1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. meteorologit

Seija Paasosen vuosien haaveesta totta: Teos taiteilijoiden taivaista meteorologin silmin

Tv:stä tuttu säätieteilijä valmistelee kirjaa kuvataiteen sääilmiöistä.

Seija Paasonen Ateneumissa. Taustalla Petri Ala-Maunuksen teos Vaara-Suomi (2017). Kuva: Antti Haanpää / Yle

Seija Paasonen osoittaa pilvimuodostelman syntymistä, viittilöi säärintaman nousua ja tuulen suuntaa. Hän ei kuitenkaan seiso nyt tv-studiossa sääkartan edessä, vaan Ateneumin taidemuseossa Eero Järnefeltin maalauksen edessä.

Syysmaisema Pielisjärvellä on yksi Järnefeltin lempimaalauksistani. Tässä on niin monenlaista meteorologista tapahtumaa, Paasonen selittää.

Jänefeltin, taitavan pilvimaalarin, teos on yksi säätieteilijän laajan tutkimusaineiston maalauksista. Kaikkiaan otos sisältää 1863 maalausta. Luku on sama kuin Järnefeltin syntymävuosi. Siihen aineistonkeruu oli Paasosen mielestä hyvä lopettaa.

Seija Paasonen katselee Eero Järnefeltin Maisemaa Kolilta (1928). Kuva: Antti Haanpää / Yle

Idea meteorologin taidekirjasta muhinut pitkään

Vuonna 1980 nuori meteorologianopiskelija osallistui pilvientunnistuskurssille. Moni inhosi työlästä kurssia ja pilvien tieteellisten nimien ulkoapaukuttamista.

Seija Paasonen oli innoissaan. Hän keksi jo tuolloin tutkia taivaan ilmiöitä myös maalauksista. Syttyi ajatus säätieteilijän taidekirjasta. Idea hautautui kuitenkin elämän pyörteisiin.

Kolme vuotta sitten Paasonen päätti toteuttaa vanhan haaveensa. Hän anoi ja sai muun muassa tiedonjulkistamisapurahan, otti virkavapaata Ylen sääesimiehen hommistaan ja ryhtyi keräämään aineistoa Euroopan taidemuseoita myöten.

Seija Paasonen ja Albert Edelfeltin teos Kaukolanharju auringonlaskun aikaan (1890). Kuva: Antti Haanpää / Yle

Näkökulma taiteeseen tiukan säätieteellinen

Paasosen aineistossa on maalauksia eri vuosisadoilta, monista eri tyylisuunnista ja eri maista. Eniten mukana on 1800-luvun realistisia maisemamaalareita.

Näkökulma kuvataiteeseen on puhtaasti säätieteellinen. Taiteelliset tulkinnat Paasonen jättää kuvataiteen asiantuntijoille.

– Koetan meteorologin silmin tarkastella sitä, minkälaisia asioita taiteilijat ovat ikuistaneet maalauksiinsa säästä, kuvasivatpa teokset sitten tositilanteita tai kuvitteellisia tapahtumia.

Paasonen on koodannut Excel-taulukkoonsa 80 sääyksityiskohtaa jokaisesta tutkimastaan maalauksesta. Ykköstä ja nollaa sen mukaan, löytyykö ilmiö vai ei.

–  Olen tarkastellut maalausten taivasalaa, vuodenaikoja ja vuorokaudenaikoja, pilviä ja niiden muodostelmia, sateita, sumuja ja jääpeitteitä. Olen arvioinut tuulisuutta, ja mahdollista myrskyä, Paasonen luettelee taulukkonsa monia säämuuttujia.

Taiteilijat rakastavat kumpupilviä

Meteorologi jää syyskuussa virkavapaalle työstämään tutkimustaan. Tarkoitus on ravistella Excel-taulukon tietomassasta havaintokokonaisuuksia ja kuriositeetteja kuvataiteen säästä ja kirjoittaa tietokirja.

– Esimerkiksi paljonko keräämässäni aineistossa on tiettynä aikana maalattu sadetta tai sumuja. Erilailla rajatuista maalausjoukoista löydän vaikka yläpilvien määrät tai myrskytaulut.

Vincent van Goghin teos Katu, Auvers-sur-Oise (1890). Vaikka teoksen taivas on vedetty vain muutamin raskain siveltimenvedoin, Seija Paasonen erottaa sieltä selvästi valkoiset kumpupilvet. Kuva: Yehia Eweis / Kansallisgalleria

Jo nyt Paasonen voi melkoisella varmuudella sanoa, että taiteilijat rakastavat kumpu- ja kumpukerrospilviä. Tiettyjen aikakausien maalauksissa taivaalla ei muuta tunnu olevankaan kuin kumpupilvimuodostelmia, hän nauraa. 

Entä fuskaavatko taiteilijat sääilmiöiden kanssa, maalaavat sellaista, mikä ei ole mahdollista? Totta kai, Paasonen sanoo.

– Taiteilijoilla on oikeus ja vapaus maalata mitä haluavat. Tauluissa on usein sääelementtejä, joilla on tarinankerronnallinen tai symbolinen merkitys, mutta jotka kenties eivät meteorologisesti ole mahdollisia.

Albert Edelfeltin teos Leikkiviä poikia rannalla (1884). Kuva: Hannu Aaltonen / Kansallisgalleria

Yksi meteorologille päänvaivaa tuottanut maalaus on Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia rannalla (1884).

– Säätieteilijän silmissä teoksessa on jotain ristiriitaa. Etualalla valo on kovin terävä ja ilma kirkas. Näen kumpupilvien aihioita, mutta toisaalta taivas taustalla ei ole selkeäkään, vaan jotenkin samea. En ole myöskään varma, mikä vuorokaudenaika tässä on, Paasonen tuskailee.

Mikä mahtaa olla hankalin sääilmiö maalata meteorologisesti oikein? Sumu, Paasonen arvelee.

– Taidemaalarit saattavat sanoa, että se on helppo nakki, mutta itselleni on arvoitus, millä tekniikalla läpinäkyvä utu ja sumuisuus saadaan maalaukseen niin, että varsinainen kohde kuitenkin vielä erottuu utuisuuden taustalla.

Petri Ala-Maunus: Vaara-Suomi (2017). Kuva: Hannu Pakarinen / Kansallisgalleria

Meteorologin katseella maisemamaalaukset tulevat iholle

Vaikka Paasosen näkökulma taiteeseen onkin säähän ja taivaaseen rajoittunut, se ei tarkoita, että taidenautinto olisi kapea. Päinvastoin, hän sanoo.

– Kun taidetta katsoo meteorologin silmin, luontokokemus tulee voimakkaana esille. Alkaa aistia tunnelmaa. 

– Saatan maisemamaalausten edessä kuulla voimistuvan tuulen suhinaa tai jopa myrskyn pauhua. Jos maalauksessa on sumuinen sää, tunnen kostean ilman ihollani. Tai kevättalvista maalausta katsoessani, sellaista, jossa lumi on jo sieltä täältä sulanut ja paljastanut maalaikkuja, tunnen, että täällähän tuoksuu jo multa, Paasonen nuuhkii.