa 60 kg. Nyt tavoitteena on 45 kiloa yli 70-vuotiaiden 47-kiloisissa. Sarjan muutos on syönyt tulosta ja tietysti ikä.

– Ikähän se tietysti parraillaan on, joka sitä ruosii, Eila Kumpuniemi pohtii.